Yksi matka - kaksi vaihtoehtoista reittiä.
Yksi päämäärä - kaksi eriävää polkua.
Toinen polku kulkee puhtauden, pyyhyyden, askeettisuuden ja kieltäytymyksen kautta.
Toista pitkin kuljettaessa kohdataan vaade täydelliselle
antautumukselle, avautumiselle, heittäytymiselle ja hyväksymiselle.
Ensimmäisen polun tapa elää oikein on säädeltyä ja hyvin tarkasti ohjeistettua.
Toinen polku hyväksyy ehdoitta kaikki tavat elää ja kokea tätä elämää - kaikki on yhtä arvokasta, yhtä hyväksyttävää ja mikään toiminta itsessään ei tulisi olla tuomittavaa.
Molempia polkuja ydistää rakkaus.
Valinta on vaikea - kumpaa kulkea.
Kummassakin polussa on puolensa -
ensinäkemältä ilmenevä helppouden tunne ja syvemmän tutkiskelun paljastamat omat haasteensa.
Yritääkö tunnollisesti seurata valmista hyväksi havaittua kaavaa - ohjeita ja rajoituksia, meidän parhaaksemme jo ennakolta luotua.
Vai kuunnella sisintää ja rohkaistua heittäytymään elämän virtaan kaikesta tuomitsevuudesta luopuen - hyväksyen asiat juuri sellaisina, kun ne ovat.
Näin suuriin asioihin päästiin eilisessä terpiatapaamisessa käsiksi.
Kuten aiemmin ounastelinkin, tämä terapiakerta oli ensimmäinen kerta laatuaa - omien oivallusten ääneen analysointia ja onnistumista kertomista. Ensimmäistä kertaa saavuin eilen terapiaan, mielessäni jokin muu kuin juuri siinä hetkessä vaivaavasta pahasta olosta selviäminen. Tällä kertaa en ollut sohvalla puhumassa omasta pahasta olosta, vaan analysoimassa kaikkea sitä missä olen onnistunut.
Eikä se suinkaan tarkoita sitä, ettemmekö onnistumiskertomuksen lomassa yhteisymmärryksessä olisi tutkiskelleet myös kipupisteitä minussa.
Etsittiin ja löydettiin - Henriikan kyky tarttua ohimenevässä sivulauseessa ulospyrkivään kipukokemuksen viittaukseen on ilmiömäinen.
'Heisiis palataanpa vähän tohon - sua siis ahdisti kun teille tuli piano.'
Päädyimme tutkimaan pianon nostattamaan kipuilevaa muistijälkeä kehossani.
Ensimmäisen kerran havainnoin erilaisten kehokokemusten fyysisen tuntemuksellisuuden harjoitusten aikana. Pianoon ja pianon soitto herättää minussa tuntemuksisa häpeästä, epätietoisuudesta ja syyllisyydestä - jouduin lapsena soitto-opettajan seksuaalisen ahdistelun uhriksi.
Häpeän purkaminen kehosta on hämmentävää - tukahdutettu olo tuntui harjoituksen keskellä fyysisenä painolastina rintakehäni päällä. Tuntuu siltä, että joku painoi rintakehääni sisään päin.
Henriikka käytää työvälineenä terapiassa Matka-menetelmää, jonka avulla voidaan ohjatusti etityityä koettujen tunteiden ääreen ja purkaa kehosta ikävien tapahtumien aiheuttamat muistijäljet.
Minä pidän tuosta työskentelytavasta. Ja minun kohdallani Matka-menetelmä on osoittautunut todella toimivaksi työvälineeksi muistijälkien purkamisessa.
Tänään mieli vaeltelee, enkä 100% onnistu keskittymään olennaisiin asioihin.
Huomaan itsessäni muutoksen, sillä tänään osaan suhtautua tälläiseen 'terapian jälkeisen päivän olotilaan' - niinkuin itse oloani kutsun - nykyään todella armollisesti.
Tänään minulle riittää se, että teen kaikkea vähän.
Keskityn jokaiseen asiaan pienen hetken kerrallaan.
hetki intensiivistä panostusta työhön - hetki levottoman mielen sallittua vaellusta.
En koe olevani tänään tehoton tai laiska - olen hetkellisesti vähemmän työtelijäs toipilas.
Olen itse antanut itselleni luvan ajatusten vaeltelulle tänään.
Työyhteisössä on vaikea kohdata toipilasta, riippumatta siitä millainen toipilas on kyseessä tai minkä sortin sairasta/vammautumisesta/järkytyksestä/traumasta itse kukin on toipumassa.
Työpaikalle tulon ja tavanomaista pienemmän työpanoksen antaminen koetaan jotekin haitallisena tai jopa heikkoutene - toipilasta suositellaan toistaiseksi ihan suoraan jopa pysymään poissa.
Että tule sitten kun jaksat niinkuin ennenkin.
Itse en tähän ilmiöön ole törmännyt omalla työpaikallani - ainakaan oman toipumiseni kohdalla. Toipumistaipaleeni on enimmäkseen ollut näkymätöntä ja työni projektiluontoista.
Pyydetty raportti valmistuu toivottuna ajankohtana - päivätasolla työteho vaihtelee. Hyvänä päivänä teen kahden päivän verran töitä, aktiivisempina 'toipumispäivinä' - niinkuin tänään - työteho on päivätasolla alle puolet normaalista. Mikäli joku sitä tiedustelee, vastaan kyllä asiaan rehellisesti niinkuin asia on.
Minä toivun ja tarvitsen aikaa toipumiselle.
Enää en mene rikki hetkellisesti ihan niin helposti kuin ennen.
Kestän tänään jo enemmän ja paremmin pieniä myrskyjä, kuin ennen.
Silti en ole samanlainen kuin sinä tai joku toinen tässä maailmassa.
Minulla on omat vaikeuteni, joistä yli pääsemiseksi minä töitä omassa rauhallisessa tahdissani.
Rakkaudella,
Sallamari