Ja he kaikki olivat lomalla iloisia ja onnellisia

Kun kerran ole itselleni luvanut olla blogissani inhorealistisuuteen asti rehellinen, kerron miltä tuntuu olla aikuinen, joka lomakohteeseen viimein saavuttuaan haluaan heittäytyä hotellin lattialle itkuporkuraivareille ja huutaa sydämensä kyllyydestä MÄHALUUNKOTIINIHANHETINYT.

Miten kurjalta tuntuu kun alati ihana viisivuotias, on viikkojen kuluessa uhmakkaaksi itsenäisyydestään taistelevaksi kuusivuotiaaksi.

Paskaltahan se tuntuu.

Ja siltä, että on täysin avuton eikä yhtä äkkiä osaa enää mitää.

Ei osaa olla äiti - eikä osaa olla rentoutunut lomalainen.

Sitä häiriintyy vilkkaan kuusivuotiaan lakkaamattomasta kyselystä joko-kuka-mitä-missä ja vetää ensimmäisen NYTSAAKELILOPETATHETI karjaisun lentokoneessa varttitunti koneen nousun perään, sillä jälkikasvunihan se siinä potkii edessään olevaa ykkösluokkaan kuuluvaan penkkiä, niin että penkillä istuvan rokkarin takatukka heiluu kuin keikalla konsanaan.

Ei sääliä ja sympatiaa - vaan kiristystä ja pahoja sanoja.

MÄENYMMÄRRÄKUNETSÄOSAAYHTÄÄNKÄYTTÄYTYÄAPINA!

Ja miten paskalta tuntuu, kun kasvatuksesta vastaava toinen osapuoli vaan hymiseen ja mumisee ja liittoutuu lapsen kanssa - ollaan vaan ihan hiljaa niin äiti ei huomaa mitään.

Vittu varmasti huomaan, minä mikään sokea ole.

Ja sitten sitä ollaankin Juntti Punaniskan kanssa aivan eri laidoilla kasvatustieteellisen pyörän pöydän ääressä.

Minä tahdon opettaa lasta käytännöllisesti syy-seuraus yhtälön kautta - laittaa jäähylle miettimään tekojaan ja käytöstä, HerraPunaniska tahtoo vaan sopia ja ymmärtää - että kyllä se jo huomenna varmasti on kiltimpi.

BULLSHIT

Kuusivuotislahjaksi haltijakummit lahjoivat pientä enkeliä pussillisella vittumaisuuden siemeniä.

Hyvin itää jo nuo lahjat.

Enkä todellakaan väitä itse olevani viaton tässä yhtälössä.

Minulla on pinna kireällä ja vastaukset lopussa.

Minä tarvisin päivän lomaa ihan tästä kaikesta.

Koko sirkuksesta.

Äiti on oikeasti vähän aivan helvetin paljon väsynyt.

Äidin elimistö sopeutuu matkusteluun hitaasti - varsinkin kovain lämpimissä oloissa.

Ymmärrätte siis, että tänään vähän kiristää ja puristaa - muuallakin kuin päänupin ympärillä tuo vanne.

Antaisitte edes hetken rauhaa.

JunttiP voisi toimia kasvatusvastaavana vaikka seuraavat kaksi päivää.

Minä voisin lomailla.

Jooko?

Kun kerran märisten tänään aloitettiin niin sillä jatketaan - seuraavat kolme riviä.

Turvottaa muukin kuin tuo matkustelu - 'niitä' vaivoja ja hellekeliä.

Jokainen vaate tuntuu väärältä  - on niin läski olo, että oksat pois.

Bullshit.

Päässäni kaikuu hetkellisesti se sairas ääni.

Ilmeisen kova paikka on palata Budapestiin uudelleen tuon epäonnistuneen rintaleikkauksen jälkeen.

Itsesyytösten määrä on hetkellisesti valtava.
Epäonnistumisen tunne käsinkosketeltavissa.

(ja ilmoille ihan toisissa olomuodoissa kantautuvat aidot tuskanhuudot kaikuvat esteittä naapurihuoneisiin seinien läpi - voisinkohan huomenna mennä toteamaan niille,
että joo sori se eilinen on vaan nyt vähän vaikeaa)

Jouduin vaihtamaan vaatteet neljä, toden totta NELJÄ, kertaa ennenkuin pystyin lähtemään lounaalle.

Kiitos viimeistä yhdestä vaihtokerrasta kuuluu naapuritalon remppaporukalle, joka suuressa viisaudessaan päätti mitään varoittamatta pestä jotakin rakenteita jossakin siellä yläilmoissa. Seurauksena tästä minä sain nauttia vähintäänkin ämpäsillisen verran viilentävää ja äärimmäisen likaista vettä niskaani. Valkoinen paita oli kauniisti täplitetty, kun kuraryöpyn alta viimein pois pääsin. Ja eikun uudelleen vaatteenvaihtoon.

Illan huipennuksena pyykkään kylppärin lavuaarissa valkoista toppia astianpesuaineella, elätellen toivoa että taivaasta satanut kuravelli siitä vielä joskus irtoaisi.

Instant karma you know.
Sitä saa, mitä tilaa.

Että mikäli joku jossaki  siellä tekee pientä kuolemaa kateuteen toisten lomaillessa täällä, niin no worries.
Ei mene tällä puolella ruutua elämä niinkuin Strömsössä.
Not even likely.

Onneksi on aina huominen.

Voi korjata kaikki tänään tekemänsä virheet.

Huutaa ja metelöidä paljon vähemmän.

Ottaa oikeasti rennosti ja lomailla.
Rakastaa ja ymmärtää.

Paeta yksin museon viileiden seinien sisälle - karkuun tosielämää.

Siitä minä pidän.

Että, kyllä tämä taas tästä.

Kaikesta huolimatta, tästäkin tulee ihan jees lomareissu.

Minä selviän.

Rakkaudella,

Sallamari