When you're dead, you're dead. That's it.
Marlene Dietrich
Mä näen jatkuvalla syötöllä taas unta kuolleista. En mitään ahdistavaa painajaisunta tai sellaista, vaan sellaisia helppoja unia joissa kuolleet tekevät kaikkia arkisia juttuja kanssani. Ainoa miinus koko konseptissa on, että unessakin - kaiken tekemisen keskellä - tiedän kuolleiden olevan kuolleita.
Mun ajatukset ovat viimeisen viikon ajan jumituneet toistuvasti pyörimään kuoleman ympärillä. Huomaan keskellä kaikkea arkea, että ajtus pyörii holtittomasti kaikessa kuolemiseen liittyvässä. Elämää häiritsevästä pakkoajatuksesta en voi puhua, vain sellainen hiljainen ajatuspyörre jossakin takaraivossa. Sellaista hallitsematonta kuolemanpelkoa, josta ei kykene päästämään irti vaikka miten haluaisi. Ajatuksia, joita en toivoisi ajattelevani.
Silti ajatuksen kiertyvät samoille raiteille.
Toistuvati ja toistuvasti.
Mua pelottaa, että mä kuolen.
Että kaikki vaan äkisti loppuu,
juuri kun kaikki on viimein hyvin.
mun ajatus rullaa läpi nuorten ihmisten kuolemia
mun äiti oli kuollessaan 41
Aki alle40
lemmitkinkin kuolee
äkkillinen
yllättävä
selittämätön
kuolema
Kaiken päälle mua vaivaa sanomaton tunne siitä,
että ihan kohta joku mun lähelläni kuoleen.
Mä huomaan toistuvasti eksyväni lukemaan kertomuksia siitä miltä tuntuu
kun lapsi kuolee
kun puoliso kuolee
kun joku kuolee aivan silmien edessä
kokemuksia siitä miltä tuntuu haudata vanhempi
hyvä ystävä
lemmikki
mä olen niin valmis luopumaan näistä ajatusradoista
Miten häiritsevästä ajatuksesta pääsee eroon?
Pitäisikö mun rohkeasti käydä käsiksi kuolemisen analyyttiseen tutkimiseen?
Ruveta täyttämään elämiä?
Rakkaudella,
Sallamari