 |
| Zachris Topelius lepää tässä |
Eksyttiin puolivahinogossa eilen Ensirakkauden kanssa seikkailemaan Hietaniemen hautuumaalle.
Oltiin sovittu, että treffataan pienimuotoisen picknick-kuulumistenvaihto tapahtuman merkeissä
- sitttenpä sade yllätti ja sotki meidän hienon picknick Hietsussa -suunnitelman kesken kaiken. Suunnistettiin pakoilemaan tihkusadetta hautausmaan puiden katveeseen.
Ja niin picknick jatkojalostui summittaiseksi kävelyretkeksi ympäri hautausmaata.
Eikä lainkaan hassumpi muutos suunnitelmiin.
Hietaniemen hautakiviin ja -muistomerkkeihin kun sisältyy huomattavan runsaasti Suomen tunnetuimpien kuvanveistäjien tekemiä taideteoksia. Unohtamatta kaikkia niitä mielenkiintoisia ihmisiä, jotka tuolla hautausmaan katveessa on saaneet viimeisen sijansa.
Siellä me käyskenneltiin ja pohdittiin maailman menoa.
Ihailtiin hienoja hautakiviä ja hymyiltiin hautakiviin kaiverretuille titteleille.
Siinä sivussa heräsin kysymykseen
'mitähän minun hautakiveeni pitäisi kaivertaa titteliksi?'
tai oikeammin, mitä haluaisin että siihen joskus kaiverretaan.
Mehän tietenkin lähdettiin liikkeelle siitä oletuksesta,
että elonpäiviä jatkuu sinne 175 vuoden paremmalle puolelle.
voiko hautakiveen kaivertaa suureleisesti
'The Queen of Fucking Everything'
vai päädynkö sittenkin olemaan vain 'rouva'.
Vanhoissa hautakivissä aniharvoin kovin tavallisilla naisilla on muuta titteliä kuin 'rouva'.
Eikä me koko kierrosta vietetty mitenkään vakavia pohtivissa tunnelmissa.
S: Kato tossa on Weeping Angel.
ER: Ihan selvästi.
S: Apua, uskallanko mä nyt räpsäyttää silmiä enää ikinä.
ER: Uskallat, sä olet jo jokatapauksessa mennyttä, ethän sä edes katso siihen päin.
S: Niin, mut sä katsot. Että ei mulla oo mitään hätää.
Eikä me koko kierrosta vietetty mitenkään vakavia pohtivissa tunnelmissa.
S: Kato tossa on Weeping Angel.
ER: Ihan selvästi.
S: Apua, uskallanko mä nyt räpsäyttää silmiä enää ikinä.
ER: Uskallat, sä olet jo jokatapauksessa mennyttä, ethän sä edes katso siihen päin.
S: Niin, mut sä katsot. Että ei mulla oo mitään hätää.
Sarjassamme mituisia tosiasioita elämässä, paljastetaanpa taas jotakin.
Minulla on hautapaikka.
Nimiini on kirjattu hautuumaalta alue, johon minulla on ostettu oikeus tullahaudatuksitai johon voin halutessani haudata jonkun.
Itseasiassa tilaa hautapaikassa on nykyisin jo kahdelle - äitini kuolemasta on kulunut sen verran kauan, että hänenkin tilalleen saa laittaa uuden vainajan.
Eipä sillä, että toivoisin omistamaani hautapaikkaan ikinä päätyväni.
Hautapaikka on kai sarjassamme asioita joita on hyvä omistaa ihan vain varmuuden vuoksi.
Kuolleiden lisäksi Hietaniemen hautausmaa tarjoilee paljon elävää nähtävää.
Kuvan kovasti kesy orava hyppeli innokkaana hautamuistomerkiltä toiselle.
Mikäli Helsingissä liikuskelette ilman kummempia suunnitelmia, Hietaniemen hautausmaalle poikkeamista kannattaa harkita. Virtuaaliselle kierrokselle pääset tätä linkkiä klikkaamalla.
Jos hautausmaa ajatuksena ahdistaa, voi aluetta ajatella vaikkapa hienona maksuttomana kokoelmana suomalaista kuvanveistotaidetta.
Rakkaudella,
Sallamari