Haastoin itseni kokeilemaan jotakin uutta -asioita.
Eilen oli TurkuPride, jonka jälkimainingeissa jäin juhlimaan Turkuun Fetishclubille (kuulumisia tapahtumien osalta luvassa joskus toisella kertaa). Olen viikon valitellut huonoa nukkumista ja ystävämme ehdotti, että lähtee avecikseni bileisiin ja tarjoaa samalla hiljaisen huoneen kodistaan.
Minähän vihaan nukkua muuta kuin kodin (tai oikeastaan kotien, sillä Helsinki-koti on muotoutunut nukkumisen osalta kodinomaiseksi turvapaikaksi ajan saatossa) turvallisessa huomassa. Tai oikeastaan muualla kuin kotona nukkuminen on pelottavaa ja ajatuksena stressaavaa - koska minulla on yhä toistuvia turvarutiineja nukkumisen osalta ja mitä niitä sitten toteuttaa vieraassa ympäristössä.
Olen jotenkuten kasvanut ajatukseen hyvin nukutusta yöstä hotellissa. Hotelliyö ja nukkuminen on toteutettava konmbinaatio, kunhan saan olla huoneessa yksin omassa rauhassani. Toista on ihmisten kotona nukkuminen - yö vieraassa kodissa on paljon harjoittelua vaativa juttu.
Joten rohkeasti päätin ottaa tilaisuuden itselleni - kokeilla miten nukkuminen onnistuu vieraissa.
Kolme aamuyöllä panikoin.
Lupaus oli kyläisännän puolelta täydellisesti lunastettu - oma hiljainen huone missä yöpyä kaikessa rauhassa., minun ja muiden välillä kaksi suljettua ovea.
Silti sydän hakkasi.
Pissatti.
Stressasi.
Ei vaan voinut nukkua.
Kolman hätäpissakerran kohdalla jo hävetti,
vaikka ihan avoimesti olen kertonut reagoivani öisin hädäntunteeseen ravaamalla vessassa.
"Siis sillätävalla, että ei mua oikeasti pissata, mun vatsaan iskee vaan paha tunne, joka ei rauhoitu ennen kun mä menen vesaan. Eikä se tunne ole fyysisesti olemassa, se on vain mun ajatuksissa.
It is ony in my head.
Enkä mä voi sillai nukkua,
koska mulla on sellainen tunne että mä kuolen.
Tai siis, että en mä oikeasti kuole,
mutta että kuolen kuitenkin.
Ja mä rauhotun vasta vessassa."
Häpeä määrä on kaiken avoimuudenkin jälkeen sanomaton.
Miksi mun on pakko tehdä näin,
miks ei vaan voi olla ja nukahtaa.
Mä pidän hereillä taas koko taloa tällä vessaramppauksella.
Aamulla mä pyydän anteeksi,
jos ikinä elän aamuun asti.
Hävetti.
Rukoilutti.
Miks mä en voi olla niinkuin te?
4:20
Seuraavn kerran kello näytti vähän yli kahdeksaa.
Mä siis nukuin lopulta muutaman tunnin.
Iso askel eteenpäin minun toipumisessani.
Aamulla kahvia ja rauhallisia keskusteluja.
Onnitteluja siitä, että mä lopulta onnistuin nukahtamaan.
Ei kysymyksiä, ei anteeksipyyntöjä.
ymmärrystä
yhteisymmärrystä
kun yksi inhoaa vieraita kotonaan, toinen vihaa olla vieraisilla
molemmat totesivat, että hyvä juttu kuitenkin tämä kokeilu
opettavaa ja kannustavaa kummallekin
once and only
Hyvää harjoitusta kummankin elämässä.
Kiitos.
Teksti olkoon kiitos
sekä vertais tukea heille,
joiden mielestä yö oman kodin ulkopuolella on ajatuksena mahdoton.
Ei se mahdoton ole,
harjoitteluvaiheessa haastavaa kylläkin.
You can make it!
toivoa on
Rakkaudella,
Sallamari