Tahdotko

Minä olen tasa-arvoisen avioliittolain kannattaja.

Huomenna ratkeaa tasa-arvoisen avioliittolain kohtalo eduskunnassa.

Tänään on siis hyvä hetki omalta osaltaan olla mukana vaikuttamassa ja jakaa ääneen ajatuksiaan tasa-arvoisesta avioliittolaista ja sen toteutumisen merkityksestä.

Rakastaminen ja rakastettuna oleminen,

oman rakkautensa julkinen tunnustaminen,

oman rakkauden julkinen tunnustettavuus,

lupa omistautua ,

lupa sitoutua,

lupa olla yhdenvertaisesti rakastunut ja rakastettu lain kirjaimen edessä

oikeus yhteen nimeen ja kahden ihmisen posteihin samassa postilaatikossa

lupa erehtyä ja eroa tasavertaisesti

oikeus periä yhdenmukaisesti

mikäli kuolema ennen oikeuden päätöstä yhteisen polun kahdeksi erottaa.

Oikeus kuulua perheeseen ja sukuun yhdenvertaisesti.

- nuo ovat minusta perustavalaatuisia perusoikeuksia,

johon kaikilla täysi-ikäisillä itsenäisillä ihmisillä tulee olla oikeus.

Entä se itse äänestys, mitä minä siitä ajattelen.

Yleisesti puhutaan omastatunnosta ja siitä miten tämä kysymys on nyt sellainen omantunnonkysymys. Minä katselen asiaa siitä vinkkelistä, että yksi yksittäinen edustaja kuitenkin puhuu tuolla eduskunnassa monella äänella - kaikilla niillä äänillä, joiden myötä on tuohon edustustehtävään valituksi tullut. Monta ääntä - monta omaatuntoa.

Yksi mahdollisuus vaikuttaa päätökseen.

Mitä minua äänestäneet ajattelevat - millaisessa maailmassa se haluavat elää? Miten minä voin parhaiten vaikuttaa siihen, että minun kauttani tapahtuisi oikeudenmukaisimmalla tavalla kaikkien niiden minut äänekseen valinneiden ihmisten tahto parhaimman mukaan? Entä ne äänet, jotka auttoivat välillisesti auttoivat minut tähän rooliin - miten parhaiten voisin vaikuttaa myös siihen, että heidänkin toiveensa hyvästä huomisesta tulisi parhaiten kuulluksi?

Suuria kysymyksiä.

Vaikka sinun sanojesi vaikutuksesta ihmiset sinut sinne eduskuntaan ovat äänestäneet. Asettaneet kaikki uskonsa ja luottamuksensa siihen, että sinä parhaiten edustat HEITÄ sinulle äänensä antaneita ihmisiä. Teet oikeudenmukaisia ja järkeviä päätöksiä - jotta heidän tahto heidän toivomansa laista tulevaisuutta rakennettaessa tuntuisi jollakin realistisella tavalla toteutuvan.

Suuri vastuu.
Vastuu vaikuttaa ja sitä kautta rakentaa tulevaisuutta.

Minä luotan täydellisesti omaan edustajaani,
häneen jolle minä ääneni aikanaan annoin.

Luotan myös siihen, että he jotka elämästä ajateelevat toisin kuin minä - siis he jotka perustavat arkensa minun arvoistani eroavien arvojen varaan - myös he saavat äänensä kuuluville huomenna. Heillä on siihen yhtäläinen oikeus - oikeus vaalia sitä, mikä heille on tärkeää.




Minusta hassuin vasta-argumentti tasa-arvoiselle avioliittolain toteutumiselle on puheet lapsen oikeuksia - siitä, miten tulevaisuudessakin kaikilla lapsilla tulisi olla oikeus yhtenäiseen perheeseen sekä oikeus äitiin ja isään. Oikeus kasvaa yleiskäsitteisen heteronormatiiviseen maailmankuvaan pohjaavan ydinperheen jäsenenä. Nykyisellään avioliittolain koetaan takaavan nämä seikat ja näihin syihin vedotaan perusteltaessa sitä, miksi avioliittolaki tulisi pitää vastaisuudessaankin nykyisellään.

Minä synnyin seisemänkymmentäluvulla - silloin kun avioliitto tarkoitti yhtä sukunimeä postilaatikossa (jotta perhe tuntuisi perheeltä) ja samaa sukupuolta olevien parisuhde ajatuksenkin tasolla jotakin sellaista rikoslain pykälieen joukosta löytyvää toimintaa.

Kaikista näistä lakiin kirjoitetusta suojatoimenpiteistä huolimatta, minä en ole saanut lapsena elää päivääkään oppikirjamallin ydinpeheessä.

Meidän postilaatikossa komeili aina kaksi sukunimeä - äidin oma sekä isän ja minun yhteinen.
Meillä ei koskaan asuttu virallisesti koko perhe yhden ja saman katon alla - äiti ja minä asutiin yhdessä osoitteessa, isä toisessa. Siitä huolimatta me oltiin perhe, vaikka arkipäivisin meillä oli läsnä vain äiti ja minä, viikonloppuisin vietettiin koko perhe aikaa yhdessä. Ai niin, eikä mun vanhemmat koskaan menneet naimisiin joten minähän olen syntynyt avioliiton ulkopuolisena lapsena - avoparin lapsena -  kaikista niistä avioliittolain lapsen oikeuksiin vaikuttavista turva- ja takuutekijöistä huolimatta.

Kun äiti kuoli, siirryin osaksi toista erilaista perhettä - jäin jälleen oppikirjassa esitetyn ydinperhemallin ulkopuolelle. Tosin tälläkertaa kasvattajat olivat naimisissa (myös samaa verta ja lihaa kanssani) - mutta ikävuosikuilu minun ja kasvattajieni välissä lähenteli 60 vuotta. Mutta hyvin me toimeen tultiin pääsääntöisesti - teininä tietenkin oli hetkellisiä erimielisyyksiä, kenelläpä ei hetkellisesti erimielisyyksiä olisi ollut vanhempiensa kanssa ollut - ja aikuiseksi sain kasvaa turvallisessa kodissa - vaikkei se oppikirjaydinperhe osunut kohdalle tässäkään arvonnassa.

Ensimmäistä kertaa elämässäni musta tuli osa oppikirjamallin ydinperhettä kesäkuussa 2007. Silloin Suomessa avioliitoon astuvan oli oikeus valita itse sukunimensä - pitää omansa tai ottaa puolison kanssa yhteinen nimi, niin ja vieläpä valita kumman tahansa puolisoista sukunimi yhteiseksi sukunimeksi - ja samaa sukupuolta oleville oli annettu oikeus parisuhteen rekisteröintiin.

Näin pitkälle avioliittoon liittyvien ja tasa-arvoisen rakastamisen oikeuksia pohtivien asioiden parissa on edetty, ennenkuin minulle aukesi se mahdollisuus elää osana ydinperhettä.

Oppikirjanmallinen ydinperhe ja avioliittolain lapselle suomat oikeudet -arvonnassa mun kohdalle näemmä osui se tyhjä arpa.

Samaiset ihmiset jotka argumentoivat noita lapsen oikeuksia tasa-arvoisen avioliittolain eväämiseksi, väittävät kiivaasti myös että oppikirjamallisesta ydinperheestä oleellisesti eroavassa perheessä on sellainenkin riski, että lapsesta saattaa kasvaa jollakintapaa vahingoittunut yksilö.
Saanen olla erimieltä.

Tai siis, että olenhan minä monellakin tapaa vahingoittunut ihmisyksilö - mutta kasvuolosuhteiden ja kasvuympäristönä kokemeni perhemallin ansiota tuo vahingoittuminen ei missään määrin ole. Minun oppikirjamallisesta ydinperheestä eroavat perheeni - todellakin monikossa perheeni, sillä jos jotakin niin perherikasta elämää minä olen saanut elää - tekivät parhaansa taatakseen minulle turvallisen ja hyvän kasvuympäristön. Kaikilta kolhuilta eivät onnistunee suojelemaan.

Niin, että mitäs minusta sitten  kasvoi - noin perhemallien valossa katsellessa - no, minä olen tänään tuikitavallinen oppikirjamallisen primääriydinperheen toinen vastuullinen vanhempi.
Naimisissa ja yhden lapsen äiti.
Ensin tuli avioliitto, viisi vuotta myöhemmin se yksi lapsi.


Hups.

Kaiken kokemani valossa, minä toivon että tulevaisuudessa meillä kaikilla Suomessa olisi yhdenmukaiset  oikeudet avioliittoon - rakastumiseen ja rakastamiseen kuin myös erehtymiseen ja eroamiseen. Sellaisella Suomessa minä tahdon lapseni kasvavan.

Toivottavasti huomenna tasa-arvon henki saa enemmistön taakseen.
Eletään toivossa.

There is always hope for better.

Rakastaen,
Sallamari