Minä olen yksi heistä - taiteilen reunalla.
Ohuen punaisen viivan tuntumassa.
Astunko tänään tälle puolelle vai poikkeaisinko sittenkin toiselle puolen.
Ollakko sitä, tätä vai jotakin aivan muuta.
Tuttua minulle on jatkuva epävarmuus.
Epävarmuus siitä onko vai eikö sittenkään ole.
Onko jokin asia totta vai kenties sittenkin vain kuvitelmaa.
On pakko tarkistaa, koskea ja kongretisoida.
Kysyä ja kyseenalaistaa.
Täydellisesti varmaan on ainoastaan se, miten erottaa oikea teko väärästä.
Mikä on absoluuttisesti hyvää ja mikä pahaa.
Kuka minä olen - mistä minut on tehty?
Ohje on itseasiassa verrattaen yksinkertainen, vaikkakaan ei aina kovin selkeä.
Ota runsas kourallinen omasta sisäisestä itsestä peräisin olevasta tunteiden epävakautta.
Lisää hyppysellinen hetken mielijohteesta tapahtuvaa toimintaa.
Mausta taipumksella tajunnan sisällön ja havaintojen vääristymiseen.
Seoksen annetaan hautua ensimmäiset elinvuodet.
Odotellaan rauhassa.
Mikä tahansa trauma toimii katalyyttinä - seos kuplii kun on valmis.
Noinko sitä sitten käyttäytyy ikuisesti?
Forever and after?
Kyllä ja ei.
Ydin persoonallisuudessa on ja pysyy - valuviaksi väittää tätä nykylääketiede.
Mutta itsensä kanssa oppii elämään rakkaudella.
Työtä se vaatii, mutta kyllä siihen pystyy.
Toisilla oloa helpottaa valtavasti oikea lääkitys, varsinkin jos BPDllä on kaverinaan muita säröjä mielessä.
Minun kohdallani lääkitystä ei ole milloinkaan edes kokeiltu,
sillä rajatilapersoonahäiriö minussa on lievästi oireilevaa,
eikä BPD kaverina minulla esiinny esimerkiksi
Elämässäno BPD mukanaan tuoma aaltoliike on verrattaen matalaa ja melko rauhallista.
Enemmän sellaista tasaista kausiluonteista aallonvaihtelua,
kuin kiihkeää ja toistuvaa nousu- ja laskuliikettä.
Olen enemmän sellainen ehkä-emmätiiä -persoona
kuin
Terapia on minulle elämänlaatua eniten helpottanut työkalu.
Päivä päivältä osaan ymmärtää itseään entistä paremmin.
Olen hiljalleen opetellut olemaan arvokas juuri tälläisenä kuin olen.
Olen opettelemalla opetellut eroon olemattomasta tarpeestani miellyttää kaikkia.
Opetellut seisomaan itsenäisesti omilla jaloillani.
Sisäisen levottomuuden nostaessa päätään,
tiedän muutosten tuuleten uhkaavan.
Mieli eksyy ajatuksiin
jos olisin tälläinen tai tuollainen minusta pidettäisiin
Huonoja päiviä on selvästi vähemmän kuin ennen.
Siis sellaisia päiviä kun ei mitenkään pysty päättämään ollakko vai eikö olla.
Onko asia niin tai näin.
Minulle haastavaa elämässä on aina ollut pettymysten käsittely.
Pettymysten pelossa olen jättänyt paljon asioita kokonaan tekemättä.
Pettymys ja siitä kumpuavat negatiiviset tuntee hämmentävät minua edelleen.
Negatiiviset tunteet ovat uusimpana tutkintakohteenani tunteiden opettelun saralla.
Löydettyäni nuo yllä esitetyt tekstikuvat,
tiesin heti haluavani tehdä aiheesta postauksen.
Ne kuvaavat hyvin, millainen minun maailmani on pahimmillaan ollut.
Ovat hyviä ikkunoita sisääiseen maailmaani.
Vaikkakin aniharva niistä on paikkaansapitävä jokapäiviäisessä toiminnassani enää tänään.
Satunnaisesti pystyn kyllä allekirjoittamaan jokaisen lausekkeen.
Sellaisena erityisen huonona päivänä.
Persoonallisuushäiriöt ovat yleensäkin sellainen asia josta puhutaan ääneen aivan liian vähän.
Minusta olisi hyvä puhua enemmän.
Vähentäisi ahdistusta ja ennakkoluuloja.
Puolin ja toisin.
Näihin tunnelmiin.
Rakkaudella,
Sallamari