Viimeiset kuluneet kaksi viikkoa ovat jotenkin salakavalasti karanneet sormieni läpi.
Olen elänyt kuin sumussa
- syönyt miten sattuu ja kaikkiaan vaikuttaa etten ole saanut aikaiseksi viime viikkoina yhtään mitään.
Nyt ollaan taas selkeämmillä vesillä.
Järjestelen innokkaana tulevan syksyn aikatauluja.
Pianonsoitto ja baletti PikkuÄssälle - yksi vapaailta viikossa Juntti Punaniskalle.
Minulle ei uusia harrastuksia - niinhän minä sen päätin.
Itseäni suojellakseni.
Toki tuo tämä tuleva syksy mukanaan jotakin uutta.
Aloitan syyskuussa NLP-opinnot.
Ilmoittauduin koulutukseen jo keväällä - tarkan harkinnan jälkeen.
Olen kesän mitään valmistellut itseäni ja kuulostellut olotilaani näitä tulevia opintoja varten.
Siitä jokasyksyisestä nyt-on-pakko-tehdä-jotakin-uutta-ja-kehittävää -pakkoajattelusta ei siis ole kyse tämän opiskelusuunnitelman osalta.
Olen salaa innoissani tulevista opinnoista.
Opinnot toteutetaan monimuotokoulutuksena, jonka lähiopetusjaksot sijoittuvat viikonlopuille.
Näim ollen saan opinnot kätevästi suoritettu ilman, että joudun olemaan poissa töistä.
Ensimmäinen askel uutta uraa kohti on otettu.
Rakkaudella,
Sallamari