The Beautiful Body Project tuntuu herättävän kovasti tunteita.
Kovin kaksijakoisia sellaisia - toisille on onni ja ylpeyden aihe lähteä haasteeseen mukaan, toisien mielestä touhu on silkkaa ajan hukkaa.
Minua surettaa puolin ja toisin lentelevät loukkaamistarkoituksessa heitellyt pahat sanat.
Että läski on rumaa ja lapsi vain tekosyy omalle laiskuudesta pursuavalle läskille
tai että laiha vinkuheinä äiti ei oikea esimerkki äidiksi tulleesta.
miksi oi miksi?
Mikä siinä toisen ihmisen olemuksessa meitä oikeasti niin paljon satuttaa,
että se kipu laittaa satuttamaan tarkoituksella toista ikävin sanakääntein?
Miksi toisen toisen ihmisen kuvan katsominen koskee minuun itseeni?
Sielussa kipua, mutta mistä se kumpuaa?
Kai tahan kohtaan voisin miettiä taas kerran suhtautumista omaan kehooni.
Mitä minä ajattelen kehosta ja millä keinoin minä olen vahvistanut suhdetta omaan kehooni.
No aivan aluksi, minä piirrän paljon ja tutkin itseäni erilaisten omakuvien voimin.
Tutkin viivoja ja linjoa - liioittelen ja luon kongreettisesti näkyväksi ei-niin-kauniina pidettyjä piiretitä.
reheviä takapuolia - hyllyviä vatsamakkaroita
paksuja pyöreitä poskipäitä
piirtäminen ei ole kaikkien juttu - mutta kehoittaisin silti jokaista tahollaan tutustumaan omaan kuvaan ja kehittämään näkemystä omakuvastaan jollakin keinolla.
Miltä kuulostaisi onnellinen rakkauslaulu juuri sinusta?
Toinen ja ehkäpä tärkein tekijä minun ja kehoni välisen ystävyyssuhteen muodostumisessa on ollut ymmärryksen ja anteeksiannon löytyminen.
Minä ymmärrän ne seikat jotka tekevät minusta lihavan.
E=mc²
Energian ja massan välillä on selkeä yksiselitteinen yhtälö.
Se millaisia valintoja olen aiemmin tehnyt,
vaikuttaa siihen millainen olen tänään.
Tässä kohtaan tärkeäksi muodostuu anteeksiantaminen.
Annan itselleni anteeksi kaikki aiemmin tekemäni valinnat,
sillä tänään en pysty niitä enää muuttamaan.
Luovun katkeruudesta noita valintoja kohtaan.
Ja tiedän pystyväni muutokseen,
tekemällä tästä eteenpäin toisenlaisia valintoja.
Kuten huomaatte, lihava itsensä hyväksyvä ihminen on täysin tietoinen omasta lihavuudesta.
Minun elämässäni selkeä ero tuskaiseen ja ahdistuneeseen lihavana ihmisenä elämisen ja tämän päiväisen olotilani keske on tuo anteeksi antaminen ja itsensä ymmärtäminen.
On helpompi hengitää anntettuaan itselleen oikeasti anteeksi.
Lakattuaan syyttämästä itseään tekemistään valinnoista - virheellisistä ja enemmän oikeista.
Vastuun kantaminen ei ole syyttelyä ja menneen märehtimistä,
se on ennenkaikkea eteenpäin katsomista
ymmärtämistä, että tänään tässä ja nyt
sekä tästä eteenpäin voin tehdä asiat aivan toisella tavalla.
Minulla on siihen mahdollisuus.
Minussa on voima uusiin ratkaisumalleihin.
Kyky nähdä uusia toimintatapoja.
Ja luja usko muutokseen.
Kolmas neuvoni on rohkeasti lähteä etsimään poistumistietä ulos itsekriittisyyden pauloista
ja itsekriittisyyden sijaan kehittää silmää mediakriittisyydelle.
Miten löytää positiivisia, kannustavia ja itseä inspiroivia asioita kaikkien noiden ovista ja ikkunoista tulvivien mediaviestien joukosta.
Lopuksi heitettäkööt ilmoille haaste.
Voisiko ajan, jonka ennen olen käyttänyt
oman kehon vihaamiseen ja painosta/koostani/ulkonäöstä murehtimiseen
käyttää jonkun toisen ihmisen auttamiseen?
Jos, niin miten?
Voisinko itsestäni murehtimisen sijaan kuunnella kaksi minuuttia jonkun toisen murheita?
Tarttua häntä olkapäistä, halata ja lohduttaa.
Valaa uskoa huomiseen.
Etsiä toisenlaisia ratkaisuja yhdessä?
Today is the first day of the rest of your life.
Rakkaudella,
Sallamari