![]() |
Kesäkauden arkiperusmeikki - aikaa meikin luomiseen kuluu kymmenisen minuuttia. |
Siinä missä tämän kesän luottovaatteeni on jumppatrikoot, kesämeikissäni avainsana tälle kesäsesongille on Waterproof. Vaikuttaa siltä, että olen alituisessa liikkeessä - hikoilen jumppatunnilla, suhaan pyörällä kahvittelemaan, kyykin takapihalla terapiapuutarhan parissa tai seison päälläni uudessa jännittävässä paikassa. Suomen kesäsääkin on arvoituksellinen - vuoroin sataa vaakasuoraan ja vuoroin helle puhkuu täydellä voimalla - joten haastetta on pitää itsensä jotakuinkin huolitellun oloisena käänteestä toiseen.
Kesämeikissäni avainasemassa on pohjustus - keveä kosteuttava värivoide, mielellään varustettuna vähintäänkin aurinkosuojakertoimella 20. Kevennän arkimeikin pohjustusta radikaalisti kesäisin ja säästän paksummat pakkeloinnit varjostus-/korostusvärin kanssa yksinomaan erityisiä tilanteita - The Very Special occations eli juhlat, bileet ja vastaavat häppeningit -varten.
Kesällä annan kasvojen ihon reilusti hengittää - talvikuiva ihoni on tästä kiitollinen. Puuterikerroksen sijaan suosin kesämeikissä puuteripaperia tarvittaessa ylimääräisen kiillon tasoitteluun. Käytössäni on vielä muutama paperi sitä muinoin The Bodyshopissa tarjolla ollutta puuteripaperia - ovat kuulemma poistaneet tuotteen valikoimistaan. Kesälomareissun ostoslistalla siis onkin uutta puuteripaperia tuota pikaa loppuunkuluneen pakkauksen tilalle.
Silmämeikissa suosin kaikkea vedenkestävää. L'Orealin 24HR luomiväri vaikuttaa toimivan hienosti rajausvärinä kovemmissakin olosuhteissa. Heinäkuun alussa suuntamme lomareissulle Unkariin ja tällä hetkellä suunnittelen vakavasti pientä ostoskierrosta Tax Free myymälän puolella - minua houkuttaa kovasti testata paljon kehuttua Kanebon 38 degrees -ripsiväriä. Myönnetään sivistyksessäni on suuri reikä, sillä en vielä ole tutustunut omakohtaisesti tuohon Kanebon ripsiväriin tähän päivään mennessä. Asiatoivottavasti korjautunee pikapuolin.
Aurinkopuuterista sun muista "päivettyneen kesäihon korostajista" on liene turha haaveilla vielä tässä kohtaa kesää - ehkä sitten loppukesästä mietitään niitä. Täytyy kyllä iloita, että olen onnistuneesti saanut jo hiukan väriä kasvoille - talvikauden pohjustusvoide nimittäin näytti tavattoman vaalealta kasvoillani muutama viikko sitten bilemeikkiä tehdessä. Oli kaivetta laatikosta kesäsävyt esille.
Trade Mark -huulipunani - se kaunis kirkas paloautonpunainen sävy - on kesäkauden arkimeikkiin vaihtunut huulikiiltoihin ja sävytettyyn huulirasvaan. Yksi tarpeellinen tästmätuote minulle aurikoisilla keleillä on suurella aurinkosuojakertoimella varustettu huulirasva. Huuleni nimittäin palavat todella helposti - joka kesä poltan huulet puolivahingossa ainakin kertaalleen. Oi itkua ja hammastenkiristelyn määrään mikä seuraa auringon polttamista huulista - itkettää vähän pelkkä ajatuskin. Tänä kesänä vannon olevani viisaampi.
![]() |
Näin se meikki kestää menossa ennen ja jälkeen kuva. Ennen kuva otettu heti aamulla ja tuo jälkeen kuva juuri ennen suihkuun menoa illalla. Välissä on käyty pyöräillen kahvilla, Bodybalance -tunnilla sekä poljettu loppuviimeiksi salilta kotiin parikymmentä minuuttia tihkusateessa. Vain kulmakarvat hiukan repsottaa ja posket punottavat - muuten on värit pysyneet paikoillaan. |
Tässä kohden heitän hiukan palloa teille lukijolle.
Minua kiinnostaa nimittäin tietää miten te meikkaatte,
Miten teillä eroaa kesä- ja talvikauden ehostustapa toisistaan?
Vai eroaako ollenkaan?
Onko teistä joku kesällä mieluiten kokonaan ilman meikkiä?
Ai niin, jos tiedät mistä puuteripaperia voisi löytää vinkkaa ihmeessä.
Kiitos jo etukäteen.
Aurinkoisia kesäpäiviä tännepäin kiitos.
Rakkaudella,
Sallamari