
Takana on nyt reilu viikko yhteiselämää rottatyttöjen kanssa. Arkaparka-vauvarottasista on kasvanut reilussa viikossa rohkeita nuoria neitejä. Häkin ovea avatessa sipsutellaan nyt jo nuuskutellen tervehtimään ovelle saapunutta. Syliin tuleminen tapahtuu ulkoiluhetken koittaessa jo nyt usein rottien omasta toimesta - laitan käden häkin sisälle ja rohkein Zelda saapuu haistelemaan sinua ja pian jo kiipeää kättä pitkin olkapäälle. Olkapäällä hengailu tuntuu olevan neitien suurta huvia, sulassa sovussa kaikki tytöt asettuvat saman ihmisen olkapäälle seikkailemaan.
Zelda osoittaa johtajan elkeitä rohkeudellaan - aina ensimmäisenä kokeilemassa kaikkea uutta. Näiden ensimmäisten päivien perusteellla vaikutaa siltä, ett. Zeldasta saattaisi löytyä potentiaalia rotta-agility harrastukseen.
Hupparin taskuun ja paidan sisälle on käsittelyharjoitusissa myös kova tunku - jännittäviä piilopaikkoja, joissa lepäillä hetki ennenkuin sitä suunnataan tutkailemaan ympäristöä vähän lisää.

Rottatytöt ovat totaalisesti sulattaneet täällä sydämiä.
Ne vain ovat niin suloisia ja ihania otuksia.
Tälläisissä tunnelmissa uutta viikkoa kohti!
Rakkaudella,
Rakkaudella,
Sallamari