Kertomus siitä,
miten maailmankaikkeus todellakin antaa sinulle juuri sitä
mitä siltä sisimmässäsi aidosti nöyränä pyydät.
Varoitus: Lukijaa pyydetään huomioimaan että tätä varoitusta seuraava kertomus sisältää asiasta toiseen loikkivaa tekstiä,
joka on kirjoitettu tunteella, ilman editointia ja mitään siihen lisäämättä, tai mitään siitä pois jättämättä.
Kaiken alkuna on kirjakaupassa sattumalta eteeni ilmestynyt kirja.
Yksi kirja, kyseisessä kirjakaupassa ainoa laatuaan, keskellä kirjan teemaan mitenkään liittymättömiä kirjoja.
Haahuilin kirjakaupassa ympäriinsä tappamassa aikaa ennen tulevan ja sittemmin peruuntuneen terapiakäynnin alkua.
Sattumalta katseeni osui pöydällä yksinäisenä makaavan kirjan otsikkoon - Onnellisuusprojekti.
Siinä se makasi, onnellisuusprojekti, keskellä laihdutusoppaita (kerrassaan surullista, miettikääpä nyt millaisia kirjoja silmäillen minä siellä taas aikaani tapoin)
Sisimmässäni olin itku kurkussa pyytänyt maailmankaikkeudelta vastausta - viestiä siitä, että oikeasti olemassaolooni on jokin syy. Jotakin vihjettä motivaatioksi sille, että vastaisuudessakin nostaisin itseni joka aamu sängystä ylös ja elämään.
Mistä vitusta mä löydän kadonneen ilon ja onnen?
Siinä maailmankaikkeudelle esittämäni kysymys ytimekkäästi tiivistettynä.
Maailmankaikkeuden vastaus on yksinkertainen ja tällä kertaa kirjan muodossa eteeni annettu
- itsestäsi.
”Päivät kuluvat hitaasti mutta vuodet nopeasti.
En keskity tarpeeksi asioihin, joilla on oikeasti väliä.”
- näin lukee onnellisuusprojektin kannessa.
Kirjan välittämä viesti on yksinkertainen
Töiden tekemättömyys stressaa enemmän kuin niiden tekeminen.
Aloita eläminen ja asioiden valmiiksi saattaminen - keskity yhteen haasteeseen kerrallaan.
Aloita pienestä, etene suurempaa - siinä sivussa oppii koko joukon uutta itsestä.
Iloitse siivoamisesta, kehity riitelemällä - elä mukana jokaisessa tehtävässä iloiten siitä.
Tätä sisäinen minäni haluaa - oman onnellisuusprojektin.
Mahdollisuuden oppimiseen ja ihmisenä kasvuun.
Löysin yllä olevan sanonnan eilen etsiessäni terapiasta kertovia mietelauseita.
Vihasin sitä ensi silmäyksestä alkaen.
Kyllä, onhan hyvä ystävä halvempaa kuin terapia. Vittu joo, ihan totta.
Mutta kun ensin ihmisellä pitäisi olla se hyvä ystävä.
ja mä oon tässä maailmassa ihan yksin.
Huudan ja vittuilen hiljaa ajatuksissani koko maailmalle ystävyyteen ja terapian hintavuuteen liittyvistä asioista varmasti lähemmäksi tunnin verran. Olen sisimmässäni hetken katkera reppana - omasta mielestäni maailman ainoa ihminen jolla ei ole yhtään terapian korvaavaa ystävää.
Oi miksi minä, miksi aina minä kärsin.
Kuten arvata saattaa, maailmankaikkeus oli päättänyt järjestää minulle vakavan puhuttelun.
Sisimpäni huusi apua ja kaikessa viisaudessaan maailmankaikkeus sitä minulle järjesti.
Minä pyysin ja se vastasi.
Suora pyyntöni oli
osoita mulle, että mä en ole yksin!
Ja maailmankaikkeushan osoitti.
Kalenterit sekoilevat, aikataulut laitetiin sekaisin.
Mä en oo merkinnnyt sua kalenteriin, jostakin syystä mä olen unohtanut
-totesi terapeuttini hätääntyneenä, kun eilen ilmestyin hänen ovelleen.
Lause jatkui salaperäisesti,
...mulla on sulle kaksi vaihtoehtoa...
eikä tuo lause ikinä saanut loppuaan Henriikan sanomana
Itku kurkussa poistuin terapeutin luota.
Sillä hetkellä koko maailma oli pettänyt minut!
Paha olo velloi sisälläni,
eikä mulla ollut mitään keinoa päästä sitä karkuun.
Istuin Hietalahden torilla itkemässä.
Aiemmin oli jo sovittu,että suuntaan terapian jälkeen yökylään Lindalle.
Yksi soitto ja ilmoitus, mä tuunkin sun luo oletettua aikaisemmin ja onko ok?
joo, tuu vaan täällä mä oon odottamassa sua.
Helsingin kaduille unohtui kuin vahingossa pahin ahdistus.
Tuntia myöhemmin heräsin tutkiskelemaan olotilaani.
Siinä minä olin, hyvän ystäväni sohvalla juttelemassa joutavia
ja selaamassa aikaisemmin päivällä ostamiani Japanilaisia lifestyle lehtiä.
Nautin olostani.
Niinkuin aina me Lindan kanssa vain oltiin, huomaamattamme uppoutuneena juuri tähän hetkeen
- tehtiin kumpikin omia juttujamme ja samanaikaisesti nautittiin toistemme seurasta.
Sohvalla makoilua, japanilaisia mainoksia ja muutama irtonainen lause Englantilaisista poliitikoista
(älkää edes yrittäkö miettiä tässä kohden miksi me mietiään Englantia ja politiikkaa. Pitkä tarina, sisäpiirin juttu) .
Mielipiteitä siitä ja tästä - ja väliin lause
Tältä musta tuntuu.
Enimmäkseen puhetta kaikesta muusta kuin minusta ja minun olemisestani.
Siinä sohvalla maatessa mietin hetki sitten sisälläni
vellonut liki katatoniaa kohti ajanut rintaa puristava pahanolontunnetta.
Minne se katosi?
Siinä minä istuin, elin ja hengitin, vaikka olin puoli kahdeksalta terapeutin ovelta itku silmässä poistuessani ollut vakuuttunut, että ilman terapiaa en selviä nyt huomiseen.
Olin odottanut koko päivän terapiaa, ollen samalla sisimmässäni täysin vakuuttunut siitä, että juuri tänään minulla ei ole mitään sanottavaa itsestäni tai omasta olotilastani kenellekään.
Terapia, terapeutti ja terapeutilta oletettavasti saatavat viisaat sanat tuntuivat vielä päivältä näkyvän minän mielestä ainoalta keinolta selviytyä eteenpäin.
Sisäinen minäni oli koko ajan jyrkästi eri mieltä asiasta.
Ja mitä tekee maailmankaikkeus kun yksi sen lapsista sydän vereslihalla huutaa apua.
Antaa minulle juuri sen, mitä siltä aidosti pyydän.
Siinä minä olin kaksin vastauksen kanssa.
Minä ja Rakas ystäväni Linda.
Osoitan sinulle, että et ole yksin.
Olet toisinaan vain niin omaan kipuusi kietoutunut, ettet kykene näkemään kaikkea sinulle annettua ympärilläsi. Joten herätelläänpä sinua hiukan. Poistetaan näkyvän minän hyväksymät helpot ratkaisut, nopeat pakokeinot pahasta olosta. Haastetaan tutkimaan sisäistä minää, löytämään avain onnellisuuteen ja ratkaisukeinot sisällä vellovaan kipuun.
Näkemään kaikki se, mikä koko ajan on silmieni edessä.
Tiedän, mutta en suostu tajuamaan.
Wake, wake - rise and shine!
Ymmärtänette yhtälön.
Olkaa huoletta, en ole valaistunut tai keksinyt sisimmässäni vielä ratkaisua kaikkiin ongelmiin.
Hetkellinen rintaani uhkaavasti hiipinyt paha olo hiljeni tänä aamuna aamukahvilla Hietalahden torilla.
Hietalahden tori herättää minussa nostalgia tunnelmia. Tori edustaa minulle muistoja lapsuudestani, se tuo mieleeni yhden niistä harvinaisista hetkistä äidin vielä eläessä, kun me ollaan oltu isän kanssa jossakin aivan kaksin. Isä asui ja työskenteli Helsingissä ja jostakin muistini ulkopuollelle jäävästä syystä ala-asteen aikaisella syyslomalla me vietettiin isän kanssa päivä Helsingissä kahdestaan.
Tuolla reissulla, isä toi minut Hietalahden torille nauttimaan ulkoilmakirpputori tunnelmista. (Päivä muuten jatkui vierailulla eläintieteellisessä museossa. Ainoa kerta kun elämäni aikana ole vieraillut isän kanssa museossa. Eläintieteelliset muset ovat kiehtoneet minua aina)
Muistan tuon päivän, torin tunnelman ja tuoksun - pystyn muistoissani palaamaan tuohon hetkeen kävellessäni Hietalahden torin läpi. Kyseinen Helsingissä vietetty päivä on ehkä yksi elämäni parhaita muistoja isän kanssa vietetyistä hetkistä.
Noista muistoista kaivoin onnellisen tunteen itselleni tähän päivään.
Pieni pysähtyminen kiireen keskelleä.
Hetki aikaa itselle - keneltä se on pois ennen seitsemään aamulla?
Torikahvia Hietsussa - kuppi käteen ja kävelymatka töihin jatkuu.
Nautin kahvista ja aurinkoisesta syysaamusta.
Sisäinen minä on juuri tässä hetkessä täydellisen onnellinen.
Rakkaudella,
Sallamari
ps. oletteko koskaan ajatuksella miettinyt klassikko sanontaa
'Treffataan Stockan kellon alla."
Ainakin Helsinkiläisille tuttu juttu,
klassikko ja monessa yhteydessä kuultu juttu myös ulkopaikkakuntalaisille.
Totuushan on se, että kyseisellä tapaamispaikalla kukaan ei oikeasti seiso juuri tuon kellon alla vaikka se fyysisesti on mahdollista, Stockkan kellon alla pystyy siis seisomaan joskin sitä päätyy oleskelemaan aika lailla keskelle kaikkea kävelyliikennettä. Ihmiset seisoskelevat kuka milläkin reunalla Stockmannin sisäänkäynnin läheisyydessä, näköetäisyyden päässä kellosta.
Satuin havainnoimaa tätä eilen, sillä minulla oli sovittuna treffit klassisesti Stockan kellon alle Pitsiunelmia -blogia pitävän Rinnan kanssa lehtikauppojen merkeissä.
 | ||
| Elämäni ensimmäinen GLB - lehti jota olen salaa fanittanut jo kauan Yhtä kauan olen salaa haaveillut vielä joskus hankkivani ainakin yhden lehden kokoelmiini. Nyt kokoelmissani on ensimmäinen GLB. Inspiroivaa. |