Rumuus on länsimaiden uusi elintasosairaus

Bongasin Hesarin sivulta tämä ajatuksia herättävän artikkelin kaunedesta ja kehonkuvasta.

Raflaava otsikko - ruumuus elintasosairautena.

Oli piipahdettava Oxford sanakirjan sivulla katsastamassa tarkka määritelmä tuolle sanalle.

Oxford kirjan mukaan sana ruma on alkuperäiseltä merkitykseltään luotu kuvaamaan jotakin sellaista, joka aiheutta meissä pelkoa - asia, jota tulee pelätä.

Tuo Hesarin atikkeli kuvaa kehotietoisuutta - tarvetta sotaan selluliittiä ja vatsamakkaroita vastaan.

Fotoshoppausta -  epärealistisia mielikuvia ja odotuksia.

Miten helpompaa on elämässä olla fiktiota kuin faktaa.

Paine on kova ja ratkaisukeinot järeät.

Leikattua lihaa.

Normaaliksi korjaamista.

Lihan muodossa poistettua häpeää.

Valtaa ja rahaa ajtukselle, että vain tietyn näköisenä voi pärjätä.

Muottiin sopivilla on oikea oikeus elämään.

Vääristynyttä vapaata tahtoa ruokkien.

Kun kerran kaikki muutkin.

Veitsen viillon mitalla voittoon.

Vapaus rumuuden kahleista on jokaisen ulottuvilla.

Tarvittaisiin rohkeutta - rohkeutta elää.

Artikklin lukeminen vetää ensin  hiljaiseksi.

Sen jälkeen puhkeaa kapina.

Minä ainakin tahdon rakastaa, enkä pelätä.

Rakastaa itseäni.

Sinua.

ja ennenkaikkea Elämää.

Vapaana pelosta.

Vapaana Syyllisyydestä.

rohkeana.

Artikkelin sanomaa pohtien, 

onhan minussakin paljon keinotekoista.

Tahdon uutta väriä tukkaani, 

koska punainen väri tuntuu oikealta todellisen minäni mielestä.

En siksi, että joku jossakin saattaisi pitää punaista tukkaani luonnollista sävyäni enemmän esteettisesti kompetenssinä valintana.

Minulla on punatukkainen sielu.

Miksen siis antaisi sen näkyä ulos.

Meikkaan ja tälläydyn,

aivan samaan tapaan tapetoin kotini seiniä, 

enkä anna niiden vain loistaa luonnollisessa tilassaan lastulevyn väreissä.

Maalaan maailmaani todellisen minäni innoittamin värein.

Rakkaudesta itseäni ja maailmaa kohtaan, 

ilmaitsen itseäni värein.

Ilo ja suru - maalattuna kasvoille.

Väritettyinä vaattein kaikken nähtäväksi.

rohkeana.

Jottei mikään olisi itsestään selvää ja yksinkertaista,

jokainen meistä joskus murtuu luotujen paineiden alla.

Minäkin ajattelen niin.

Ja ostan taas uuden voidepurkin.

Tai pistoksen.

Lievittääkseni pelkoa hiukan.

Kun oikeastaan pitäisi vaan pysähtyä.

Vetää syvään henkeä.
Rohkaistua.

Kysyä hiljaisuudelta - kuka minä oikeasti olen?

Voisin loputtomiin lainata tähän viisaita sanoja Don Miguel Ruizin teoksesta The Four Agreenments

(Suomennettuna Neljä Sopimusta - suosittelen lämpimästi lukulistalle)
Teos joka sisältää paljon viisaita sanoja vapautumisesta.
Ruiz kuvailee hienosti, millaisessa valheiden täyttämässä maailmassa me elämme.
Miten liki jokainen länsimaisen yhteiskunnan kasvatti,
jokainen meistä, peilaa omia kipupisteitään kanssakäymisessää toisten ihmisten kanssa. 

Vapaus olla juuri sellaisia kuin olemme.

Ihania - Täydellisiä.

Omana itsenämme.

Enkä koskaan sano, ettei leikattuna ja laitettuna voisi olla onnellisempi.

Sydämestäni toivon niin - hän joka apua etsii, sen suo löydettävän.

Minulle se ei ole ollut oikea tie.

Leikkaus ei vapauttanut pelosta, se kenties vei minua yhä syvempään sukellukseen.

Minulle ainoa tie vapauteen on oivaltaminen.

Rakkauden oivaltaminen.

Vapautuminen pelosta.

Pelosta itseäni kohtaan.

Pelosta elämää kohtaan.

Ehkä jonakin päivänä osaan rohkaista muita peloista vapautumisessa.

Vielä on liian aikaista,

oma matka on pahasti kesken.

I am fat and free.

Beautiful - just the way I am.

What does society think about that?

Frankly, my dear,

I don't give a dam.

Rakkaudella ja voimaannuttavin ajatuksin,

Sallamari

ps. lukemisen arvoinen artikkeli.
pisti ainakin minut ajattelemaan.