Rakkaudella,
Sallamari
↧
#FatshameFreeFriday - kyllin hyvä
↧
....ja valtakunnassa kaikki hyvin
 |
| Lauantaina vaihdoin pitkät aamu-unet äiti-lapsi hetkeen Bongattiin perjantaina ilmoitus Zombiewalk tapahtumasta ja siitä se idea sitten lähti. Meikattiin ja laittauduttiin yhdessä, käytiin kävelemässä ja jatkettiin vielä tyttöjen lounaalla päivää. Arjen pieniä iloja. |
Pitkästä aikaa ajattelin fiilistellä täällä blogin puolella arkisen kuulumispostauksen merkeissä.
Luontevaa aloittaa arkikuulumisten kertominen pohtimalla kiirettä. Sitä miten lähiaikona olen herännyt havaintoihin kahdenlaisesta kiireestä.
Ensiksi tunnistin sellaisen ahdistavan kiireen, joka hyökyaallon lailla uhkaa ihmistä. Tuntuu kirjaimelliste siltä, että kiireeseen hukkuu. Vaikka koitat tehdä mitä, kiire ei hellitä. Tee tuota, suorita tätä ja kun katseesi nostat satayhdeksäntoista uutta juttua odottaa jonossa.
Kovin tuttua juttua tuollainen hyökyaaltokiire. Olen monta kertaa pysähtynyt kuuntelemaan itseäni ja miettimään kuluneita vuosia. Tasan vuosi sitten taistelin ja tuskaselin juuri tuollaisen hyökyaaltokiireen kourissa - mitään ei tullut oikeasti tehtyä ja aina oli aivan pirun kiire.
Olen tässä kohtaa elämääni oivaltanut toisenlaisen kiireen - lempeän ja onnellisen kiireen. Kiireen joka koostuu mieltä ilahduttavilla jutuilla täyttyvästä kalenterista. Tälle lempeälle kiireelle on ominaista myös vetovoima - uusia kivoja juttuja ilmestyy elämään suunnilleen joka toisen nurkan takaa. Näiden eteen heitettyjen tarjousten kohdalla ehtii loistavasti pysähtyä ja pohtia hetken tuovatko ne kentie - ja millä tavalla - positiivista nostetta ja iloa elämään. Mikäli toteaa, että tuossa jutussa on hyvä pore ja siitä voi ammentaa iloa elämään, etsii kalenterista ilomeilin pienen raon, johon tuon jutun sujauttaa muiden juttujen sekaan.
Kalenteri täytyy, tyhjenee ja uudelleen täyttyy luontevalla tahdilla.
On löynyt hyvä flow elämään.
Ensiksi tunnistin sellaisen ahdistavan kiireen, joka hyökyaallon lailla uhkaa ihmistä. Tuntuu kirjaimelliste siltä, että kiireeseen hukkuu. Vaikka koitat tehdä mitä, kiire ei hellitä. Tee tuota, suorita tätä ja kun katseesi nostat satayhdeksäntoista uutta juttua odottaa jonossa.
Kovin tuttua juttua tuollainen hyökyaaltokiire. Olen monta kertaa pysähtynyt kuuntelemaan itseäni ja miettimään kuluneita vuosia. Tasan vuosi sitten taistelin ja tuskaselin juuri tuollaisen hyökyaaltokiireen kourissa - mitään ei tullut oikeasti tehtyä ja aina oli aivan pirun kiire.
Olen tässä kohtaa elämääni oivaltanut toisenlaisen kiireen - lempeän ja onnellisen kiireen. Kiireen joka koostuu mieltä ilahduttavilla jutuilla täyttyvästä kalenterista. Tälle lempeälle kiireelle on ominaista myös vetovoima - uusia kivoja juttuja ilmestyy elämään suunnilleen joka toisen nurkan takaa. Näiden eteen heitettyjen tarjousten kohdalla ehtii loistavasti pysähtyä ja pohtia hetken tuovatko ne kentie - ja millä tavalla - positiivista nostetta ja iloa elämään. Mikäli toteaa, että tuossa jutussa on hyvä pore ja siitä voi ammentaa iloa elämään, etsii kalenterista ilomeilin pienen raon, johon tuon jutun sujauttaa muiden juttujen sekaan.
Kalenteri täytyy, tyhjenee ja uudelleen täyttyy luontevalla tahdilla.
On löynyt hyvä flow elämään.
*****
Valtaosan kalenteritilasta nielee itseoikeutetusti koulu. Itseasiassa juurikin koulun vuoksi olen siirtynyt päänsisäisestä kalenterista fyysisen paperisen kalenterin maailmaan.
Opinnot on niin pitällä että intensiivisin teoriaosuus - rakkaudella kuudenkymmenenpäivän kakku -nimen itselleen saanut ajanjakso - alkaa olla lopuillaan. Teoriaopetuksen seassa on alkanut käytönnön asiakaspalveluharjoittelu - oikeita kampaamotöitä oikeilla asiakkailla.
Paketti pysyy kasassa parhaiten paperikalenteriin luottaen. Sinne kun kirjaa kuka, mitä ja koska on huomattavasti todennäköisemmin oikeassa paikassaa oikea henkilö ja oikea työtehtävä mielessä.
Teorian ja käytännön yhdistelmä tekee tulevista viikoista kiireiset. Päivät kuluvat asiakastöiden ja suoritusmerkintöjen parissa, illalla luetaan ja kirjoitetaan teoriassa opitut taidot auki sellaiseen muotoon, että opettaja voi niistä havainnoida opin iskostuneen.
Yöunet lyhenevät hetkellisesti kuuden tunnin hujakoille - sunnuntaipäiville varattu me-time -aika investoidaan tehokkaasti univelan kuittaamiseen. Yllättävää kyllä, täydeltä näyttävä aikatauluni antaan joustavasti tilaa kaikelle.
Mieleen pinnalle jääviä hetkiä on myöhäisen iltapäivän minuutit, kun itsensä sohvalle oikaisseena huutaa lapsen hetkeksi seurakseen. Silittelee päätä ja kyselee kuulumisia.
Kalenteriin voisi kiroittaa "Äitinä olemisen hetki - 10 minuuttia"- se on yhtä aikaa kovin vähän ja riittävän paljon. Miten paljon voikaan saada ja antaa yhden kymmenminuuttisen aikana.
Kymmenen ekstraminuuttia lapsen kanssa syntyy kun kaupassa käynnin tilalla nappaa bussille kävellessään tuoreen ruisleivän leipomon paistopisteestä. Ekstrahyvänä tuosta pienestä oivalluksesta jää kymmenen lisäminuutin lisäksi hyvä maku kielen päälle - minä niin pidän paistotuoreesta ruisleivästä.
*****
Hyvin täyttyneestä kalenterista huolimatta valtakunnassa kaikki hyvin - kiire inspiroi, ei ahdista. Olen oppinut tasapainon itsestään antamisen ja itselle saamisen suhteissa.
Osaan sanoa EI oikeassa kohtaa.
Ei - tämä ei tunnu oikealta,
Ei - tämä juttu on enempi taakka kuin tosikiva lisä elämään.
*****
Onnistumistarinoita on myös ilo jakaa.
Leikkasin tänään ensimmäisen oikean asiakkaan tukan - ystäväni ystävä sai kunnian toimia elämäni ensimmäisenä oikean tukan salonkileikkauksena.
Pitkään tukkaan kerrostettu leikkaus.
Muistan tämän varmasti loppuelämän.
Asiakkaani oli ihana,
rehellisesti sanottuna sellainen unelmien ensiasiakas.
Kummallekin jäi hyvä mieli leikkaushetkestä.
Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.
Sydän on täynnä kiitosta.
Oikein mukavaa alkanutta uutta viikkoa!
Rakkaudella,
Sallamari
Valtaosan kalenteritilasta nielee itseoikeutetusti koulu. Itseasiassa juurikin koulun vuoksi olen siirtynyt päänsisäisestä kalenterista fyysisen paperisen kalenterin maailmaan.
Opinnot on niin pitällä että intensiivisin teoriaosuus - rakkaudella kuudenkymmenenpäivän kakku -nimen itselleen saanut ajanjakso - alkaa olla lopuillaan. Teoriaopetuksen seassa on alkanut käytönnön asiakaspalveluharjoittelu - oikeita kampaamotöitä oikeilla asiakkailla.
Paketti pysyy kasassa parhaiten paperikalenteriin luottaen. Sinne kun kirjaa kuka, mitä ja koska on huomattavasti todennäköisemmin oikeassa paikassaa oikea henkilö ja oikea työtehtävä mielessä.
Teorian ja käytännön yhdistelmä tekee tulevista viikoista kiireiset. Päivät kuluvat asiakastöiden ja suoritusmerkintöjen parissa, illalla luetaan ja kirjoitetaan teoriassa opitut taidot auki sellaiseen muotoon, että opettaja voi niistä havainnoida opin iskostuneen.
Yöunet lyhenevät hetkellisesti kuuden tunnin hujakoille - sunnuntaipäiville varattu me-time -aika investoidaan tehokkaasti univelan kuittaamiseen. Yllättävää kyllä, täydeltä näyttävä aikatauluni antaan joustavasti tilaa kaikelle.
Mieleen pinnalle jääviä hetkiä on myöhäisen iltapäivän minuutit, kun itsensä sohvalle oikaisseena huutaa lapsen hetkeksi seurakseen. Silittelee päätä ja kyselee kuulumisia.
Kalenteriin voisi kiroittaa "Äitinä olemisen hetki - 10 minuuttia"- se on yhtä aikaa kovin vähän ja riittävän paljon. Miten paljon voikaan saada ja antaa yhden kymmenminuuttisen aikana.
Kymmenen ekstraminuuttia lapsen kanssa syntyy kun kaupassa käynnin tilalla nappaa bussille kävellessään tuoreen ruisleivän leipomon paistopisteestä. Ekstrahyvänä tuosta pienestä oivalluksesta jää kymmenen lisäminuutin lisäksi hyvä maku kielen päälle - minä niin pidän paistotuoreesta ruisleivästä.
*****
Hyvin täyttyneestä kalenterista huolimatta valtakunnassa kaikki hyvin - kiire inspiroi, ei ahdista. Olen oppinut tasapainon itsestään antamisen ja itselle saamisen suhteissa.
Osaan sanoa EI oikeassa kohtaa.
Ei - tämä ei tunnu oikealta,
Ei - tämä juttu on enempi taakka kuin tosikiva lisä elämään.
*****
Onnistumistarinoita on myös ilo jakaa.
Leikkasin tänään ensimmäisen oikean asiakkaan tukan - ystäväni ystävä sai kunnian toimia elämäni ensimmäisenä oikean tukan salonkileikkauksena.
Pitkään tukkaan kerrostettu leikkaus.
Muistan tämän varmasti loppuelämän.
Asiakkaani oli ihana,
rehellisesti sanottuna sellainen unelmien ensiasiakas.
Kummallekin jäi hyvä mieli leikkaushetkestä.
Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.
Sydän on täynnä kiitosta.
Oikein mukavaa alkanutta uutta viikkoa!
Rakkaudella,
Sallamari
↧
↧
Kulttuurinurkka vol V - Tiina on aina Tiina
Miten moni teistä blogiani lukevista onjossakin elämänvaiheessa lukenut Anni Polvan Tiina -kirjasarjaa? Tai jos et itse ole Tiina -kirjoista innostunut, tiedätkä äitisi tai mummisi lukeneen näitä kirjoja?
Tiina -kirjat kuuluvat suomalaisen tyttökirjallisuuden helmiä -osastoon. Ensimmäinen kirja - nnimeltään simppelisti Tiina - ilmestyi vuonna 1965.
Minut tutustutettiin kirjasasrjaan joskus eka-tokaluokkaliasena kahdeksankymmentäluvun puolivälissä. Äitini nuo Tiina -kirjat minulle esitteli. Omalla kortilla lainattu ja yhdessä äidin kanssa luettu -tai no äitihän sitä minulle ääneen luki jos ihan tarkkoja ollaan. Muistikuva ensimmäisestä Tiina -kirjan lukuhetkestä on syöpynyt jostakin syystä mieleeni todella vahvasti.
Minut tutustutettiin kirjasasrjaan joskus eka-tokaluokkaliasena kahdeksankymmentäluvun puolivälissä. Äitini nuo Tiina -kirjat minulle esitteli. Omalla kortilla lainattu ja yhdessä äidin kanssa luettu -tai no äitihän sitä minulle ääneen luki jos ihan tarkkoja ollaan. Muistikuva ensimmäisestä Tiina -kirjan lukuhetkestä on syöpynyt jostakin syystä mieleeni todella vahvasti.
Nyt PikkuS suorittaa koulussa lukudiplomia. Katselin eilen kaappien kätköjä löytyisikö sieltä mitään lukudiplomi kelpoista - lasten kuvakirjaa vaativampaa - teosta Kas löytyihän sieltä, muutama kirpputorilta aikoinaan senttihinnalla pelastamani ensipainoserän Tiina -kirja.
Annoin PikkuÄssän luettavaksi yhden, toista piti muutaman luvun verran lukea itselle iltasaduksi. Siellä me sitten yhdessä keittiönpöydän ääressä nakutettiin kerjalanpiirakkaa mutustellen kumpainenkin oman Tiina -kirjan lumoissa.
Uskomatonta, miten nuo kirjat lumoavat yhä. Ei voi kuin ihailla Anni Polvan tarinankerrontataitoja. Tunnustan kyllä pitäväni ylipäätänsäkin Anni Polvan kirjoitustavasta niin lapsille kuin aikuisille suunnatun kirjallisuuden suhteen.
Huvittavinta Tinna -kirjoissa on se miten tietyssä mielessä aika on ajanut Tiina -kirjoista ohi - lähinnä tiettyjen minun ikäpolvelleni nyt vielä puolituttujen käsitteiden oslta.
"Äiti, mitä on ehdot?"
*Äiti, mitä tarkoittaa nyssäkkä?"ekall
"Äiti, mikä se on tää porsua...eikun porstua?"
Kovasti kutkuttaa jatkaa Tiina -kirjaa tänä iltana muutama luku eteenpäin.
Olisi ihanaa, jos jakaisit kanssani omia muistojasi Tiina -kirjoihin liittyen tuonne kommenttiosoioon. Kaikenlaisia muita hyviä lukuvinkkejä otan myös vastaan mieluusti.
Mukavaa keskiviikkoa!
Rakkaudella,
Sallamari
↧
Ero jota ei koskaan tullutkaan
On kulunut vuosi elämäni suurimmasta perheriidasta.
Arpi oikeassa reidessä muistuttaa,
että sellastakin meidän elämässämme on tapahtunut.
Purin lopulta kaiken vihan itseeni - en osannut muuta.
Se oli suuri tragedia - minun mittapuullani- joka näin vuoden perästä asiaa tarkastellen lopulta poiki paljon hyvää. Avasi silmiä ja laittoin kumpaisenkin meistä kohtaamaan itsensä.
Sen pohjalta löydettiin täsmähoito uniapneaan. Samaineen kriisi toimi katalyyttinä sille, että minä kiitollisena tässä hetkessä elän unelmaani - opiskelen toiveammattia kiitollisena kaikesta.
Ei niin paljon pahaa,
ettei jotain hyvääkin.
Vuoden päästä asia pyyhkiytyy kokonaan pois näkyvistä,
mitäpä sitä sitten enää muistelen minäkään.
Loppu hyvin kaiki hyvin.
Ne allekirjoitetut eropaperit päätyivät lopulta johonkin roskikseen.
Voisikai sanoa, että rakkaus voitti.
Rakkaudella,
Sallamari
↧
#FatshameFreeFriday - Halloween hengessä
Oikein mukavaa Pyhäinpäivän viikonloppua!
Rakkaudella,
Sallamari
↧
↧
Yksi bloggarin lauantai
 |
| Bloggarit uusien kehyksien lumoissa |
Minua on aina viehättänyt suuresti blogipostaukset joiden teemana on yksi tavallinen päivä bloggaajan elämästä. Pieni oven raoitus lukijoille siihen, mitä kaikkea yksi tavallinen päivä ihmisen elämässä pitää sisällään. Eri asian kokonaan on sitten se miten suuresti faktaa tai fiktiota se blogitekstiin tai videolle päätynyt päivä ihan oikeasti on - eikä ole minun asiani tai minulle jaettu oikeus puuttua kriittisesti todenperäisyysseikkoihin - kuki taplaa tyylillään.
Eilen aamulla en osannut aavistaa miten täyteläinen päivä eilisestä lopulta syntyy - miten paljon tunteiden kirjoa mahtuu yhteen lauantaipäivään.
Päivä alkoi innokailla mielin täpötäyden bussin kyydissä kohti Helsinkiä ja päättyi väsyneeseen mutta onnelliseen itkuun yksin lämpimän suihkun huomassa reilu 12 tuntia myöhemmin.
Aloitetaan päivän tapahtumat alusta.
Aloitetaan päivän tapahtumat alusta.
Lähdin lauantain ratoksi siis Helsinkiin tapaamaan ihanaa ystävääni Laraa Indiedays Bloggers Inspiration Day -tapahtuman merkeissä. Tässä vuosien varrella meistä on tullut toisillemme sellainen "vakiodeitti" näidin BID tapahtumiin. Jokapäiväisestä Helsinkielämästäni huolimatta näen Laraa aivan liian harvoin - se on rehellisesti tunnustettava. Koitan vannotella itselleni, että tämä on vain kausi ja että kun kouluhommat helpottavat minulla on taas enemmän aikaa ihanille ystäville.
Bloggers Inspiration Day oli nimensä mukaisesti jälleen kerran inspiroiva tapahtuma. Minulle näiden tapahtumien suurin anti ovat ihmiset. Niin ne bloggaajat joiden kuulumisia seurailen vakituisesti blogien ja Instagram kuvien välityksellä, kuin tapahtumassa jutulle heittäytyvät uudet tuttavuudet.
Olla yhtenä bloggarina muiden bloggareiden joukossa.
Samanlaisena samanlaisten parissa.
Tapahtuman ihanaa antia oli heittäytyä Irlantifiilistelyihin yhdessä XL Elämää -blogin kirjoittajan Sadun kanssa - että joku toinenkin tietää sen meren tuoksun jonka voit tuntea vain Irlannin etelärannikolla. Jaettuja yhteisiä kokemuksia, niitä erilaisia mutta hetkessä niin samanlaisia muistikuvia ja tunnelmia.
Universumi saattoi roppakaupalla uusia ihmisiä elämääni. Oli mukava tutustua koko joukkoon ihania värikkäitä kynsibloggari mimmejä. Visuaalinen silmä lepäsi koko joukossa kauniisti lakattuja kynsiä ja hyvin hoidettuja käsiä. Teki mieli käpristää omat sormet nyrkkiin, että kyllä mä taas sitten kun mulla on aikaa näiden koulujuttujen parista, niin sitten mä panostan kynsiinikin.
Eikä sovi unohtaa upeiden aikuisten leidien kanssa vaihdettuja kuulumisia. Jos ette vielä ole tutustuneet Tädit Tubettaa -You Tube kanavaan, menkää ihmeessä katsomaan. Tädit on niin huippuja - ne on mun idoleita. Tuollainen mustakin tulee - tai siis, mähän olen kovaa vauhtia matkalla elämäniloiseksi 40+ bloggaajaksi.
 |
| Äkkiarvaamatta täysin uudenlaisiksi muovautuneen Halloween -suunnitelmat. Go by the Flow - oli heittäydyttävä virtaan mukaan ja otettava ilo irti kaikesta siitä mikä eteen annetaan. Ei tullut kinkybileitä, tuli koti-ilta. |
Tunnelmasta toiseen.
BID tilaisuudesta poistuessamme Maxinen aulassa takkia pukiessa saa JunttiPeeltä puhelinsoiton; Herra Hartikaisella on kuono golfpallon kokoiseksi turvonnut, koira on kipulevan oloinen. Eläinlääkäripäivystykseen soitettu ja aika on kuudelta - Ehitään nappaamaan sut linja-autopysäkiltä ja lähetään siitä sitten suoraan Turkuun. ; kuuluu JunttiPeen toimintasuunnitelma puhelimen toisessa päässä.
Hiljaiseksi vetää.
Itkettää toisen kipuilu.
Silmänräpäyksessä yleisfiilis vaihtui BodyLove -bloggarista
huolestuneen lemmikinomistajan ajatusmaailmaan.
Tiesin heti että hampaista tässä puhutaan - Kiinanharjakoirilla rotuominaisuutena on huonot hampaat. Silti surettaa välittömästi, että toista sattuu. Olenko mä ollut oikeasti niin huono omistaja, että nyt toinenon sitten todella kipeä. Olisiko mun pitäinnyt osta ennakoida tämä.
 |
| Rauhallinen potilas. Halloween tunnelmissa - pinen harjakoiran kuono on turvonnut ja muistutti enemmän bit bull -koiran kuonoa |
Bussipysäkillä minua odottaa pirteähkö potilas. Hänntä vispaa ja korvat on innokkaasti hörössä.
Ei tämä onneksi kuolemanvakavaa olekaan.
Eläinlääkärin toteamus on sama - vakava ja kivualias ongelma, muttei välintöntä hengenvaaraa. Koiralla on mitä todenäköisimmin mätäpaise hammasjuuressa. Antibioottia ja kipulääkettä kotiin viemiseksi, maanantaina aika leikkaushoitoon.
Näillä mennään.
Matka pysähtyy odotusaulaan - sisälle saapuu kireisempää huomiota vaativa potilas.
Reseptinkirjoitus jää hetkeksi odottamaan.
Siinä hetkessä astun jälleen uuteen rooliin - kuuntelevaksi kanssaihmiseksi.
Kiireinen tapaus on ison koiran hyökkäyksen kohteeksi iltalenkillä joutunut pieni koira. Tilanne on vakava, omistaja sydän syrjällää itkuisena odottaa uutisia. Minä lohdutan minkä voin - olen läsnä ja kuuntelen. Annan tilaa toisen ihmisen huolelle ja surulle - elän mukana.
Kyyneleet kastelevat posket toistamiseen,
toisen ihmisen huoli ja suru on niin käsinkosketeltavasti läsnä.
Onneksi tää teidän potilas on iloisen oloinen ja pirteä,
toteaa nuori tyttö viimein ja kumartuu rapsuttamaan Hartikaista.
Jotakin hyvää sentään.
Toisen potilaan omistaja poistuu kuulemaan lääkäriltä toimintasuunnitelmaa,
meidät kutsutaan hakemaan resepti.
Ovella kohtaamme vielä kerran,
"Toivottavasti teilläkin kaikki päättyy hyvin"
rohkaiseva hymy, johon vastataan kiitollisella hymyllä.
Enempää en tässä tilanteessa enää voinut tehdä.
Muuta en osannut sanoa.
Kohtaamisesta jäi lopulta hyvä mieli.
Sain olla hetken läsnä ihmisen elämässä ja lohduttaa.
Osoittaa inhimillisyyttä ja vilpitöntä lähimmäisenrakkautta.
*****
Apteekin edessä jäädään hetkeksi kaksin Hartikaisen kanssa.
Rapsutusta ja jutustelua - niinkuin silloin kun oltiin nuoria ja oli vaan me. Ei alituista kiirettä, ei uraa, ei lapsia eikä muita lemmikkejä jakamassa huomiota puolin ja toisin.
Olenkohan mä ollut ihan liian vähän sun kanssa viime aikoina?
Ollaan nyt vaan ihan kaksin ja nautitaan tästä hetkestä.
Sydän täyttyy kiitollisuudesta.
Kaksitoista ihmeellistä vuotta meidän ystävyys on kestänyt.
Toivon hiljaa vielä useita lisävuosia.
 |
| Tunnelmavalaistus |
Kotona odottaa Halloween.
Vampyyriksi pukeutunut pieni tyttö,
joka iloisesti pulputtaa eilisen yökyläilyn kuulumiset.
Äitinä olon hetki.
- Äiti, miksi sä aijot pukeutua tänä vuonna?
- Mä oon jo pukeutunut
Tänä vuonna mä olen täydellistä unelmaelämä elävä Bloggaaja.
Vitsi menee lapselta ohi,
palkkioksi vastauksesta saa rutistuksen ja toteamuksen
"Äiti sä oot ollu nättinä taas tänään."
Itseä tuppaa naurattamaan.
Maxinesta poistuessa tuntematon ihan tyttö lausui kehun
"Ootpa sä tosi kauniisti pukeutunut tänään."
Huolien sumentamat aivot kehittää vastauksen
"Niin no, tää on mun arkilook."
Seuraa hämentävä hetki ja puolihiljainen lause,
"Niin ööö, mä siis tarkoin että sä yleisesti näytät tosi nätiltä."
En tajua pahoitella töksäytystäni.
Se tuli vähän niinkuin selkäytimestä tuo töksäytys, kun viime Halloweeninä joku kehui nättiä Halloweenasua ja mä olin arkivaatteissa tulossa töistä. Että sitä minä vaan, että en ole erityisemmin pukeutunut tänään ja kiitos kun sanoit minua kauniiksi.
*****
Takan päälle vilkaistessani huomaan kynttilät.
- "Kulta, tuu sytyttään kynttilät."
-"Miks?"
-"Koska tänään on vainajien muistopäivä ja kynttilän valolla mä haluan ilmentää mun ikävää ja rakkautta niitä ihmisiä kohtaan jotka ei oo enää täällä."
-Onks sulla sun äitiä ikävä?"
"No vähän. Mut ennemmän kuin sitä ikävää mä haluan ajatella sitä vaan ja olla tosi kiitollinen siitä, että se oli mun äiti. Se mun äiti vähän niinku elää sussa ja mä saan rakastaa sitä kovasti rakastamalla sua kovasti."
äitiä - ikävää - rakkautta - ystäviä joita ei voi enää tavata
Mietin hiljaa mielessäni kiitollisena kaikkea tuota kynttilää katsellessani.
*****
"Tuu kattoon käärmettä!"
Seuraavan proggiksen vuoro
- edelleen samoissa meikeissä samalla mekolla mennään.
Käärmeen vatsa vaikuttaa munattomalta.
Munattomalta vaikuttaa myös munintaa varten tehty pesä.
Ehkä ne oli hedelmättömiä munia ja käärme sulatti ne takaisin itseensä.
Tai sitten sillä oli paha ummetus.
Käärme on kaiken puolin virkeä ja eloisan oloinen.
Syntyy päätös paketoida munitusprosessi ja siirtää käärmeet takaisin samaa terraarioon.
Sydän täynnä kiitollisuutta.
Onneksi kaikki meni näin,
ettei tullutkaan koko joukkoa käärmeenmunia.
Toista kertaa tänään lemmikinomistajan roolissa pohdin omaa toimintaani;
Voiko saman päivän aikana olla sekä superhuolellinen
ja ehkä liian huolettomasti lemmikkiään tarkkaillut lemmikin omistaja?
*****
Suihkun lattialla lämpimän vesisuihkun alla istuessani itken viimein ulos kaiken.
Itken ulos
vilpitöntä kiitollisuutta,
huolta,
rakkautta,
ikävää,
surua,
iloa,
naurua,
riemua,
hyvää oloa,
joukkoon kuuluvuuden tunnetta,
ystävän seurassa olemisen helppottua,
uusien ihmisten tapaamisen synnyttämää mielenkiintoa,
oman kodin tuomaa turvallisuuden tunnetta
koko tunteiden kirjoa
vilpitöntä kiitollisuutta,
huolta,
rakkautta,
ikävää,
surua,
iloa,
naurua,
riemua,
hyvää oloa,
joukkoon kuuluvuuden tunnetta,
ystävän seurassa olemisen helppottua,
uusien ihmisten tapaamisen synnyttämää mielenkiintoa,
oman kodin tuomaa turvallisuuden tunnetta
koko tunteiden kirjoa
Palaan hetkeksi ihmisyyden alkulähtelle,
kiitollisuuden ääreen.
Kokemaan syvää kiitollisuutta kaikesta tämän päivän aikana tapahtuneesta.
Sydämessä asuu onnellisuus.
Mä oon onnellinen ja kiitollinen.
Kiitollinen aivan kaikesta, mitä elää on mulle eteen tämänkin päivän aikana heittänyt.
Ajatelkaa, joskus mä mietin että mä olisin vaan luovuttanut.
Vapaaehtoisesti luopunut tästä kaikesta omanlla valinnallani.
Miten pahalta musta onkaan silloin tuntunut.
Miten raskaiden ajatusten alle mä olen itseni antanut hautautua.
Kiitos, että mussa oli vahvuutta kivuta sieltä ulos.
Itken vielä lisää.
Rakkautta.
Onnellisuutta.
Kiitosta.
Ikävää.
Itken Elämää.
*****
Käperryn sohvalle syömään iltapalaa.
On vaimona olemisen vuoro.
"Voidaanko kattoa se uusin Rambo
- mä kaipaan mättöä elämään?"
"Mä en tiennyt, että sä tykkäät Ramboista."
"Nii, ei kolmessatoistavuodessa ihmisestä vielä kaikkea opi.
Jotakin pitää jättää tuleville vuosille.
Kato nytki taas sait irti musta jotakin uutta tietoa."
"Just."
"Ja katotaan vaan."
---
"Oliko sulla muuten kivaa siellä bloggarimiitissä?"
*****
Rakkaudella,
Sallamari
ps. lisää BID tunnelmia luvassa myöhemmin.
ps II - Tämä elämä kaikkine yllättävine käänteineenkin on mun unelma elämää - sellainen joksiolen tämän elämän itse omilla valinnoillani luonut. Enempää en voisi toivoa.
↧
Se on sellainen kuivakausi ny
 |
Sarjassa niitä hetkiä elämässä, joillin blogiotsikon kirjaimellisuus naurattaa
- vaikkakin eniten ehkä kyllä minua itseäni.
Otsikon kirjaimellisuus näkyy silmissäni.
Välikausilta tuttu riesa - kuivuvat silmäluomet - ovat täällä taas. Silmäluomet ovat rutikuivat ja kutiavat, hetkittäin tuntuu että kuivuus imeytyy luomien läpi silmiin saakka. Koitan kiltisti hoitaa kuivia silmäluomia rasvaamalla niitä aamuin illoin - ihotautilääkärin vuosia vanha ohje - joskin laihanlaisin lopputuloksin. Kuivuus ei helpota, illalla luomiin läiskitty rasva sensijaan tuo kuivuuden kaveriksi aamuisin kepeähkön turvotuksen.
Koulussa vinkattiin tänään apteekista saatavista silmäsuihkeista. Jotakin silmätippojen kaltaista tuotetta, jota tuolla vanhuspuolella kuulemma käytetään kuivasilmäisien vanhusten hoidossa - helpompaa kuin silmätippojen kanssa temmeltäminen, suihkaus riittää ja se on siinä. Mikäli oikean tuotteen onnistun apteekista löytämään, saattaa silmien olo parantua kokonaisvaltaisesti.
My hopes are high.
Onko muita hyviä vinkkejä kuivien silmäluomien taltuttamiseen?
Kaikki apu otetaan iloisena vastaan.
 |
| Onnea on saada tehdä kaikkea tälläistä punaista ja kiharaa.ihanaa. |
Arkikuulumisien osalta hehkun oppimisen riemua ja oivaltamisen iloa.
Hiuksia, partoja, hiuksia, partoja ja hiuksia.
kiharaa ,suoraa, värikästä,
pitkää, lyhyttä, kokonaan poisajeltua
Koulu on elämässäni tässä hetkessä niitä
ei-yksipuoliesta-aina-sitä-samaa-ja-kuivaa-hommaa -juttuja.
Teoriapainotteisista opinnoista on siirrytty käytännön työssä oppimisen pariin. Uusien oivallusten päivittäinen määrä on huima - yllättyy itse lähes päivittäin siitä, miten paljon oppia ihminen pystyy omaksumaan itseensä.
Mä olen monesti pysähtynyt kysymään itseltäni,
Ihan itekkö ite mä oivalsin, että näin tää tehdään?
Sen jälkeen olen mielessäni onnitellut itseäni onnistuneesta oivalluksesta.
Vuosi sitten mä itkin joka päivä sitä, että musta ei oo mihinkään ja mä oon ainut joka ei osaa. En osannut, koska mä olin väärässä paikassa ja ihan väärien asioiden äärellä. Ei ollut osaamista eikä tarvittavaa opetusta - mä en oikeasti osannut riittävästi.
Podin jatkuvaa hounommuuden tunnetta.
Parusfiilis oli, että ei musta oo tähän - eikä sitten ollutkaan.
Hell, yrritinpa ainnakin. Vaan ei ollut munn juttu.
Nyt musta on ja nyt mä osaan jo jotakin - parhaiten osaan oppia lisää.
Mun sydän on niin mukana tässä.
 |
| Asukuvarintamallakin on kuiva kausi .Harvinainen SnapShot viimeauantaina kun odoteltiin Laran kanssa BID -tapahtuman alkua Kampissa. |
Ihmissuhderintamallakin on Dry Spell.
Tai no on ja ei ole - näenhän minä roppakaupalla ystäviä harjoitusasiakkainani päivittäin. Paljon sellaisia ihmisiä, joiden kanssa yhteydenpito on viime aikoina - toisinaan viime vuosina - jäänyt vähemmälle. Nyt otan kiitollisena heidät vastaan ja nautin yhteisestä hetkestä heidän kanssaa työn parissa. Onnea on rohkeat ystävät, jotka auttavvat opiskelijaa taitojen kartuttamisessa.
Mutta noin muuten ihmissuhteet ovat hiljaiseloa. Elämäni seitsemänneksitoista tärkein ihminen on omalla paikallaan, joskin tapailulle järjestyvä aika on tärkeysjärjestysijalla kolmekymmentäneljä tai jotakin - molemminpuoleisesti. Luottamus siihen, ettei toinen katoa kokonaan on vahva ja aktiivitreffailu voi odotella väljempää kalenteria - kaikelle on luonnollinen aikansa.
Pitää vain malttaa odottaa.
Pimeys tuo hiljaiseloa elämään - on pimeä kun lähtee kouluun ja pimeää kun palaa koulusta. Keho ilmoittaa selveällä kielellä, että koulun jälkeen ollaan kotona ja levätään. Tehdään kotiaskareita ja nautitaan sohvallaköllöttelystä.
Seuraavat kolme kuukautta on ne pimeimmät.
Sitten se taas helpottaa.
Onneksi välissä on joulu.
Opiskelun muuttuminen teroriapainotteisesta työskentelystä käytännön työskentelyyn vaikuttaa näemä myös lohtukarkkikiintiööni. Väsyneenä rankasta ajattelutoiminnasta keho himosi lohtukarkkia jokapäiväisenä huvina. Nyt on ollut hiljaisempaa muutaan päivän ajan - ilmeisesti suurin jännitys ja hermostuminen on taltutettu, kun oikeita asiakkaita tehdessään mieli vihdoin tajuaa, että tätä mä osaan tehdä.
Lohtukarkit ovat olleet pakokeino - mieli on pelännyt murskaavaa palautetta. Sitä, että taas sanotaan ettei tuo mitään osaa ja että mitä se täällä tekee kun se on kerran noin surkea. For Fuck Sake - tuollaista paskaa se oli viimeiset kolme vuotta työelämässä.
Eihän kukaan sitä oikeasti ole edes päin naamaa sanonut,
on vain annettu ymmärtää aika suoraa asia.
Eipä sillä, että paria poikkeusta lukuunottamatta - ihan asian vierestä huomiä että minun auttamiseni ei mitenkään kuulunut noiden parin poikkeuksen toimenkuvaan, he vain auttoivat hyvää hyyyttään kai - kukaan ei koskaan kysynyt, miten tilannetta voisi auttaa.
Miten me voitaisiin saada sut oppimaan näitä juttuja?
olisivat edes sanoneet mitä uutta tarvisi osata lisää
Mutta sellainen epämääräinen ratkaisukeskeisyydestä höpöttely vailla päämäärää ja ratkaisijan loputonta etsintää se oli. Kun ei edes oikeastaan tiedetä - tai ainakaan osata välittää tekijöille - että mitä tässä halutaankaan.
Tee siinä sittenn jotakin jos osaat.
Minä en osannut - nyt osaan sanoa sen ainakin ääneen.
Hus-pois paskat muistot ja paluuu nykyiseen onnelliseen oloon.
Kiitos että saan olla minä.
tänään ja tälläisenä
tässä ja nyt
Dry Spell fiiliksen keskellä aistin jostakin ymäriltäni vastasataneen fiiliksen.
Sateenjälkeisen maailman tuoksen.
Ehkä ajatus kuivastakaudesta on sittenkin vain tunne silmäluomissani.
Mukavaa marraskuun ensimmäistä viikkoa!
Rakkaudella
Sallamari
ps. Herra Hartikainen - koirapotilas - on toipumaan päin.
Antibiootit ja kipulääkkeet helpottivat ensihätää. Tänään on tehty ensimmäinen osa hammasremonttia - hammaskiven poisto - ja ensi viikolla jatketaan lisää. Vanhus on toipunut toimenpiteistä hyvin ja operaatioiden lopputulemana ennustetaan vähähampaista loppuvanhuutta ja kevyttä sydänlääkitystä.
Koiranelämässä kaikki on parempaan päin.
Kiitos.
↧
Biozell sävyttävä tyvispray
 |
| Tälläisessä pakkauksessa tuote löytyy kaupan hyllyltä |
Bloggers Inspiration Day -tapahtumassa yhtenä yhteistyökumppanna oli Biozell, esittelyssä heidän sävyttävä tyvispray tuotteensa. Ammatillisesta näkökulmasta kiinnostuin tästä tuotteesta ja nappasinkin Biozellin tytöiltä yhden tummanruskean tyvispraypullon kokeiluun.
Omaan tukkaani tuote toimii kuivashamppoona. Värillinen kuivashamppoo sekoittuu perinteistä valkoista hienommin omaan tukkaan, eikä huolettomastikaan laitettuna ole pelkoa "hilse-efektistä".
Toki oman tukan takia en tuotetta napannut matkaani, mielessä siinsi visio kokeilla Balayage Ombre -henkistä tyvivärjäystä vaaleaan tukkaan tyvisprayn voimin. Vaaleat tukat ja niiden värjäys on tällä hetkellä to-be-learned -listani kuuminta hottia. Palan halusta kehittaa itseäni ymmärtämään eri tyylisesti sävytettyjä ja värjättyjä vaaleita hiuksia. Hämmästyn itsekkin nyt, miten opintojen etenemisen myötä olen oppinut näkemäänkaikki nuo hienot vivahde-erot ja niiden aikaasaamiseen tarvittavat toteutusratkaisut kanssaihmisten vaaleissa hiuksissa.
 |
| Lämmin kullankeltainen tasavärinen lähtötilane ja tyvestä tummempi sävymaailmaltaan hienosti kylmentynyt lopputulos - loistava kombinaatio niille vaaleaveriköille, jotka pitävät kylmäsävyisestä tyvestä yhdistettynä lämpimän sävyiseen latvaosaan |
Ennenkuin isken pensselit hapeteväreihin ja sudin ombre sävyjä oikean mallin päähän, päätin kokeilla tummennetun tyven saloja tyvisprayn voimalla. Kokeilun pohjaksi tein suoristusraudalla rennon kiharakampauksen. Värjäys itsessään toteutettiin jakamalla hiukset muutamaan tasakokoiseen osioon ja suihkuttamalla tyvispäytä tasaisesti latvaa kohti liukuen jakauseen. Avitin värin "liukumista" vielä kevyesti harjan avulla. Päälimmäisten hiusten osalta levitin väriä rennoilla siuhkauksilla hiuksen pintaan tyvestä latvaa kohti liukuen.
Käyttömukavuudeltaan spray on levittäjän näkökulmasta hyvä tuote. Tasainen ja hienojakoinen koostumus tekee tyvispraystä miellyttävää levittää. Hiuksen pinnalle laskeutunut spray leviää harjalla "liukuefektiin" nätisti. Varjopuolena tuotteessa on se, että iholle osuessaan ( tekijän sormet ja tukan omistajan korvat sekä kasvot) tuote leviää ja tahraa poistettaessa. Tuotteen jättämä tuntuma hiuksiin on hiuspuuterille tyypillinen nahkealta tuntuva pinta.
Aikaa levittämiseen menee minuutteja. Tuotteen voi levittää itse, mutta apukäsistä tuotteen levityksessä ole haittaa. Tasaisen lopputuloksen saamiseksi kannttaa mahdollisuuksien mukaan pyytää kaveria suihkuttamaan tuote ainakin hiuksen takaosiin.
 |
| Kokeilunn lopputulos - yhden illan kestävä Balayage henkinen liukuvärjäys Ehdottomasti kokeilemisen arvoinen jos mietit voisiko Balayage olla sinun seuraava juttusi. |
Tuotteesta jäävä värisävy on viileä ja mattapintainen. Toimii mielestäni kauniisti ainakin mallikokekaan kullanvaalean oman sävyn kanssa. Olisi vinkeää kokeilla tuotetta myös samalla liukuvärjäystekniikalla kylmään vaaleaan tukkaan - on sellainen kutina, että lopputulos näyttäisi toden näköisesti kivalta.
Tuotteen käyttömukavuuden osalta päällimäinen huomio oli, että kosketellessa tukkaa väriä tarttuu käsiin ja kulkeutuu siitä helposti esimerkiksi kasvoille ja silmiin.
Kysyin mallilta tänä aamuna kokemuksia tuotteen poispeseytymisestä. Pois peseminen ei ollut maailman miellyttävin kokemus - kun tuoteeseen lisää vettä, siitä tulee kovasti tahraavaa. Pari pesua syväpuhdistavalla shamppoolla poistaa tuotteen hiuksesta hyvin, tänä aamuna ei ollut jälkeäkään tästä värjäyskokeilusta mallin päässä.
*****
Tuote on jees valinta käytettäväksi ihan peruskuivashampooksi tummatukkaiselle.
Mikäli tahdot kokeilla latvaa kohti vaalenevaa tyviväriä, muttet ole varma onko se oikeasti sinun juttusi on tyvispray loistava keino kokeilla Balayage -lookkia riskittä. Yhde bileillan ajaksi luotu erivärinnen juhlatukka onnistuu myös kätevästi nnalta.
Tuote on jees - ei mitään maailmaa mullistavaa.
Minulla on suunnitelmissa jatkaa vastaavanlaisia Balayage värikokeiluja muiden sarjojen tuotteilla. Miettiä värin laitto- sekä käyttömukavuutta sun muita teknisiä näkökulmia.
Stay tuned,
kuvia lisäkokeiluista luvassa myöhemmin.
Paljon kiitoksia Katjalle mallinna olosta tässä kokeilussa!
Rakkaudella,
Sallamari
↧
#FatshameFreeFriday - Anna mun pyöristyä onnesta
Tänään tahdon jakaa teille Tiisu yhtyeen inspiroivan kappaleen, joka on piristänyt mun koulumatkoja aika monena aamuna tällä viikolla.
Tässä biisissä on roppakaupalla FatshameFree -asennetta. Musiikkivideota kappaleelle ei löytynyt pikaisella etsinnällä, mutta olennaisinta tässä kappaleessa on sanat. Sulje silmät ja anna sanoman tempaista sinut mukaasi.
"Sä sanoit mulle et mulla on suuret pakarat
Ei se haittaa
Ainakin on takamus jota voi kouria
Eikö kelpaa?
Mä olen minä vaik näät mut eliminä väärinä
Sä olet sinä vaikka näät sut ylempänä kuin minä
Mikä sä oot mulle sanomaan
Anna mun pyöristyä rauhassa"
Mukavaa viikonloppua!
Rakkaudella,
Sallamari
↧
↧
Luke, I am you Father
Tunnustan ristiriitaiset aatokseni isänpäivästä keskusteltaessa. Isänpäivän tausta kun on puhtaasti kaupallinen - 40-luvun lama-ajan pohjoismaissa kehitettiin Ameriikkaa imitoiden äitienpäivän pariksi isille omistettu päivä sellaiseen ajankohtaan, jossa kauppojen myyntiluvut ovat alhaisia ennen joulu sesongin käynnistymistä. Rahat pois meininkiä rakkauden kustannuksella.
Isät , lapset ja rakkaus.
Haastava kombinatio.
Isän ja lapsen lisäksi
suhde tuppaa houkuttamaan areenalle runsaasti lisäpelaajia.
suhde tuppaa houkuttamaan areenalle runsaasti lisäpelaajia.
Sitten on tietenkin isyys ihan käsitteenä
- kaikin tavoin paljon hastavampi kuin tämä äitiys.
Yksi tahtoo isäksi, muttei onnistu saattamaan ketään raskaaksi.
Toisesta tulee isä vasten tahtoaan.
Kolmannelta riistetään isyys lakipykäliin nojaten.
Neljäs ei ole lastaan nähnytkään.
Sitten on ne, jotka eivät vain osaa olla isiä.
Ne, jotka eivät hyvästä yrityksestä huolimatta löydä isyyttä itsestään.
Täydellisiä isiä,
Isiä, jotka rakkaudellaan kasvattavat omana lapsenaan geneettisesti itseensä sitomattoman ihmisyksilön Onnellisia isiä. Reippaita isiä.
Kaikkeen pystyviä isiä.
Hyviä äijiä.
Parhaita tyyppejä.
Niitä, joiden hienouden tajuaa lopulta vasta kun niitä ei ole.
Paljon sosiaalisia suorituspaineita, yhteiskunnallisia vaatimuksia ja sovinnaisuuden sääntöihin siduttuja odotuksia lykättynä yhteen päivään vain siksi että markkinavoimat saisivat kaipaamansa lisäpotkun hiljaiseen hetkeen.
hyvä isä
huono isä
kelvollinen
kelvoton
etäinen
läheinen
joku, josta en ole koskaan kuullutkaan
joku, joka on ainoana aina läsnä
Vaihtoehtoja on.
Haluaisin uskoa, että jokainen noista on kelvollinen typpi jossakin suhteessa.
Ehkä ensi vuonnna marraskuun toisena sunnuntaina voisi viettää kelpo tyyppien päivää - juhlia jotakuta mukavata äijää. Isää, isoisää,Daddya, isähahmoa - jokaiselle valintansa mukaan.
Minä soitin tänään yhedelle kelpo tyypille,
jaoin palan Viennetta jäätelö kakkua toisen kanssa.
Kuplassani kaikki hyvin.
Rakkaudella,
Sallamari
↧
...koska mä en ole tänään mä
 |
| Kävele sata metriä toisen kengissä, näet maailmaa aivan eri kantilta. |
Läsnä on syksy ja ailahtelevat kelit - mieli ailahtelee (onneksi kyllä kovin hiljaisesti) synkroniassa vähenevän auringonvalon kanssa.
Minähän olen persoonaltani epävakaaksi diagnosoitu, vaikkakaan aniharvoin koen missään muodossa kärsiväni asian tiimoilta. Olen vuosia sitten jo sisäistänyt eläväni epävakaan persoonallisuushäiriön kanssa sulassa sovussa rinnakkain ja mitä pidemmälle toipumiseni syömishäiriöstä etenee, sen enemmän olen onnistunut keräämään itselleni työkaluja myös tämän epävakaan persoonallisuuden kanssa työskentelyyn.
Viikonloppuna epävakaus pitkän hiljaiselon jälkeen nosti tehokkaasti päätään pinnalle.
Yksi pieni lause varomattomasti sanottuna väärässä kohtaan sai minut pohtimaan kaikkea sitä mitä minä olen.
Mietin lähes koko viikonlopun ajan miten mä voisin olla enemmän. Osata paremmin olla sellainen samanlainen kuin valtaosa ympärillä olevista ihmisistä - nähdä asioissa absoluuttisen mustan tai valkoisen sijaan muitakin sävyjä. Nähdä hienovaraisemmin.
Miksi mä en osaa.
Minä vain tässä hetkessä olen jo niin sinut oman vajavaisuuteni kanssa, etten osaisi kyllä olla mitenkään toisin. Minä kelpaan itselleni tälläisenä ja jos jollekulle toiselle se on liian vaikeaa, niin helpompaa ihmistä ympärilleen etsii sitten.
Sunnuntaiaamuna viiden aikaan kirosin kodin hiljaisuudessa epävakaata mieltä. Sitä, että aivan mitätön asia saa minun mielessäni norsumaiset mittasuhteet ja syyllisyys iskee päälle hyökyaallon lailla. Yksi osa mielestä tietää, että kaikki tuon mitättömän asian ympärillä pyörivät ajatukset ovat aivan turhaa - eivätkä oikeasti millään tavalla totta tai merkityksellisiä.
En hyvällä tahdollaankaan kykene hypähtämään ulos paskamaisien ajattusten pyörästä. Osaan kyllä ignoorata ne ja ummistaa korvani kaikille mitättömän pienestä jutusta liikkeelle lähteneille minua itseäni solvaaville ajatusralleille.
Aktiivinen negatiivisten ajatusratojen väistely vaan saa minut ikään kuin vaipumaan hajamieliseen tilaan. Aivot kirjaimellisesti toimivat puolella teholla.
Sama puolitehoinen tila jatkui vielä eilen ja tänään.
Aivot hurisee, mieli vaeltaa - jatkuvana virtaavien ajatusten kakofonia.
Aivot hurisee, mieli vaeltaa - jatkuvana virtaavien ajatusten kakofonia.
Voisiko tämä jo rauhoittua?
Kukaan ei sanonut oikeasti edes mitenkään pahasti.
Oli kysymys erilaisista tulkinnoista ja käsityksestä - ehkä myös yleisestä sävymyksestä joka sai yhden ja toisen sanomaan oikean asian täysin kummallisella tavalla.
...katsokaa,
vieläkään en kykene päästämään irti asiasta.
Riivattua on tämä epävakaa persoonallisuushäiriöinen mieli toisinaan.
 |
| Sunnuntaifiilistelyjä |
Kun mieli jää yhdessä kohtaa kiinni siihen ajatukseen, että jokin asia tuntuu pahalta ja sitäkautta sairas osa mieltä haluaisi leimata minut kokonaan arvottoaksi, huomaa pohtivansa arvottomuuden tunnetta ja arvottomaksi tekemistä ulkopuolisen maailman osalta.
Bongasin FB virrassani kirjoituksen, joka kirpaisi minua syvältä.
Kohteena tässä kirjoituksessa oli asian tekeminen ja kirjoittaja toi selväsanaisesti esille, mitenn vähemmän toisen ihmisen tapa tulkita tekemisellään jokin asian on verraten sitä sitten näennäisesti oikeaksi pitämänään omaan tapaansa tulkita sama asia.
Kumpaisenkin tulkinnan kohdalla noin pintavilkaisulla jää fiilis mielenkiinnosta asiaa kohtaan. Se miten syvää ja miten pitkälle asian uumeniin mielenkiinto on saanut ihmisen itsensä kaivautumaan tuon asian tutkiskelussa, on sitten toinen juttu - jokatapauksessa kiinnostuksen aihe on yhteinen ja jaettavissa.
Mutta sitten on tämä minun tapani ja tuo sinun tapasi, ja se että ääneen sanotaan että tuo on huonoa ja minäpä tiedän jotakin parempaa.
What the fuck?
Noin ihan yleisesti ottaen, koskien mitä tahansa asiaan jossa kokee olevansa parempi/enemmän asiasta tietävä kuin toinen.
Miksi sanoa, että tuo mitä sinä edustat on aika tavalla kasa paskaa?
Miksi pitää sanoa latistavia asioita negatiiviseen sävyyn toisesta?
Miksei voisi vain todeta, että tuo sinun näköisesi tulkinta tästä jutusta on sinun näköisesi - mutta tiedätkö että minä voisin auttaa sinua kehittämään itseäsi vielä pidemmälle. Minulla voisi olla sellaista tietotaitos, josta voisit ehkä ammentaa suuntaa hieman syvemmälle jutun uumeniin. Että uskon vahvasti, että sinä saisit jotakin uutta syvyyttä tähän hommaan, jos hetken malttaisit kuunnella minua.
Tarjoaisi rehellisesti ja ystävällisesti apuaan.
Maksulla tai maksutta - riippuen siitä millä tasolla kokee toisen. Niin ja ratkaisevinta tietnekin on, onko se jokapäiväinen leipä pöydässä riippuvainen itsellä tässä tarkastelumme kohteena olevasta asiasta.
Mutta sen sijaan, että sanoisi missään muodossa "Vittu, mitä paskaa." ,onnistuisiko sanoa että kas sinullapa on siinä tästä asiasta yksi tulkinta, jonka pienellä viilauksella saisi tehdyksi tämän hetkistä olomuotoa syvällisemmin niin, että se antaa enemmän tekijälle itselle sekä mahdollisille tekemisen seuraamista nautiskeleville.
Ajattelin ensin, että avaan sanaisen arkkuni ja kirjoitan vastauksen FB postaukseen - mutta katsoin viisaammaksi vaieta. Ailahteleva mieli olisi valinnut väärät sanat.
Päätin, että ripittämisen sijaan minä toimin.
Pidän huolen, että minun suustani (tai sormistani jos puhutaan SoMe vaikuttamisesta) ei milloinkaan purskahda ilmalle pahaa sanaa toisesta tekijästä, vaikka hännen tulkintansa meidän yhteisestä kiinnostuksen kohteesta olisi täysin erilainen kuin minun.
Sellainen, joka on minun (ja kenties valtaosan muusta kiinnostujakunnasta) mielestäni totaalisen väärä. Se on tulkinta siinä missä kaikki muutkin. Mikäli tuolla tulkinnalla vaaditaan ihmisiltä paljon rahaa - koska onhan tämä nyt cool juttu - siinä tapauksessa voisin kai kauniisti ilmaista, että on olemassa muitakin tulkintoja ja tietysti puhua samaan lauseeseen muutaman tarkkaan valikoidun sanan perinteistä ja asioiden alkuperästä.
Minä annan uutta mieluummin kuin kritisoin.
Minä annan uutta mieluummin kuin kritisoin.
Käytännön esimerkkinä mietin Balayge-raidoitusta.
(oh, mistähän moinen hiusesimerkkiajatus tupsahtikaan tapetille)
On olemasa oikea Balayage ja ne kaikki variaatiot.
Tuolla Balayage maksaa tätä paikkaa enemmän .
Yksi on sellainen joka tehdään alkuperäistä teknistä ajatusta kunnioittaen,
toisessa suditaan vähän väriä sinne tänne ja sanotaan toista paikkaa kovempi hinta
Yksi on sellainen joka tehdään alkuperäistä teknistä ajatusta kunnioittaen,
toisessa suditaan vähän väriä sinne tänne ja sanotaan toista paikkaa kovempi hinta
- koska tämä on Balayage ja kuuminta hottia tässä hetkessä.
Kuka on oikeassa ja kuka väärässä.
Saman asian kaksi tulkintaa
Ensimmäisen version tekijä on viettänyt monta hetkeä teknisiä kysymyksiä opetellen ja miettien - on kenties syvän innostuksen vallassa buukannut itsensä eturiviin katsomaan tekniikan kehittäjän toimintaa. Toinen tekijä jakaa saman innostuksen kivalta näyttävää hiusten värjäystä kohtaan - on katsellut niitä Instafiidissä kymmenien kuvien verran - ja omintakeisesti sitten tehnyt omat tulkintansa värin valmistusmenetelmistä. Teknisen puolen tietämys ja todellinen ymmärrys koko homman alkuperästä uupuu toisella - ehkä siksi, että tietoa kaikista teknisistä yksityiskohdista ei vain ole ollut helposti tarjolla ja kyky etsiä asioita pohjamutia myöten on erinomaisen sijaan kohtalainen.
Täydelliseen onnistumiseen tarvittaisiin toisen tekijän toteutuksen osalta hieman lisäapua. Mutta mistäst pyydät kun et paremmasta tiedä. Tai et ehkä uskalla lähestyä tämän homman todellisia guruja - pelkäät ennä ne nauravat sut suohon innostuksesi kanssa.
Lopputulos kummankin osalta henkii samaa, mutta on silti kovin erilainen.
Onko ensimmäinen nyt se ainoa oikea ja toinen armotonta paskaa?
Paskaa on kyllä rahastaa kovaa hintaa tietämättä asiasta aivan kaikkea pohjamutia myöden vain siksi, että kun jollekin tekemälleen pistää kivan nimilapun on innokkaat valmiiita maksamaan olettaen saavans sitä mistä maksavat - näin minäkin suostun ajattelemaan.
Mutta käsitetasolla ainoa oikea vs. (aivan) paskaa
Mutta käsitetasolla ainoa oikea vs. (aivan) paskaa
Jos omasta mielestäni olen parempi kuin toinen,
voisinko jakaa tietoa/taitoa/vinkkejä toiselle.
Saadaan sitten molemmat parempaa jälkeää maailmaan.
Minulle luontevin suhtautuminen on tarjota apua ennnemmin kuin kritisoin jotakin.
Moni pelottelee, että kyllä nämä ajatukset karisevat oman liikkeen ja yksityisyrittäjyyden myötä. Että vasta sitten osaan nähdä ympärilläni olevat tekijät oikeasti kilpailijoina.
Mutta kun mä en tahdo nähdä kilpailijoita,
mä tahdon nähdä kolleegoja joilla on omat vahvuutensa.
Luotan, että omat vahvuuteni ja aito asiasta innostuminen vievät minua eteenpäin.
Se, että jokin asia kiinnostaa syvästi,
se näkyy työjäljessä heti.
Se ,että kiinnostaa vähän - se on hyvä alku.
Jos joku on alussa, miksei sitä auttaisi eteenpäin.
Katsaistaisi ainakin löytyykö aitoa kiinnostusta.
Se, että jokin asia kiinnostaa syvästi,
se näkyy työjäljessä heti.
Se ,että kiinnostaa vähän - se on hyvä alku.
Jos joku on alussa, miksei sitä auttaisi eteenpäin.
Katsaistaisi ainakin löytyykö aitoa kiinnostusta.
Se mitä mä teenn, se puhuu puolestaan.
Aivan sama, jos joku toinen tekee samaa
- toinen tekee jutun omalla tavallaan, minä omallani.
Kumpikin tekee jotakin ja se, että tekee jotakin se on tasa-arvoista.
Kolmannen osapuolen kokemus kummastakin meistä on se arvomaailmassa ratkaiseva.
Jos tuotan kokemuksen - joka luotu oppimiseen, tiedonhankintaan ja innostuneisuuteeni pohjautuen - puhuvan puolestaan, on kanssani työskentely kokijaosapuolelle kokonaisvaltaisesti miellyttävää avaten ehkä uusia ovia tuon kokijan elämässä. Tälläinen ihminen palaa jatkossakin minun luokseni.
Kokemus siitä, että tuo ihminen tekee asian joka minua kiinnostaa/jota tarvitsen, niin että mulle jää sen tekemisestä hyvä ja rakkaudellinen fiilis - se on se mitä minä haen.
Syvällisiä pohdintoja näin heti viikon aluksi.
Mustaa ja valkoista.
Vähän järjen äänellä sävytettyjä harmaita värejä siinä välissä.
I´ll survive.
Helmikuussa viimeistäänn helpottaa nämä pahimmat pohdinnat.
Mukavaa uutta viikkoa!
Rakkaudella,
Sallamari
↧
Paremman näkyvyyden puolesta
 |
| Kuva: Tim Kiukas (http://timkiukas.tumblr.com/) |
Olen pitkään pohtinut uusien lasien hankkimista. Nyt koulun myötä onkin yhä enenevissä kiinnittänyt huomiota omaan näkökykyyn ja siihen miten tarkasti sitä oikeasti näkeekään. Etenkin tilanteissa, joissa vertailen hiusvärien lähes huomaamattomia sävyvivahde-eroja, huomaan usein miettiväni näenkö nyt ihan varmasti käytössä olevien lasieni kanssa maailmaa kirkkaimmalla mahdollisella tavalla. Entä, jos maailma ei olekaan yhtään sen värinen kuin miten mä sen näillä käyttölaseilla näen?
Indiedays Bloggers Inspiration Day tapahtumassa tarjoutui Instrumentariumin esittelypisteellä tilaisuus tutustua Heritage -merkin Swarovski kristalleilla koristeltuihin trendikkäisiin kehymalleihin. Tämä postaus on siis tehty yhteistyössä Instrumentariumin ja Indiedaysin kanssa.
Uusien silmälasikehyksien suhteen minulla on listattuna muutama toive - uusien kehyksien tulisi olla mieluusti mustat, linjoiltaan selkeät, suurehkot kooltaan ja niissä tulisi piillä jokin twist -yksityiskohta, jolla ne erottuvat mustista peruskehyksistä. Kasvoille asetettuna toivoin, että kehyksissä linsseihin jäisi avointa tilaa enemmän poskipäiden suuntaan, kuin silmän yläpuoleiselle osalle.
Löysin Heritagen Swarovski mallistosta nämä aivan täydellisesti minulle istuvat lasit.
Ne ovat mustat ja selkeälinjaiset. Kehykset ovat kasvoihini suhteutettuna sopivasti isokoisen oloiset ja mikä parasta, mustien peruskehysten reunamille sijoitetut kimaltelevat Swarovski kristallit silmälasin sangoissa tuovat kehyksiin juuri sen kaipaamani pienen twist -yksityiskohdan.
Heritage kehysten muotoilu on saanut innostuksensa menneiden aikojen klassisesta tyylistä. Ei siis ihme, että nämä Swarovski -malliston kehykset kovasti viehättävät minua.
Klassisia moutolinjoja ja kristallien kimallusta, laadukkaista materiaaleista valmistettu kokonaisuus - olen tainnut löytää uudet silmälasikehykset itselleni. Sopivan tavalliset, kuitenkin samanaikaisesti viehkeän ylellisen oloiset pokat.
Seuraavaksi onkin sitteni varattava aika optikolle näöntarkastusta varten. Ei sillä, että tuntisin akuutisti näkeväni jotenkin heikosti nykyisillä laseillani. Haluan vain varmistaa, että uusien silmälasien linsseissä on paras mahdollinen näönkorjaus.
 |
| Kuva: Tim Kiukas (http://timkiukas.tumblr.com/) |
Kuvautin itseni lempparislasien kanssa Instrumentariumin kuvauspisteellä tuolla BID tapahtumassa - tilaisuus tekee varkaan, niihän sitä sanotaan. Onnistuneita otoksia - todellinen minäni on saatu vangittua näihin kuviin. Tälläisissä edustustapahtumissa olen aina lievästi eksyneen oloinen Quirky Girl. Ystävällinen ja iloinen, hiukan homsuinen sekä suloisesti hullunkurisen oloinen. Ikäänkuin olisi väärässä paikassa, vaikka onkin ihan siellä missä pitäisikin olla.
Onko joku teistä lukijoisya käynyt tutustumassa näihin Heritagen Swarovski -malliston kehyksiin Intrumentariumilla?
Rakkaudella,
Sallamari
Onko joku teistä lukijoisya käynyt tutustumassa näihin Heritagen Swarovski -malliston kehyksiin Intrumentariumilla?
Rakkaudella,
Sallamari
↧
FatshameFreeFriday - oikeus tuntea olevansa kaunis
Jokaisella meistä on oikeus tuntea olevansa kaunis.
Juuri tänään,
juuri tälläisenä,
juuri tässä tämänpäiväisessä kehossani.
Sinä olet kaunis.
Anna itsellesi lupa katsoa rehellisin silmin omaa kauneuttasi.
Tutkiskele, miltä tuntuu antaa itselleen lupa olla kaunis.
Missä se tuntuu kehossasi?
Miltä se tuntuu?
Liittyykö kauniiksi itsensä tuntemiseksi annettuun lupaan jokin toinenn tunne?
Ehkä kolmaskin?
Herättääkö se pelkoa?
Epävarmuutta?
Haluaisin uskoa, mutta en oikein uskalla.
Tutustu rohkeasti.
Leikittele ja nauti leikittelystäsi.
Sinä olet kaunis.
Mukavaa viikonloppua!
Rakkaudella,
Sallamari
↧
↧
Kulttuurinurkka vol VI - Taiteen uusia tarinoita
Jo toisen kerran reilun vuoden mittaisen ajanjakson sisällä Salon taidemuseo Veturitalli onnistuu yllättämään minut hyvätasoisella taidetarjonnallaan. Rehellisyyden nimissä on vielä lisättävä, etten ole ylipäätään yhtään huonoa näyttelyä vielä Veturitallin taidemuseossa nähnyt.
Myönnän heti näillä ensimmäisillä tekstiriveillä, että olen todella välinpitämätön oman kotikaupunkini taideannista. Minussa elää todella sitkeästi sellainen ajattelumalli, että laadukkaan taidekokemuksen saadakseen on matkustettava jonnekin kauemmas. Kuten ensimmäilläkin Vaturitalli vierailuillani, asetelma on tämänkin näyttelyvierailun osalta sama - Vihreiden syyskokous Veturitallilla. Otan aina täyden hyödyn irti näistä vuosikokouksista - kun kerran ollaan taidemuseossa jonkin syyn varjolla, tulee tarjolla oleva näyttey kierrettyä sillä samaisella reissulla.
Esillä oleva näyttely oli tälläkin kertaa loistava, aivan samalla tavalla kuin edellisellä vierailulla esille ollut Nick Brandtin valokuvanäyttelykin. Valokuvien sijaa tällä kertaa koettavana on nuorten suomalaisten nykytaiteilijoiden ajankohtainen Taiteen uudet tarinat -näyttely. Ennen suomalaista esitystä näyttely oli kesän ajan esillä Manchesterissä Buryn taidemuseossa ja nyt siis 17.01.2016 asti nähtävissä täällä meillä Salossa Veturitallin taidemuseossa.
Ensimmäinen mieleeni nouseva kokemusta kuvaileva sana tuota näyttelykokonaisuutta pohtiessani on monivärinen, Yhtenä kuvailevana sananas monivärinen tiivistää mielestäni täydellisesti näyttelyn teosten hienoutta. Näyttelyssä on esillä paljon väriä monenlaisessa olomuodossa - valoina, tekstiilipintoina, maalipintana ja heijastuksina.
Esillä olevat teokset ovat hyvin pitkälle käsitteellisiä ja samanaikaisesti kuitenkin myös helposti lähestyttäviä. Niin mielenkiintoisia ja monitahoisesti aistittavia, että näyttelyvierasjoukossamme olleet alakouluikäiset nuoret nauttivat näyttelystä aikuisten rinnalla täysin siemauksin.
Valitsin tekstin kuvitukseksi näyttelyn kolme suosikkiteostani.
Ylimpänä Niina Mantsisen grafiittitaiteesta inspiraatiosa saanut ryijy. Graffiti aiheen lisäksi tämän työn tekninen toteutus veti minua puoleensa. Tälläisen voisin haluta omalle seinälleni, sen verran lumoavaa katseltavaa on tuollainen tekstiilipintainen graffiti.
Keskimmäinen teos on Laura Konttisen Island with No Memory, jonka värimaailmaan mieleni upposi välittömästi. Teos on minun silmin katsottuna sointuvien värien visuaalista ilotulitusta ja kenties juuri värien vuoksi pidän teoksen yksittisistä osasista.
Alimmaisena on minulle koko näyttelyn töidenn joukosta ylivoimaiseksi suosikiksi noussut Taneli Rautiaisen Kuilu työ. Tälläisenä pimeänä vuodenaikana teos suorastaa imee minut sisälleen. Olisin voinut seistä noiden valojen loisteessa tuntikausia nautiskellen värivaloista loisteesta mieleen nousevien tunnetilojen loputtomalta tuntuvaa virtaa. Kuilu -teos oli todella vaikuttava kokemus - jotakin sellaista tunneperäiseen taidekokemukseen valahtamisen onnea, sellaista hyvää mitä nykytaide minulle parhaimmilaan edustaa.
Suosittelen lämpimästi katsastamaan tämän näyttelyn, mikäli satut Salossa - vaikkapa vain ohimennen - piipahtamaan. Esillä on koko joukko nuoria lahjakkaita suomalaisen nykytaiteen edustajia, joista kuulemme varmasti tulevaisuudessa vielä lisää.
Oikein mukavaa sunnuntaipäivää!
Rakkaudella,
Sallamari
↧
Melkein -päiviä, vauvaonnea ja valoa pimeyteen
Tiedättehän ne päivät kun kaikki on melkein kohdallaan. Kun kaikki tapahtuu melkein oikein, mutta ei kuitenkaan ja itse toteaa hetkessä eläessään, että onhan tää nyt sinnepäin.
Sounds like my life.
Joskaan ei mitenkään isommissa määrin. Kyse on vain pienistä asioista jotka ovat vähän sinnepäin. Niinkuin nyt vaikka se, että kun vihdoinkin aamulla sadanseitsemäntoista sukkahousuparin laatikosta (miksi sukkahoulaatikossani asuu tolkuttomasti rikkinäisiä sukkahousuja?) onnistuu viimein löytämään oikeanväriset, ehdät ja sopivankorkuisella vyötärökaistaleella varustetut sukkahousut niin eipä mitä sitähän repäisee railakasti peukalonsa sukkahousumateriaalista läpi jossakin vaiheessa koulupäivää muka kiireisenä vessassa piipahtaessaan.
Melkein osui kohdilleen pukeutuminen.
Tukkakin on melkein - aamulla kotoa lähtiessä ihan kivasti, iltapäivästä se jo töröttääkin jotenkin hassunkurisesti melkein kohdillaan.
Iltapäivällä peiliin vilkaistessa osuu huomio ripsivärituhruihin poskipäillä
- melkein osui kohdilleen.
Että sellaisia melkein -päiviä.
Onnea on, että melkein -päivinäkin osaan rakastaa itseäni nykyisin. Ymmärrän, että melkein -päivä on monen pienen tekijän yhteenlaskettu tulos - sattumien summa - eikä millään tavalla ihmisarvoni mittari.
Mutta entä jos joku tapaa sut ensimmäisen ja ainoa kerran melkein -päivänä?
Ehkä meidän elämänpolkumme on tarkoitus melkein risteytyä tässä elämässä, jos polkujen tarkoitus on todella risteytyä tapaamme uudemman kerran paremmalla hetkellä.
 |
| Tervetuloa maailmaan -lahja |
Vauvauutiset kuuluvat ystäväpiiristä eivät omasta pesästäni, ihana Helsinkikodin Lindasta on nimittäin tullut äiti! Tuuheatukkainen pieni poika saapui reilu viikko sitten sulostuttamaan tätä maailmaa. Minule tämä paljon odotettu ihmeellinen uusi elämä toi tullessaa aivan uuden kunnianimen, minusta tuli itseoikeutettu Haltiakummi tälle pienelle tulokkaalle.
Haltijakummin arvonimi tuo mukanaa koko liudan vastuullisia tehtäviä - kun syntymäpäiväyllätykseksi haavaellaan sirkuksesta tai tikun päässä killuvasta hattarasta on Haltijakummin kaivettava taikasauva esille ja ryhdyttävä toimenpiteisiin.
bibidi babidi bu
Haltijakummin tehtävät painottuvat hauskuussektorille.
Niitä sellaisia arjen yläpuolella -juttuja.
My kinda job.
Kiitoksia arvonimestä,
kannan sitä kunnialla.
 |
| Kerrankin löytyi minun näköiseni joulukalenteri. |
Alkutalven pimeyttä torjutaan meillä valon voimalla.
Naapurin kausivalojen innoittamana syttyi meidänkin pihalla kausivalot eilen.
Seuraavaksi on luvassa suuri paljastus.
Ensimäistä kertaa muistini äärilaitojen ulottuvuuden rajoissa huomaan odottavanni joulua! OIkeastaan ehkä enemmän odotan joulufiilistelyä ja aijon sallia itselleni tilaa valahtaa joulufiilistelyyn ihan täysin siemauksin tästä eteenpäin.
Joulufiilistely alkoi tuosta superhienosta Tigerista bongaamastani ristipisto teemaisesta joulukalenterista. Fiilistely jatkuu tänään PikkuÄssän avustamana. On ensimmäisen piparisastsin vuoro kun perjantaina on pikkujoulut jonne olen luvannut naposteltavaksi satsin pipareita.
Oikein hyvää alkanutta viikkoa!
Reilut viisi viikoa jouluaattoon.
Rakkaudella,
Sallamari
↧
Kun ystävä saa lapsen
 |
| Kahden ihmisen asuttama Helsinkikoti. Pienen tulokkaan ensivuoden - perintökehtö - on kerrassaan ihastuttava. |
Olen monestä lähteestä ihan viime päivinä sattumalta lukenut aiheesta "ystäväni saa/sai lapsen" ja siitä ensireaktiona päähän pälkähtävästä ajatuksesta
"Miten meidän ystäyyden käy kun vauva viimein on täällä?"
Aihe on minun elämässä niin ajankohtainen juuri nyt. Joten eipä liene siis sattumaa, että silmäni bongailee nettikeskusteluja ja artikkeleja aiheesta.
Lapsen odotuksessa kanssaelävissä ystävissä nousee pinnalle ilmeinen pelko siitä, että muuttukohan tuo toinen nyt äitiyden myötä. Että onko sillä äidillä aikaa - tai kiinnostusta - sitten enää tehdä ja jutella niitä tavallisia juttuja mun kanssa, vaiko onko vauvan syntymästä eteenpäin joka keskustelun tähti pieni pallero elintoimintoineen ja yhdessä voidaan tehdä vain vauvaystävällisiä juttuja.
Monesti tunnutaan pohtivan kysymystä, voiko vauvalle olla mustasukkainen ystävästään, tai ehkä oikeammin ystävän huomiosta ja ajasta. Vauvan syntymän myötä kaikki aika ja huomio menee vaan vauvaan, eikä meitä muista sittten enää ole sille tuoreelle äidille.
Quite rough.
Monesti tunnutaan pohtivan kysymystä, voiko vauvalle olla mustasukkainen ystävästään, tai ehkä oikeammin ystävän huomiosta ja ajasta. Vauvan syntymän myötä kaikki aika ja huomio menee vaan vauvaan, eikä meitä muista sittten enää ole sille tuoreelle äidille.
Quite rough.
Edellisessä blogitekstissä jo ohimenne mainitsinkin, että paljon odotettu uusi ihminen on vihdoin saapunut. Rakas ystäväni - Helsinkikodin Linda - on nyt pienen vauvan onnellinen äiti. Ihana onnellinen odotus, jossa olen saanut myötäelää mukana ensimmäisestä hetkestä lähtien, päättyi kuluvan kuun puolivälissä onnellisesti uuden ihmisen syntymään.
Äiti ja vauva voivat hyvin.
Tässä lyhyesti monen mielen taka-alalla piilevään suureen kysymykseen vastaus
näin sivulauseeseen piilotettuna.
Nyt onkin hyvä tilaisuus pohtia omakohtaisena kokemuksena ystävyyttä ja äitiyttä.
Yhdistyykö äitiys ja ystävyys saumattomasti?
Muuttuiko se toinen nyt äidiksi tulon myötä?
Keskustellaanko me nyt sitten vaan synnytykistä ja lapsista itsemme unohtaen?
Aloiteteaan helpoimmasta vastauksesta.
Linda on yhä sama vanha tuttu Linda. Ihan niinkuin oli ennen raskautta ja raskausviikkojen kuluessa kasvaneen vatsansa kanssa. Ja minä olen aivan se sama Sallamari kuin ennen raskautumisuutista ja kuluneiden raskausviikkojen aikana - Lindan läheinen ystävä.
Ehkä minulle se kaikken selvimmin havaitta vauvan syntymän myötä tapahtunut muutos elämässä ympärilläni on pehmeällä äänellä ruotsiksi puhutut lauseet, jotka korvani nappaa ympäristöstä kun minä tuttuun totuttuun tapaan löhöilen Lindan sohvalla yhteisen Helsinkikoti-iltamme ratoksi.
Ruotsi on LIndan ja vauvan yhteinen kieli. Me kaksi aikuista keskenämme pysyttelemme vanhaan totuttuun tapaan suomenkielisessä keskustelussa.
Äitiys ei vaikuttanut ystävyyteen tai Lindan ja minun yhteisiin juttuihin. Meidän saman katon alla vietetty Helsinkikoti arki näyttää jatkuvan saumattoman oloisesti siitä, mihin se viimeisellä vierailulla odotusaikana oli jäänyt. Helsinkikotini toivotti minut eilen vieraakseen yhtä rakastavalla ja tuttavallisella fiiliksellä, kuin mitä on aina tähänkin minua ollut vastassa yökylään saapuessani. Ei hyssytelty ja sanottu että ethän sinä nyt enää voi kun on tuo vauvakin - ei sillä, että minäkään olisin sanonut että en minä tule kun sulla on siellä se vauva ja kaikkea. Että sehän voi vaikka itkeä tai jotakin sellaista mikä häiritsee minua.
Vaikkakin uutta ihmistä ja hänen kotoutumistaann kunnioittaen tässä kyllä edetään. Minusta olisi väärin jatkaa yökyläilyä sellaisessa tapauksessa, että yökyläilyni ylettömästi asettaisi paineita vauvan tai äidin elämään. Onhan sellaisia vauvoja, jotka tarvitsevat enemmänn omaa tilaa ja muuttuvat levottamaksi päivärytmin muutoksista. Yövieras - sellainenkin joka on kovin tervetullut ja hyvä tyyppin - on pohjimmiltaan kuitenkin ihan olemassa olollaan jo muutos totutussa rutiinissa. Jos sellainen ei sovi pienelle ihmiselle - joka ei osaa ilmaista sitä, että en tahdo ketää juuri nyt kotiini - on pienen ihmisen oloa lupa kunnioittaa ja lykätä hetkeksi aikaa intensiivinen yökyläily hyllylle.
Kaikelle on aikansa ja paikkansa.
Ensimmäinen yökyläily Helsinkikodissa sujui minun osaltani ainakin ihan samoilla vanhoilla rutiineilla. Korvatulpat korvissa nukkui mainiosti, niin korvatulppia olen muuten käyttänyt jo vuosia niin kaikkein huonoimpina öinä kun kerrostalosta kantautuvat elämän äänet ovat minusta niin outoja.
Tinen näkyä muutos ennen lasta tapahtuneeseen kyläilyyn oli yöllinen ohimenevä keskustelumme. Minä heräsin yöllä vessaan ja Linda oli hereillä lapsen syöttöpuuhissa - vaihdoimme muutaman sana ohimennen. Aikaisemmin hipsin yöpissalle hiljaisuuden keskellä.
Aasinsiltaa pitkin kiinni ystävysten keskustelunaiheisiin.
Niin että muutuiko ne nyt vauvan tulon myötä?
Että ollaanko me nyt tästä eteenpäin vaan äitejä
jotka kilpaa kehuvat jälkikasvuaan ja vertailevat synnytyksiä?
Noup.
Puhuttiin ihan samoja juttuja kuin aina tähänkin saakka.
Toki sivuttiin me omaa ja toisen lastakin puheissa.
Eipä sillä, etteikö oltaisi lapsista ja lapsienteosta puhuttu jo ennen tuoreinta tulokasta. Ulkopuolisin korvin kuultuna keskustelussamme ei aihealueiden osalta ole havaittavissa mitään eroa vuoden takaiseen keskusteluun.
Olisi väärin väittää, ettei uuden vauvan syntymä muuta mitään kahden aikuisen ystävän välisessä suhteessa - sehän muuttaa paljonkin. Kunnioitus Lindaa kohtaan minun silmissäni vain kasvanut entisestään nyt vauvan tulon myötä. Suuren kunnituksen vallsasa katselin pienokaistaan hoivaavaa äitiä - miten silmänräpäyksessä ystäväni on ominut uuden äitiyden myötä tuleen vastuun osaksi itseään. Uuden ihmisen tuominen tähän maailmaan ja vauva-arjen keskellä surffailu saa ystävän loistamaan aivan uudessa valossa.
Minä pyyhin liikuttuneena - ihan vain vaivihkaa ja kovin salaa - silmäkulmiani sohvalla kun katselin tuoreen äidin puuhastelua vauvan parissa. Se oli jotenkin niin lumoavaa ja taianomaista. Monen vuoden ystävyyden jälkeen tuo uusi pieni ihminen on saa minut huomaamaan aivan tuntemattomia mahtavia ulottuvuuksia ystävästäni.
Sama vanha tuttu,
mutta toisaalta jotenkin aivan uudistunut.
Sanomattoman hienoa ihmisenä kasvamista siinä suoraan silmieni edessä.
Helsinkikoti - nykyisin kahden ihmisen omana koti - on kiehtova sekoitus kaikkea tuttua sekä turvallista ja uutta ihmeellistä maailmaa.
Tämä uusi ihminen luo meidän ystävyystarinaan tervetullutta lisäväriä.
Pieni boosti arkeen on minusta harvoin pahitteeksi.
Kun ystävyys on terveelle ja tukevalle pohjalle rakennettu, ei sitä yksi uusi elämä hetkauta. Luo pikemminkin toivottua ja tervetullutta lisäväriä ja antaa lisää lähentymisen mahdollisuuksia ystävysten kesken. Nykyiselläänhän meitä on kaksi äitiä ja äitinä olo on sellainen uusi lujittava yhteinen tekijä meidän ystävyyssuhteessa.
Kun ystävyys on terveelle ja tukevalle pohjalle rakennettu, ei sitä yksi uusi elämä hetkauta. Luo pikemminkin toivottua ja tervetullutta lisäväriä ja antaa lisää lähentymisen mahdollisuuksia ystävysten kesken. Nykyiselläänhän meitä on kaksi äitiä ja äitinä olo on sellainen uusi lujittava yhteinen tekijä meidän ystävyyssuhteessa.
Tervetuloa maailmaan uusi ihminen.
Tervetuloa äitiyteen rakas ystäväni.
Maailmassani on tilaa teille molemmille
- yhdessä ja erikseen.
Rakkaudella,
Sallamari
↧
FatshameFreeFriday - pikkujoulutunnelmissa
Suosikki mekko,
kauniit alusvaatteet,
hienosti kammattu tukka,
glitteriä,
lempikorot
kavoilla ystävällinen hymy
kaksi pulloa inkivääriolutta.
Be you - shine like a star.
Siinä tiivistetysti ohjeeni onnistuneeseen juhlailtaan.
Rakkaudella,
Sallamari
↧
↧
Viiksikarvoista eroon langalla
 |
| Ainoa tarvike mitä onnistunut lankaus vaatii on pätkä tavallista ompelulaatikosta löytyvää vahvaä ompelulankaä. |
Taas on vierähtänyt useampi uuden opin täyteinen viikko koulua. Hiustenleikkuun ihanuuden lisäksi olen löytänyt sisältäni suuren rakkauden partaveitsellä tehtäviä parranajoja kohtaan. Tällä hetkellä saldon on alun toistakymentä parranajoa tai muotoilua ja koko joukko pieniä kikkojan miten komeista partamiehistä saa luotua vieläkin komeampia.
Miesten partoihin hullaantumisen ohella olen kuluneella viikolla saanut Intialaisen luokkatoverini avustamana opiskella lankauksen saloja. Lankaus on ikivanha itämailta peräisin oleva ihokarvojenpoisto keino, jossa lankaa apuna käyttäen poistetaan häiritseviä hentoja ihokarvoja erityisesti kasvojen alueelta.
Intialaiset kerrassaan hallitsevat nämä lankailuhommat. Sellaista äidiltä tyttärelle periytyvää kansanperinnetietouttahan tuo homma kuulemma on - näin minun ainakin annettiin ymmärtää. Täytyy sanoa, että kovin näppärästi tuo viiksikarvojeni poisto luokkatoverini käsien toimesta hoitui. Eikä se oikeastaan tehnyt edes kipeää - nipisteli vain vähän - vaikka viiksikarvojeni poisto demonstraatiotarkoituksessa nyt tehtii sellaisella tekniikalla, joka paremmin sopii itse itselleen suoritettavaan karvanpoistoon.
 |
| Osaavien sormien toimesta jomma näyttää juuri näin vikkelältä. |
Miten lankaus sitten eroaa ihan tavallisesta
pinseteillä suoritetusta ihokarvojen nyppimisestä?
Eipä oikeataan muuten, kuin että lankaus on hellempi tapa poistaa karvoja. Lankaamalla karva "nousee" karvatupesta pinsettinyppäystä pehmeämmin ja luonnollisemin - iho ärtyy lankaustoimenpiteestä normaali pinsettinypintää vähemmän. Erona on myös se, että lankaus poistaa yhdellä "pyöräytysliikkeellä" aina suoran rivin karvoja yksi kerrallaan tapahtuvan karvan nyppäisyn sijaan. Lankaamalla on siis mahdollista saada helposti erittäin tarkkoja suoria linjoja aikaa esierkiksi kulmakarvoihin. Onhan lankaaminen toki myös perinteistä pinsettinypintää nopeampaa.
Viiksien kohdalla karvat yleensä vahataan pinsettinypinnän sijaan. Vahaukseen nähden lankaaminen on hellempi karvanpoistokeino siksi, että vaha tuppaa karvan lisäksi nyppäämään aina mukaansa ohuen kerroksen ulommaista pintaihoa. Lankaamalla karvanpoisto onnistuu siten, että ihokerrokset saavat jäädä rauhaan ja "lankalassoon" tarttuu ainoastaa toivottu poistettava materiaali - ihokarva.
 |
| Viiksikarvoja nolla tämän lankauskäsittelyn jälkeen. |
Lankaus on sellainen taito, jonka olen aina halunnut oppia. Siinä on jotakin äärimmäisen kiehtovaa. Joten ei muuta kuin ahkeraa käytännön harjoittelua tästä eteenpäiän - se on tämän taidon oppimisessa avainasemassa - nuo tekniset yksityiskohdat luokkatoverini Bibi minulle opetti pyynnöstäni viime viikolla.
Olen saanut lankaustekniikkaan todella hyvää opastusta ja ohjeistuksen harjoitella kahta eri tekniikkaa hentoon reisikarvoitukseeni kotioloissa. Toinen opiskelun alla oleva tekniikka sopii omien ihokarvojen poistoon, toisen tekniikan avulla ihokarvat saa poistettua toiselta helposti ja näppärästi.
Tästä eteenpäin sitä nyt sitten harjoitellaan lankauksen saloja käytännössä. Aluksi omilla reisikarvoilla, sitten omalla kasvokarvoituksella. Muutaman viikon ahkeran harjoittelun jälkeen ajattelin sitten käydä tositoimiin ja kokeilla itsen suorittaa lankausta toiselle ihmiselle.
Onnekseni minulla on mahdollisuus vieläpä pyytää kauniisti kertausta opittuun tekniikkaan mikä tahansa päivä. Olen todella kiitollinen siitä, että joku ihminen maailmassa on niin ystävällinen että mielellään jakaa osaamaansa taitoa eteenpäin.
You practice every day,
you will learn threading in no-time.
- näin evästi taitojaan kanssani jakanut luokkatoverini minua.
Onko joku teistä kokeillut joskus lankausta kasvokarvojen poistoon?
Jos kokemusta löytyy, mitäs tykkäsit?
Mukavaa sunnutaita!
Rakkaudella,
Sallamari
↧
Lost in translation
 |
| Harvinaista herkkua nykyisellää - OOTD kuva |
Ajan kulumisen huomaa parhaiten sähköpostista. Viesti, jonka muistaa saapuniin suunnilleen eilen osoittautuu tarkemmalla tutkiskelulla maanneen sähköpostissa jo reilun viikon. Jouluun on juuri tänään aikaa tasan kuukausi ja vuotta jäljellä jotakuinkin kuusi viikkoa.
Marraskuun vaihtuminen joulukuuksi tarkoittaa minun elämässäni uuden Project 333 -kokoelman alkua. Tämän vuoden viimeinen P333 on käytössä enää reilun viikon ja sen jälkeen suuntaankin - toki hiukan etuajassa - kohti ensi vuoden ensimmäistä kokoelmaa.
Uuden kauden P333 vaatekaappi tietää muutamia uusia vaatehankintoja - käytännöllisyyteen vedoten.
Juuri tässä hetkessä elämääni, tuo koulu sanelee jonkin verran pukeutumistani. Aktiivinen luokkaopiskelujakso alkaa olla lopuillaan ja vuoden vaihteen tienoilla edessä on siirtyminen käytännön työssä oppimiseen työsalin puolelle. Työsalin puolella meillä on suosituksena musta yläosa vaatetuksessa, joten ostoslistallani tulevaa P333 kautta silmällä pitäen on useampikin uusi musta paita.
Juuri tällä hetkellä tuntuu vahvasti siltä, että oma tyylini on - ainakin hetkellisesti - täysin hukassa. Useammin kuin kerran viikossa, havahdun tunteeseen että oloni on jotenkin nuhruinen. Toivoisin, että nuhruisen tunteen takana on vain tämä pimeä vuodenaika.
Minussa asuu aimo annos käytännöllisyyttä - ikävä kyllä - ja käytännöllinen osa minussa puhuu juuri nyt vahvemmalla äänellä pukeutumisen suhteen. On pakko todeta, että ihastuttavat korsetit ja superkorkeat Minna Parikat ovat tässä elämänvaiheessa - aktiiviseen seisomatyöhön opetellessa - aikatavalla epäkäytännölliset. Olen juuri nyt tyylillisesti jonkin sortin murroskauden keskellä.
Mitä tehdä tukalle?
Millaisia asusteita valita?
Uusi talvitakkikin pitäisi hankkia - mutta millainen?
Olisiko hyvä varata aika tyylikonsultille ja kysäistä pieniä vinkkejä?
Onko joku teistä lukijoisa löytänyt itsensä joskus "tyyli hukassa" -tilanteesta?
Jos, niin miten te selvisitte tyylipulmien yli?
Hyviä neuvoja tyylipulmien kanssa painiskeluun vastaanotetaan?
Rakkaudella,
Sallamari
↧
Jatkoon
Tähänastisen opiskelutaipaleen tiukin viikko on käsillä. Takana on kolme kuukautta leppoisaa opiskelijaelämää, jonka aikana imetyt taidot ja tiedot testataan tämän viikon kuluessa.
On ensimmäisten karsintojen aika.
Kuka jatkaa, kuka lähtee.
Jos olet elänyt siinä uskossa,että opiskelu yksityisessä koulussa on leppoisaa letkeää hommaa (sisältäen julkisen puolen oppilaitoksesta eroten vain niitä kaikkia kivoja juttuja ja mielenkiintoista puuhastelua), olet minut oppilaakseen ottaneen oppilaitoksen osalta hienosti hakoteillä.
Koulussa on rankka tahti ja tiukka seula.
Vähän kuin olisi Idols -kokelaana tai osallisena Sinustako Parturi-Kampaaja -tositeevee ohjelmassa - tie tässä oppilaitoksessa opintojen osalta saattaa nousta pystyyn.
Sitten se on bye-bye.
Kulunut viikko alkoi jännittävissä tunnelmissa väriopin tasokokeen merkeissä - oletko oivaltanut mistä tässä on kyse, osaatko soveltaa oivaltamaasi tosielämässä jotta saat tummanruskeaksi tavoitellun mutta vihreäksi vetäneen tukan oikeilla sävyvalinnoilla sellaiseksi toivotunnlaiseksi ruskeaksi. Tiistaina jatkettiin karsintakierrosta leikkauskokeen ja henkilkohtaisen kehityskeskustelun merkeissä.
Leikkasin mallipäätä ja leikkauksen päälle itkin hetken lohduttomasti.
Oli tyhjä fiilis.
" Entä jos joku nyt sanookin mulle, että musta ei oo tähän.
Entä jos multa riistetäänkin pois tänä unelma?
Mitä mä sitten teen???
Mä haluan tätä enemmän kuin mitään.
Mä olen aivan näiden tukka- ja partajuttujen lumoissa. "
"Mä oon antanut kaikkeni ja se riittää.
Mä osaan ja mun sydän on tässä mukana."
Mielen epävakaa osa ja todellisen minä ääni käyvät vuoropuhelua päässäni.
Epävakaa osa mieltä sai epäilemään itseä ja omaa kykyä.
Todellinen minä tietää, että mä olen oikeassa paikassa.
Itku helpotti oloa - oli päästettävä tunteet pintaan.
Kehityskeskustelu palautti mielen ihan lopullisesti oikeille raiteilleen.
Sain kehityskeskustelun aikana kertoa rehellisesti omia havaintoja siitä mitä olen oppinut kuluneiden kuukausien aikana. Missä asioissa olo on vahva ja mitkä ovat sellaisia juttuja minkä parissa haluan vielä lisätietoa ja vierihoitoa.
Olen oppinut olemaan osa yhteisöä ja tekemään sujuvasti työtä yhdessä toisen ihmisen kanssa.
Olen onnistuneesti oppinut olemaan opiskelija - se joka ei ole automaattisesti heti paras kaikessa, vaan toistojen kautta sitkeän harjoittelun tuloksena oppii hyväksi uudessa asiassa.
Olen oppinut pyytämään apua ja silmää räpäyttämättä toistamaan harjoittelua vaativan asian uudelleen alusta alkaen osaavamman tahon kehoittaessa minua tekemään niin.
Nykyisin minä muuten osaan föönata sileää ja kuohkeaa tukkaan.
Ensimmäisellä kouluviikolla en osannut - sulatin harjoituspään tukkaa föönillä kiinni pyöröharjaan. (eihän kerrota kenellekkään jooko....)
Parranajot ja muut partamuotoiluhommat sujuu.
Tukanleikkuu oikean ihmisen tukkaan sujuu - bravuurina pitkän tukan kerrostetut leikkaukset.
Harjoitustyövärjäykset oikeaan päähän 10/10 - oikeita värivalintoja, onnistuneita vastaväritaittoja sekä asiakkaalle mieluinen lopputulos joka työssä.
Kampalaineet on rakkautta.
Victory Rolls -kampaukset syyhyttävät sormia tekemisen pariin.
Victory Rolls -kampaukset syyhyttävät sormia tekemisen pariin.
Harjoitusta kaipaavien asioiden lista sekin on yhä aivan tolkuttoman pitkä.
Täysin uusia asioita opittavana vielä vaikka millä mitalla.
*****
Aarrekarttoja rakastavana ihmisenä, on hassua kertoa miten opintojen jälkeisen elämän aarrekartta on toistaiseksi vielä tyhjä. Todellinen minä kyllä tietää mitä haluaa.
Jokapäiväistä arkiminää painaa tässä vaiheessa kaiken tekemisen mukavuus ja kakofoniana kaikuvat äänet; "tuota, eikun tätä ja sitäkin voisi koittaa"
Mä olen löytänyt ne jutut, jotka saavat sydämen lyömään vähän kiivaammin.
Se tunne, mikä sisimmän on vallannut toistaiseksi jokaisen parranajon jälkeen
- se mikä puhuu intohimosta ja rakkaudesta.
Se mikä tietää, että tätä tehdessä mä olen onnellisimmillani.
Kulkeako vastavirtaan ja tehdä ratkaisuja joita olettaa muun maailman odottavan minulta,
vaiko seurata silmät ulkopuoliselta maailman oletuksilta ummistaen sisimmän kutsua.
Nyt tiedätte miksi oman unelmaliikkeeni aarrekartta ammottaa tyhjyttä.
Oikeasti kehys kaikelle on olemassa jo takaraivossani.
Mutta kun tekee näkyväksi se toteutuu....
Entä jos muut näkee mut ihan eri jutuissa,
niiden permanenttien ja leiskuvan punaisten kuparivärien keskellä
- koska tykkään mä niistäkin, vaikka sydän ei samalla tavalla lyökkään yhtä ylimääräistä lyöntiä niitä katsellessa.
Sydän tietää mitä haluaa.
Vielä ei vain ole aika sanoa sitä ääneen.
Nyt on aika opiskella.
Mä olen jatkossa.
15 kuukauden asiakaspalveluharjoittelun kautta itsenäiseen työskentelyyn kulkee nyt minun tieni kohti työelämää. Menen suoraan, kulkematta lähtöruudun kautta.
Kiitos.
Rakkaudella,
Sallamari
↧