Vuosi Ilman Uusia Vaatteita -haaste

August 25, 2014, 10:08 am

Maailma hukkuu tavaraan.
Vaatekaappimme pullistelevat käyttämättömistä vaatteista.
Ompelijat raatavat hikipajoissa riistokorvauksella - kaatopaikat täyttyvät tekstiilijätteestä.

Tehdään nyt yhdessä ympäristöteko: ei osteta vuoteen mitään uusia vaatteita kaupasta, vaan käytetään vanhoja, ostetaan kirppareilta ja lainataan kavereilta. Koska sukkia ja alushousuja nyt ei välttämättä halua ostaa käytettyinä ja hätä ei lue lakia, sallittakoon kolme poikkeusta säännöstä

Minä lähden mukaan Vuosi Ilman Uusia Vaatteita - haasteeseen.
Tämä haastehan osuu minulle ikään kuin oivaksi jatkoksi P333 innostukselle - miten luoda tuleville kausille P333 vaatekaapit, ilman että ostaa uusia käyttämättömiä vaatekappaleitta.

Koska kirppisostelu tässä koossa on mielestäni aavistukseen haastavaa - siis valikoimaa ei löydy ihan yhtä helposti ja yhtä paljon kuin 38 koossa - otan käyttöön option kolmen uuden käyttämättömän vaatekappaleen ostoon. Kaksi ostettavista vaatekappaleista on jo listaa kirjoitettuna - uusi viileän kauden takki ja uudet syys/kevätkauden ulkokengät.

Minä haastan tänän projektiin mukaan tämän blogin lukijat.
Sinut, sinut ja sinut.

Otatko haasteen vastaan?
Lue lisää ja liity FB haasteen ryhmään tästä

Hyvä aloittaa haaste on ensi viikon lauantai, Siivouspäivä 30.8.2014.
Mukaan voit tietenkin liittyä aivan koska tahansa.

Niin joo, vertaistukea ja vinkkejä saa antaa!
Mikäli sinulla löytyy kätköissäsi kokoisiani ja tyyliini sopivia kierrätykseen meneviä vaatteita, vinkaa ihmeessä. Jokainen vinkki otetaan vakavalla mielellä vastaan.

Rakkaudella,
Sallamari

↧

Jeeper Creepers - kirpparilöytö

August 26, 2014, 9:58 pm

≫ Next: Onnea on uusi työpiste

≪ Previous: Vuosi Ilman Uusia Vaatteita -haaste

Pienimuotoinen rohkaisukertomus jatkoksi edelliselle Vuosi Ilman Uusia Vaatteita -haaste päivtykselle - ilosanomaa mahtavien kirpputorilöytöjen maailmasta.

Olen vuosia miettinyt creepers kenkien ostoa - katsellut, sovitellut ja ihaillut muiden jalassa. Kerran itseasiassa jo kävelin kassaa kohti creeperit kainalossa, mutta viime hetkellä peräännyin. Ajatuksen tasolla toive creeperseistä jäänyt kytemään vielä-minä-sellaiset-hankin-kun-sopiva-tarjous-tai-tilaisuus-osuu-kohdalle -periaattella.

Positiivinen yllätys odotti minua sunnutaina paikallisella kirppiksellä - käyttämättömät creepersit 14 Eurolla! Ostin itselle, olivat väärän kokoiset, oli kenkien edellinen omistaja jättänyt terveisikseen kenkälaatikon kanteen. Minulle kengät sopivat jalkaan, kengistä pyydetty hinta sopi lompakolleni.

Hetken mietin ja arastelin noita niittejä, että ovatkohan ne vähän mauttomia tällä iällä. Toisaalta hillityn asun seurana, muutama niitti kengissä sinne tai tänne - kokonaisuus pysyy minun makurajojeni sisäpuolella. Minulle se on tärkeintä.

Jes, nyt on kuivien päivien syksykengät hankittuna.

Kiitos kiitos Kirpputorit!

Seuraavan P333 kauden vaatteet ovat kasassa päällystakkia lukuunottamatta.

Viikonloppuna lisää P333 tarinoita.

Mukavaa keskiviikkoa!

Rakkaudella,

Sallamari

↧

Onnea on uusi työpiste

August 28, 2014, 11:10 am

≫ Next: #kutsumua

≪ Previous: Jeeper Creepers - kirpparilöytö

Olen vuosia haaveillut siitä, että saisin tehdä töitä seisoma-asennossa - vihdoinkin unelmiini on vastattu.

Uudessa toimistossa minulla on nyt unelmieni mukainen säädettävän sähköpöydän sisältävä työpiste, jossa työtä on mahdollista tehdä seisaaltaan. Kirsikkana kakun päälle löysin itselleni muuttotavaroiden joukosta toisen näytön (vaikkakin vanhan, mutta minun käyttööni täydellisesti sopivan).

Sähköpöytä ja tuplanäyttö - nörttiminäni hykertelee tyytyväisenä.

kiitos. kiitos. kiitos

Olen sanomattoman kiitollinen uudesta (toistaiseksi kyllä vielä vähän keskeneräisestä) työpisteestä.

Toivelistallani on seuraavaksi lauantai ja Siivouspäivä

- aurinkoista keliä ja iloista tunnelmaa toivon minä lauantaille.

Miten moni teistä aikoo ottaa osaa Siivouspäivään lauantaina?

Meillä on aikomus suunnata pihakirppiselle kierrättämään vaatevarastoani.

Ehkä syksytakki odottelee minua siellä.

We'll see.

Rakkaudella,

Sallamari

↧

#kutsumua

August 30, 2014, 5:44 am

≫ Next: Project 333, vol.3 - syyskokoelma

≪ Previous: Onnea on uusi työpiste

#kutsumua on Lukiolaisten Liiton kiusaamiseen puuttumiseen puolesta puhuva somekampanja.

Huono käytöstä on haastavaa lopettaa käskemällä - aktiivisella kampanjoinnilla voidaan havahduttaa ihmisiä huomioimaan, että tarvitaan muutosta ympärilläme vallitsevaan kiusaamisen hiljaisuudella hyväksyvään kulttuuriin. Huutelua, nimittelyä ja kaikkein eniten niitä tyhmiä pieniä, muka tahattomia, en-mä-ihan-oikeasti-nyt-ihan-noinn-tota-silleen-tarkoittanut- vaikka-niin-sen-sanonkin -laudsahduksia - rumia, ilkeitä ja aliarvioivia sanoja - niitä velloo ympärillämme joka ikinen päivä. Koulussa, työpaikoilla - mikä pahinta kotona - niin ja salakavasti myös niissä kakissa sellaisissa pakollisissa kyläpaikoissa, jossa käydään tavan vuoksi tai sillä verukkeella että kun ollaan samaa perhettä tai sukua.

#kutsumua kampanjan avulla näytetään esimerkkiä,

pannaan itsemme likoon hiljaisuuden lopettamisen nimissä

Ei ole oikein että nimittelet minua,
päättät puolestani,

millaisessa ilmapiirissä minun tulisi muka tulla nähdyksi.

#kutsumua yliviivaa satuttavat kutsumasanat
#kutsumua luot tilaisuuden tuoda itsemme esiin
,juuri sellaisessa valossa joissa haluamme tulla nähdyiksi.

Minä kasvoin kuunnellen loputtomalta tuntuvaa veisuuta siitä,

kuinka kamalan isokokoinen ja lihava minä olen.

että tuolla syömisellä Salla vaan lihoo lisää, ei koskaan saa miestä itselleen.

Pukeutuukin vielä niin rumasti ja jätkämäisesti,

peittelee itsensä kamalilla rytkyillä

että kuka mies tuollaisesta koskaan innoistuisi

Mutta mitäpä näytettävää minulla minun mielestäni olisi ollut,

sinähän totesit tämän tästä, että minä ole lihava

ja että lihaville eivät sovi liian pienet vaatteet,

että näyttävät niiden päällä rumalta.

- ostettiin sitten ihan varmuuden vuoksi kokoa isompi talvitakkikin

Ettei kiristä lihavaa.

Niin, että minä vaan uskoin sinua.
Minä pidin sinun luonnehdintaasi minusta absoluuttisena totuutena.

Kah. enpä usko enää.
Löydin lopulta oman totuuteeni.

Ulkopuolelta tulevia määritelmiä

ei sovi uskoa kenenkään muukaan.

Jokaisella meistä on oikeus
tulla nähdyksi oikeassa valossa.

kotona

koulussa

töissä

kaupungilla

sukulaisien sohvalla

Lupa olla oma ihana itsensä.

Ensimmäinen askel parempaan huomiseen,

on lakata vaikeneminen.

Minä haastan sinut,

sinut ja sinut,

mukaan #kutsumua kampanjaan.

Ota kuva kahdesta sanasta, joista toinen kuvaa sitä lokeroa, johon sinut itsesi on yritetty tunkea ja toinen sellaista ominaisuutta, jonka tahtoisit muiden itsessäsi näkevän ja muistavan. Vedä sitten viiva ensimmäisen sanan yli – sitä käyttävät jatkossa vain hölmöt. Jaa kuva tunnisteella #kutsumua ja haasta mukaan ne tyypit, joiden tarinan tahtoisit kuulla.

Rakkauden täyteistä lauantaita!

Rakkaudella,

Sallamari

↧

Project 333, vol.3 - syyskokoelma

September 1, 2014, 6:53 am

≫ Next: Teetä ja sympatiaa - syömishäiriötoipilaan toipumiskuulumisia

≪ Previous: #kutsumua

Hiphei, ollaan saavuttu syyskuulle - mikä tarkoittaa sitä, että on uuden P333 kauden aika. Minun P333 elämässäni siirrytään tarkasti laskettuna nyt kolmanteen vaatekaappiin, vaikkakaan ensimmäinen ja toinen vaatikaappi eivät kovinkaan paljon sisällöltään eronnetkaan toisistaan. Tai oikeastaan kevätvaatekaappi jalostui vaivihkaa puolihuomaamatta kesävaatekaapiksi - neulepaita vaihtui hihattomaan toppiin, ulkotakki puolestaan kesäiseiseen hameeseen ja pitkähihaiset paidat siirtyivät hetkeksi syrjään.

Vaatekaappi muuttui keväästä kesään samaa tahti säätilan kanssa - alkuu oli niin kylmää että päätin pitkittää ensimmäisen kokoelman käyttöaikaa yli kolmen kuukauden, sitten iskivät helteet ja kipaisin hakemaan varastosta jotakin kevyttä ylle. Siinä se kesäkausi sitten livahtikin esittelemättä ja sen kummemmin analysoimatta.

Back on track.

Uusi syysvaatekaappi on järjestetty.

Ylimääräiset vaatteet pakattu odottamaan uusia kausia kauniisti laatikoihin.

Mikäli Project 333 on sinulle aivan tuntematon juttu voit tässä välissä piipahtaa lukemaan aikaisempia ajatuksiani P333 ja vaatteistä täältä ja täältä.

Listataanpa vielä tähän nuo Project 333 vol.3 - syksy -kokoelman vaatekappaleet

1 musta ja 2x valkoinen hihaton toppi
1 sinivalko ja 1 punavalko raidallinen puhvihihapaita
2 mustaa 3/4 hihaista paitaa neliökauluksella (kesän uusia ostoksia)
1 mustavalkoinenraitainen ja 1 harmaavalkoraitainen paita neliökauluksella (kesän uudet ostokset)
1 harmaa neule
1 tummansininen Laura Petertzen -merkin paita (kesän uusi ostos)
2 mustat suorat housut (toiset housuista on Berliinin reissun ostoksia)
1 musta kellohelmainen hame
1 musta kynähame, 1 vihreä kynähame (tulianen Berliinistä)
1 sinipunaraidallinen kynähame
1 harmaakuvioitu hame
1 musta kellohelmamekko lyhyillä hihoilla
1 musta kellohelmamekko pitkillä hihoilla (uusi hankinta)
1 musta peplum mekko
1 mustavalkokuvioinen kapea mekko
1 musta bleiseri
mustat korkonilkkurit
creeperit
mustat balleriinat
Lonchamp laukku
Westwood laukku
ohut musta ulkotakki
musta villaviitta
huiveja, hattuja ja hanskoja tarpeen mukaan
alusvaatteet ja sukkahousut tarpeen (ja mielialan mukaan)
urheiluvaatteet lajin vaatimusten mukaan

P333 syksykauden ensimmäinen asu

P333 kesän viimeinen asu - ei eroa syksykaudesta juuri mitenkään
Voisiko sitä todeta löytäneensä vihdoinkin oman tyylinsä?

Hyvin pysyy tämän syyskausi tuon 33 vaatekappaleen määrähaarukan sisäpuolella. Talvitakki on välttämätön hankinta viimeistään pakkasten saapuessa - upouusi talvitakki on muuten yksi niistä ostoksista, jotka olen kirjannut sallituksi hankinnaksi Vuosi Ilman Uusia Vaatteita - projektiini. Otaksun, että kylmien kelien vihdoin alettua joudun vielä kertaalleen pohtimaan myös talvikenkävalikoimaani. Murtuneen varpaan paranemisen myötä nuo kengät ovat tällä hetkellä P333 vaatekaappii muuttuvin osa, jalkanihan ei vielä tällä hetkellä kestä kivuttomasti kovinkaan pitkää korkokengillä tepastelua - onneksi löytyi nuo tasapohjaiset creeperit.

Näin ollaan päästy kiinni uuteen P333 kauteen.

Mitäs pidätte?

Onko joku blogia lukeva innostunut minun laillani tästä P333 hankkeesta?

Jos, niin minä uteliaana tahtoisin tietenkin tietää,

miltä näyttää sinun vaatekaappisi syksyn osalta.

Linkkaa ihmeessä kommenttiosaan.

Ja muutenkin, inspiroivia linkkejä tyylin ja pukeutumisjuttujen otan aina ilolla vastaan.

That´s all today!

Rakkaudella,

Sallamari

↧

Teetä ja sympatiaa - syömishäiriötoipilaan toipumiskuulumisia

September 3, 2014, 11:16 am

≫ Next: Behind the Scenes, light - camera - action

≪ Previous: Project 333, vol.3 - syyskokoelma

Pitkästä aikaa muutaman sanan verran tarinaa syömishäiriötoipilaan kuulumisista

- vähän päivitystä siitä, mitä minulle syömishäiriön suhteen kuuluu ja missä menään tänään.

Toipumiskuulumiseni ovat sellainen juttu, joita minulta tämän tästä kysellään ja pyydetään kirjoittamaan kuulumia.

Muutamaan sanaa pikaisesti tiivistettynä

- oikein hyvää kuuluu,

kiitos kysymästä.

Päivä päivältä sisimässä vahvistuu tunne siitä, että syömishäirökäyttäytyminen on tänäpäivänä minulle osa historiaani. Tavas tästä huomaan puhuvani syömishäiriöistäni mennessä aikamuodossa.

Ensimmäinen syksy, kun en uuden alun toivossa aloita pakkoliikuntaharrastusta. Ensimmäinen syksy, jolloin dieettikirjat saivat rauhassa jäädä kirjaston hyllylle - lainasin kyllä pari raakaruokakeittokirjaa, sillä raakaruokaravinto kiinnostaa minua. Mutta ei siinä mielessä, että laihtuminen takaraivossa päällimäisenä ajatuksena aloittaisin tiukan raakaruokavaliokuurin (sortuen ehkä viikon päästä ylettömään raakajäätelö-maapähkinävoi -kombon ahmintaan).

Nautin keittokirjat nykyisin kulinarististen makunautintojen näkökulmasta - tämän viikon uusi raakaruokatuttavuuteni on kylmä Andalucialainen kurkkukeitto.

Sooooo Lovely!

Päivä päivältä juuri tässä kehossa viihtymisen tunne syvenee ja vahvistuu.

Päivä päivältä osaan rakastaa itseäni enemmän ja enemmän,

myös kiitollisuuden määrä kaikkea olemassa olevaa kohtaann on lisäänntynyt valtavasti.

Pienestäkin asiasta oppii olemaan suunnattoman kiitollinen.

Minä olen löytänyt tieni takaisin ilon luo.

Antanut ilolle tilaa elämässäni.

Olen oppinut olemaan innoissani ja odottamaan iloiten kivoja tulevia tapahtumia.

Sillätävalla hyvältä tuntuvalta jännityksellä iloiten, sen sijaan että jännittäisin tuskaisena ja pelkäisin kaikkea.

Tänään minä odotan ilolla ja innokkaana huomista.

Huomenna on luvassa mukavan (ja aivan mielettömän hienon) projektin ensimmäinen käytännön toteutuksen päivä. Olen kiitollinen, että saan olla mukana osa tätä projektissa.

Innoissani, ihastuksissani ja kiitollinen.

Huomaatteko miten monta tunnetta minusta nykyään löytyy?

Miten mahtava valikoima!

Ja olen niin suunnattoman kiitollinen jokaisesta tunteesta.

Muutama vuosi sitten mä vannoin olevani Rouva Mä-oon-tyhjä-kaikista-tunteista,

And look at me now.

Lauantaina on tiedossa Fetish bileet Tampereella.

Lippu ostettu, hotellihuone buukattu.

Olen innokas ja iloinen - täynnä hyvää kutkuttavaa odotusta,

tämän tulevan viikonlopun suhteen.

Asu on valittu ja valmisteltu.

I feel Pretty -tunne koeajettu ja valmiina.

love

love my life

Topuminen on mahdollista.

Nyt minäkin osaa nuskoa siihen täysillä.

And if I can,

so can you!

Tsemppiä ja rakkauden täyteisiä päiviä,

juuri sinulle!

rakkaus ja kiitollisuus

siinä on onnistumisen avaimet

näin minä koen asian olevan

Rakkaudella,

Sallamari

↧

Behind the Scenes, light - camera - action

September 6, 2014, 1:11 am

≫ Next: Viikonloppu Tampereella

≪ Previous: Teetä ja sympatiaa - syömishäiriötoipilaan toipumiskuulumisia

Torstai-iiltapäiväni oli ihana, ihmeellinen ja vähän jännittävä. Sain nimittäin viettää iltapäivän ja illan studiolla valokuvaaja Mirkku Merimaan vieraana. Onn illo ja kunnia saada tutustua lahjakkaisiin luoviin ihmisiin ja päästä avustamaan mitä mielenkiintoisempien projektien äärelle.

Minulle tämä studiovierailuni oli kaikin tavoin jännittävä ja äärimmäisen terapeuttinen kokemus. Kameran edessä en ollut eilen ensimmäistä kertaa elämässäni. Eilinen kyllä oli sillä tavalla aikaisempiin kokemuksiin nähden erilainen, että olin ensimmäistä kertaa elämässäni kuvattavana aidoti omana itsenäni.

Kameran eteen heittäytyminen pelosta vapain ja uteliain mielin oli minulle todella iso askel.

Olla kuvattavana, katsottavana - toisen ihmisen rehellisen katseen ja kameran edessä - iloiten tilanteesta ja nauttien itsenään olemisesta täysin siemauksin. Olla rohkeasti minä - liikkua, nauraa, istua, hymyillä ja katsoa toista ihmistä kameran takana. Työskennellä toisen ihmisen ohjauksessa itseään kadottamatta.

Olla yhtäaikaisesti vahvasti minä ja kuitenkin kuuliainen taipuva avustaja toisen ihmisen visioissa.

Kuvauksen kohteeksi heittäytyminen oli ehkä eräs vahvistavimpia kokemuksia toipumustarinani varrella. Se määrä itse rehellisyyttä ja omanarvon tietoisuutta, jota eilen kameran edessä koin on jotakin sanomattoman vapauttavaa. Itsensä vapauttamisessa onnistumista.

Seisoa kirkkaiden lamppujen loisteessa kuvaajan katseen ja kameran edessä rohkeasti todeten

että tässä mä nyt olen ja mitäs tehdään.

Rohkaistua vastaanottamaan avoimin kiitollisin mielin kameraa pitelevältä tulevat positiiviset lausahdukset

kyllä, kyllä ja kyllä

joo, joo, joo

valoja, valoja, valoja...ja...action

tälläisiä eleitä, tuollaisia otteita...kokeillaan niin, yritetään näin

tiimityötä - kameran edessä ja kameran takana

kuvaaja uudelleenkohdistaa valoja, kuvauksen kohde lepuuttaa kipeää jalkaa kulisiien reunailla

Ilta oli pitkä ja niin antoisa.

Kameran edessä minä koitin pysyä mahdollisimman pikään aloillani yhdessä asennossa, kulissien takana kuvaaja juoksi ja visioi. Kyse kun ei näiden kuvien osalta ollut pelkästään glitteristä, tyllistä ja huvittelusta, vaan osa kuvauksesta oli täyttä työtä kuvaajan hyväksyntää odottavaa opintosuoritusta varten - haastavaa paikallaanpönötystä ja monimutkaista valaistushaastetta.

Hienoa työtä me saatiin Mirkun kanssa yhdessä aikaan(tässä kohden on sopiva väli kiittää meikkaajaa ja assistenttejä kaikesta kulissien takaisesta taikuudesta), vaikka kameran edeessä hepeneissään keukkuloivalle ekstranahaasteena kuvioissa mukana oli murtumasta parantuva jalkapöytä ja kameran takana hyörivälle haasteita lisäsivät tulehtuneet keuhkoputket

Ihana, ihana ilta.

something like this

Odotan innolla seuraavaa tapaamistamme Mirkun kanssa - uusia ideoita ja rohkeita kokeiluja.

Kiitos Mirkku, että saan olla kanssasi tekemässä kaikkea tälläistä kivaa.

Olen pohtinut tänäänn sitä, miten eheyttävä kokemus valokuva voikaan olla.

Lisää tarinaa eheyttävistä valokuvakokemuksista luvassa myöhemmin.

Tämän kuvauskerran voimakuvia on myös luvassa näytille kunhan ne valmistuvat.

Mukavaa viikonloppua!

Rakkaudella,

Sallamari

↧

Viikonloppu Tampereella

September 7, 2014, 11:15 pm

≫ Next: Tunkkinne pitäkää, malja vapaudelle - puhun tissiasiaa

≪ Previous: Behind the Scenes, light - camera - action

Viikonloppu vierähti Tampereella Tampre Fetish Factory -bileiden ja Viisas Elämä -messuilla piipahtammisen merkeissä. Voitin liput Viisas Elämä -messuille FB-arvonnassa ja kun kerran Tampere oli jo entuuudestaan viikonlopun ojelmassa, tuli Viisas Elämä -messuista loistava lisäohjelma sunnuntaiaamupäivälle. Nuo viikonloppuuuna ensi kertaa järjestetyt Viisas elämä -messut ovat Basam Books Oy:n järjestämä tapahtuma, jossa esille tuodut aihealueet keskittyvät kehon ja mielen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin.

Viikonlopun P333 look

Lauantai oli omistettu kokonaisuudessaan uusille sekä vanhoille ystäville ja juhlinnalle.

Tampere Fetish Factory on suomen suurimpia kinky/fetish tapahtumia - eräällä tavalla ajateltuna vuoden kinkypäätapatuma täällä suomessa - ja aikaisempien vuosien kokeuksen pohjalta tiesin että illan aikana bilepaikalla tulee tapaamaan paljon tuttavia.

Bileiden teema oli tänä vuonna Steampunk ja on pakko vielä jälkeenpäinkin ihastella juhlavieraiden mahtavia pukuja ja asusteita. Minä juhlin glitterillä kuorutettuna tyllissä ja korsetissa - in my Signature Style, voisin sanoa. Minua kohtasi illan kuluessa kevyt wardrobe malfunction, josta selvisin ilman suurempaa draamaa Latex by Tiina Rikala -tiimin avustuksella. Backstagelta löytyi heidän esityksessään käytettyä peruukkiteippiä, jonka avulla putoilevat pastiesit saatiin tukevasti takaisin paikalleen.

Paljon kiitoksia Tiina ja tiimi tarjoamastanne avusta.

Ilta oli täynnä ihania ihmisiä - uusia tuoreita tuttavuuksia ja vuosien varrella tutuiksi tulleita ystäviä.

Tampereen bileet ovat aina olleet kotimaisita bileistäni ne ehdottomat suosikkibileet, eikä järjestelyt tai biletunnelma tuottaneet pettymystä tälläkään kertaa.

Ihana vapauttava ilta.

Lisää bileistä luvassa myöhemmin ihan omalla vapautumisesta puhuvalla postauksellaan.

Lauantai-illan bileasu

Loistava bileilta päättyi osaltani JunttiPeen viehkoon kehoitukseen joskus aamu kahden aikoihin, tarvittiin sellainen pieni mua voi jo nukuttaa - vihjaus ja minä oli valmis kipittelemään JunttiPeen vierellä hotellille nukkumaan.

All good things must to come to an end, to create space for new good things to happen.

Kiitos oikeassa kohdassa juhlaumusta poistumiselle, olin sunnuntaiaamuna melko varhain taas jalkeilla. Seuranani aamussa onnellinen olotila ja pieni kutkuttava krapula - muistoja hyvästä illasta. Sydän täynnä rakkautta ja kiitollisuutta.

Rakkadella ja kiitollisuudella lastatuin tunnelminn suuntasin aampalan jälkeen piipahtamaan tuolla Viisas Elämä -messuilla. Voitin tosiaa liput tuonne messuille Iloinen Aura yrityksen FB arvonnassa. Iloinen Aura yrityksen osalta en voittojen lahjoiittajaa messuilla ikäväkseni kohdannut, mutta varsin iloinen kohtaaminen minua kyllä odotti messuilla.

Tapasin messuilla RunoTalo blogia pitävän ihanan Sarin. Olen Sariin ja RunoTalo blogiin tutustunut täällä virtuaalimaailmassa jo muutamia vuosia sitten ja saanut olla mukana Sarin Aarrekartta kurssilla, mutta eilen me ensimmäistä kertaa kohdattiin toisemme tietoverkkojen ulkopuolella. Ihana ja valloittava ihminen tuo Sari niin livenä kuin tuolla blogissaankin. RunoTalon messupisteellä oli tarjolla minikierros voimapuutahassa. Voimapuutarhan hiekkaan oli kätketty voimakortteja, joista sai poimia itselleen yhden. Minun voimakortikseni nousi Olen oma Itseni.

Sari pyysi minua kertomaan voimakortista mielee nousevia sanoja joista muodostui minun voimakorttini vahvistavat affirmaatiolauseet.

Mikäli voimakortit ja -puutarha rupesi kiinnostaamaan,

piipahda ihmeessä Sarin sivuilla lukemassa asiasta lisää.

Voimapuutarhasta syntynyt voimaruno

JunttiP ei messuille kanssani jaksanut lähteä, joten toinen voittamistani lipuista päätyi lahjoitukseen. JunttiPee lahjoitti lipun eteenpäin messuille matkalla olleelle pariskunnalle tullessaan noutamaan minut kotimatkalle messuilta.

Pantiin hyvä kiertämään.

Toivottavasti lipun saanut messuvieras nautti messuvierailustaan yhtä paljon kuin minä.

Mielenkiintoiset messut, minun osaltani varsin pikainen pintavilkaisu tällä kertaa.
Sydän täynnä kiitollisuutta ja rakkautta + kevyt krapula
Messuesityksien kokonaisvaltainen sisältäminen keskittyneesti on tuossa olotilassa hiukan liian haasteellista. Joten minä vain piipahdin messuilla, tapasin Sarin ja jaoin eteenpäin vähän bileistä ammentamaani onnellista ja rakkaudentäyteistä olotilaa.

Meinasi unohtua mainita muutama rivi hyvästä hotellilöydöstä. Yövyttiin aivan bilepaikan vieressä sijaitsevassa pienessä Finlandia Hotelli Victoriassa. Pieni ja rauhallinen hotelli kaikilla mukavuuksilla - sänky, suihku, maksuton nettiyhteys, aamupala ja saunamahdollisuus.
Erityismaininta on pakko laittaa aamupalasta. Aamiainen on valikoimaltaan runsas ja tarholla on paljon lähi- ja luomuruokaa.

Hyvä viikonloppu.
Paljon rakkautta.
Paljon aihetta kiitollisuuteen.

Kiitos.Kiitos.Kiitos.

Rakkaudella,
Sallamari

↧

Tunkkinne pitäkää, malja vapaudelle - puhun tissiasiaa

September 10, 2014, 9:50 am

≫ Next: Arkea ja onnellisuusoivalluksia

≪ Previous: Viikonloppu Tampereella

Mä olen pohtinut viimepäivät mun tissejä. Sitä, että olenko mä sittenkin ehkä epäonnistunut tissienkantajana - tullen kuitenkin lopulta siihen tulokseen, että eihän tässä mitään epäonnistuneita olla. On kulunut viisi vuotta siitä, kun mun alkuperäiset luontoäidin antamat rinnat muovailtiin kokonaan uudellen - otettiin vähän pois, korjailtiin nännien asentoa ja kirsikaksi kakun päälle tuettiin kuollutta rintakehän kudosta implanteille terhakamman olemuksen aikaasaamiseksi.

Vaan eihän sesitten mennyt niinkuin Strömsössä.

Ensi viikolla tulee viisi vuotta elämäni toisesta (ilmeisesti elämäni lopulta pelastaneesta) rintaleikkauksesta, jossa edellisessä leikkauksessa suurella vaivalla sisään laitetut avustavat silikonilisäkkeet runnottiin kiireen vallassa minusta ulos. Leikkaushaavat vuotivat valumalla mätää ja toinen implantti pikkaisen vilkahteli haavasta - massiivinen koko kehon vallannut tulehdus.

Antibioottia, antibioottia - tästä lääkärileikkiseikkailusta saisi uuden jännittävän tositeevee sarjan.

miettii, jotta vajoaisiko sitä epätoivoon ja opettelee samalla kirosanoja kaikilla mahdollisilla kielillä

-näin tarinoivat FB päivitykseni viiden vuode takaa

Itkun ja epäonnistumisen tunteita pursuavien paskamaisten ajatusten määrä viimeisen viiden vuoden ajalta on massiivinen. Puhumattakaan siitä tissieni osakseen saamaa itsevihan määrästä.

miksi, miksi

miksi aina minä?

miksi on pakko aina vain elää rumien tissien kanssa

Syömishäriöhän otti kaiken keskellä tästäkin episodista
suunnattoman syöksykierteen synkkyyteen.

right.

yeah.

FUCK.

Siirrytään kehokompleksesta vapautumiseen,

todellisesta toipumisesta kertovaan tarinaan.

Viime lauantaina paljastin ensimmäistä kertaa onnellisena
rintani vapaina maailmalle.

Ehkä helpointa on valottaa tapahtumia, kertomalla että mä olen ihailen ja imen itseeni inspiraatiota burlesque tähdistä - isoista, pienistä, vanhoista ja uusista. Ilahdun kerta toisensa jälkeen uudelleen siitä vapauden tunteesta joka hyvistä burlesque esityksistä välittyy yleisölle. Ihastun uudelleen ja uudelleen villisti pyöriviin tasseleihin ja ihanasti viekoitellen hytkyviin tisseihin.

Ensimmäistä kertaa, joskus vuosia sitten, burleskishown yleisössä seistessäni päätin, että jonakin päivänä mä paljastan tissini maailmalle tuolla tavalla rohkeana ja onnellisena. Vapautan itseni kahlitsevista kehoennakkoluuloista ja omista sisäisistä oletuksistani.

Silloin se päivä oli vielä kaukaunen kaukainen visio
- suuripieni haave. Sellainen vielä mä joskus -ajatustila.

Takaraivoon on pesityinyt pelko siitä,
että mitä ne ajattelevat jos mä vaan leväytän kaiken esiin.
Että jos ne tuumaavatkin, että tuollakin on tollaiset
että miten se nyt kehtaa
tuollaisten kanssa
kun ne ovat

epämuodostuneet
epätäydelliset

siitä huolimatta että se on korjauttanutkin nuo
se on kyllä täydellisen epäonnistunut

miten paljon painoarvoa sitä antoikaan mielikuvitusmielipiteille
joita itse omissa ajatuksissaan aktiivisesti kuvitteli muiden ihmisten ajattelevan ja sanovan
antoi pelkojen ja epävarmuuden luoda näkymättömästä luulosta
näkyvää todellisuutta

pelkoa ilman mitään pelättävää
loukkaantumisen tuntemus, ennenkuin kukaa ehtii edes loukata

takertumista mukatodellisiin muistikuviin

And here we are now.

Lauantain fetishbileet olivat täydellinen ympäristö ensipaljastukselle.
Burleskihenkinen bileasu - vapautunut ilmapiiri.

Valmistelin itseni lauantain bileiltaa varten liimamalla nännien peitoksi yhden kauneimmista pasties-paristani, Ikään kuin varoiksi sinne liivien alle - sillä ajatuksella,että enkä juuri tällä kertaa saattaisin uskaltaa voittaa itseni ja rikkoa omat käsityksen kehostani Lunastaa itselleni vapauden luopua liiveistä ja antaa tisseilleni luvan olla juuri sellaisena kuin ovat ja tuoda ne näkyville täydessä loistossaa koko maailman silmien edessä
(tai no ehkä koko maailma on pientä liioittelua,
yksi huoneellinen juhlakansaa ehkä riittävän lähellä totuutta)

Niinhan siinä kävi,
että loppuillan juhlin vapautuneena pelkät pastiet yläosan virkaa toimittaen.

vapaana ja onnellisena
olostani nauttien
tuntien itseni kauniiksi

rakastaen itseäni rehellisesti

pieni askel kinky-yhteisössä,
suuri askel minun toipumistarinassani

Ihanasti on taas otettu yksi askel kokonaisvaltaista vapautumista kohti.

Mä olen onnellinen ja kiitollinen kaikesta tästä ihmisenä kasvamisesta,
joita näiden viimeksi kuluneen vuoden aikana olen saanut kokea.

Niin, jos joku vielä pohtii vastausta siihen, että mikä tuossa tissioperaatiossa meni vikaan - well, minulla ei ole antaa vastausta. Tämä on yksi sellaisia juttuja elämässä, johon en oikeastaan ole etsimällä edes etsinyt mitään yksiselitteistä vastausta. Koko tarina pitää sisällään niin paljon odotusta,ja pettymyksiä - unelmia ja niistä luopumista - jotenkin sitä sitten sairaalasta päästyään ja kaiken draamaan jälkeen ei jaksanut enää selvittää mikä meni pieleen.

Ehkä ne oli ne paskamaiset PIP implantit.
Ehkä se oli vain mun keho, joka ei kestänyt rankkaa leikkausta.
Ehkä näin oli tarkoitettu.

Oli miten oli, tänään mä olen sinut tapahtuneiden kanssa.
Tissitraumasta toipunut.
Ystävystynyt viimein tissieni kanssa.
Sinut oman vartaloni kanssa.

Kiitollinen kaikesta kokemastani,
Kiitollinen tilanteen eteeni tarjoamasta mahdollisuudesta kasvaa ihmisenä.

Mä olen viime aikoina erityisen selkeästi huomannut,
että avaimet toipumiseen löytyvät rohkeudesta ja kiitollisuudesta.

Rohkeudesta luopua peloistaan, ennakkoluuloista ja juurtuneista käsityksistään
sekä vilpittömästä kiitollisuudesta kaikkea elämän eteen ammentamaa kohtaan.

day by day elämä maistuu yhä paremmalle ja paremmalle
tuntuu yhä ihmeellisemmältä ja aina vaan ihmeellisemmältä
ihanalta ja jännittävältä

elämän makuiselta elämältä

seuraava pienisuuri haaveni seksuaalisuuden ja vapautumisen saralla,
on osallistua avoimin mielin swinger illanviettoon,
missä ja koska - ei vielä mitään tietoa
...but Ill keep your posted.

Mukavaa keskiviikkoa!
Jakakaa ihmeessä vapautumiskokemuksianne kanssani.
Kommentit ja kysymykset ovat myös tervetulleita.

Rakkaudella,
Sallamari

↧

Arkea ja onnellisuusoivalluksia

September 12, 2014, 5:45 am

≫ Next: Tarjoushaukka ja hyvä löytö

≪ Previous: Tunkkinne pitäkää, malja vapaudelle - puhun tissiasiaa

Oli helpompaa kirjoittaa tuskasta ja päättymättömältä tuntuneista synkistä päivistä,

kuin kirjoittaa tasaisesta olotilasta ja löytyneestä onnellisudesta.

Dieettikirjat ovat vaihtuneet henkistä kasvua käsitteleviin teoksiin.

Olen opetellut vapautumista kaiken rajoittamisen ihanteenan pitäneetä ajattelumallista, keskittänyt energiani omaksuakseni ajatuksiini uudenlaisen ehdoitta hyväksyvän monimuotoisesti sallivan ajatusmaailman. Rohkaistunut etsimään omia vastauksia muiden oivalluksista.

Onnellisuudesta on hiljaiseen tahtii tullut elämässäni enemmän ja enemmän itsestäänselvyys. Varma pysyvä olotila, joka vahvistuu ja kasvaa jokapäiväisten kiitollisuusharjoitteiden tukemana.

Pyrin omistamaan kymmenisen minuuttia päivästäni kiitollisuudelle.

Rhonda Byrnen kirja Taikavoima on viime päivinä löytänyt itsensä kiitollisuusharjoitteideni harjoitustyökirjaksi. Pidän kovasti Rhonda Byrnen teoksista - rehellisyyden nimissä on sanottava, että minulle kirjojen ydinajatus vaatii löytyäkseen teoksen tarkastelua sellaisen kevyen suodattimen läpi luettuna. Kiitollisuuden harjoittamisen ydinajatuksena jaan kyllä täysin.

Tällä hetkellä lukulistallani on varsin ihmeellinen ja innostava teos Jonette Crowleyn Kotka ja Kondori - Tositarina odottamattomasta mystisestä matkasta. Nimi Kotka ja Kondori viittaa muinaiseen ennustukseen, jonka alkuperäiskansat kaikkialla Amerikoissa tuntevat - kun Pohjois-Amerikan kotka ja Etelä-Amerikan kondori yhdistyvät, herää rauhan henki maapallolla. Kirja on värikäskerronnallinen omaelämänkerta ja hyvin yksityiskohtainen kuvaus Jonetten seikkailuista ympäri maapalloa. Ihastuttavalla tavalla uskomaton lukukokemus erään sielun avautumisesta omaan tehtäväänsä henkisten vihkimysten polulla

Luo toivoa meille kaikille.

Onnellista viikonloppua!

Rakkaudella,

Sallamari

↧

Tarjoushaukka ja hyvä löytö

September 14, 2014, 10:45 am

≫ Next: Happiness is not the absence of problems; it's the ability to deal with them

≪ Previous: Arkea ja onnellisuusoivalluksia

Kaikkien trendien jälkijunailija - minä - olen vihdoin siirtynyt kapselikahvinkeittimen aikakauteen.

Täysin ennakolta suunnitelematon ex-tempore löytö, sattui olemaan tarjouksella paikallisessa Prismassa - kun kapselikeittimet aikanaan tulivat markkinoille totesin keittimen olevan äärimmäisen kätevä kapistus ja että minäkin kyllä vielä hankin tuollaisen, sitten kun niitä saa omakseen alle kolmellakympillä.

Kapselikeitin on kyllä aika täydellinen taloudessa, jossa kahvia joudaan pääasiassa kylävieraiden kanssa. Minä juon kyllä kahvia mielelläni - töissä ja kahviloissa - mutta koen yhden kahvikupin keittämisen perinteisellä kahvinkeittimellä jokseenkin järjettömäksi hommaksi. Ehkä nyt uuden kätevän keittimen myötä luovun aamukahvista junassa ja siirryn nauttimaan aamukahvini keittiönpöydän ääreen.

Aamukahvikuvia luvassa.

Onko sinulla kapselikeitintä?

Mikä on suosikki makusi kapselijuomien joukossa?

Mukavaa sunnuntaita!

Rakkaudella,

Sallamari

↧

Happiness is not the absence of problems; it's the ability to deal with them

September 16, 2014, 3:52 am

≫ Next: Alavilla mailla hallan vaara

≪ Previous: Tarjoushaukka ja hyvä löytö

Yöpöydän asukit

Ajattelin kertoa yhdestä arkipäivieni suuresta haasteesta - herätyskelloista.

Jep, luit aivan oikein; herätyskellot ovat minusta haastavia kapistuksia.

Hahmottamishäiriöni oireilee aktiivisesti herätyskellojen kohdalla, tai paremmin kai sanottuna se on aina oireillut herätyskellojen kohdalla. Minä en vain kykene käsittämään herätyskelloja - siis ihan sitä perus toimintamekanismia ja sitä miten ne pitää säädellä, jotta ne saa herättämään oikealla hetkellä.

En vain käsitä - so simple as that.

Jokseenkin sama vielä minkä tyyppinen kello on kyseessä - sellainen vanhanaikainen vedettävä rämisevä vekkarikello vaiko jokin modernimpi kelloradioversio. Jotenkin sana herätyskello laitteen yhteydessä lyö aivoni takajumiin.

Herään aamuisin puhelimen hälyytykseen. Rehellisyyden nimissä minulla on käytössäni 3-4 hieman eri aikoihin asetettua hälyytystä per aamu. Herätysaikojen suhteen aivoni haluaisivat tehdä tepposia, minun on sanomattoman vaikeaa hahmottaa sitä millaisia numeroita ajastimeen pitäisi laittaa, jotta heräisin oikeilla kellonlyömillä.

Puhumattakaan niistä aamuista kun herään tavanomaista myöhemmin esimerkiksi Helsinkikodissa.

Vieraassa paikassa outoon aikaan herääminen jännittää lähes aina.

Entä jos mun kello ei soi, enkä mä herää oikeaan aikaan?

Todellakin, entä sitten - yhtikäs mitään ei tapahdu.

Ei ole tapahtunut tähän päivää mennessä.

Tavanomaisesta poiketen minä laitoin eilen illalla PikkuÄssän aamuherätyksen - aavistuksen heikolla menestyksellä. Tänään, juuri koulukuvausaamuna, kello ei sitten soikaan herätysmerkiksi (onneksi oli niin myöhäinen aamu, että koululainen oli hereillä jo itsekseen). Puolisentuntia ennen koulun alkua tuli soitto puhelimeen "Äiti, miksi puhelin piippaa, että pitää lähteä kouluun mutta mun herätyskello ei oo vielä soinut ollenkaan."

SHIT.

Tätä mä olen niin pelännyt

Siksi JunttiPee yleensä tarkistaa aina kellon ja kouluunlähtömerkin puhelimesta vielä viimeiseksi illalla - opetus, älä muuta totuttuja rutiineja.

Loppu hyvin, lapsi ehti kouluun.

Vaatteet kuvaa varten oli onneksi jo valittu illalla ja valmina odottamassa.

No biggie.

No harm done.

Herätyskelloista tuli juuri ajatuksenkin tasolla taas astetta haastavampia värkkejä.

Minä en vaan käsitä.

Löytykööhän jostakin herätyskellon kesytys -kurssia?

Yksi varma osallistuja löytyisi täältä.

vähän huojuntaa, mutta kerta kerralta asento pysyy paremmin kasassa

Superhyviä uutisia tähän loppuun murtuneen varpaan osalta.

Murtuma on kokonaan parantunut ja jalan kanssa voi taas temppuilla ihan kaikkea.

Ohessa kuvasarjaa viikonlopun onnistuneista käsilläseisontaharjoitiuksista.

From zero to handstand in six months.

Im so proud of myself.

Millaisia kesytyskursseja sinä kaipaisit arkipäivääsi helpottamaan?

Rakkaudella,

Sallamari

↧

Alavilla mailla hallan vaara

September 19, 2014, 2:03 am

≫ Next: Too tired to Title

≪ Previous: Happiness is not the absence of problems; it's the ability to deal with them

syksy

myrksyävä luonto

mielen aallokot

Olen huutanut kaksi päivää.

Huutanut, itkenyt ja ollut raivotar,

kaikkeen tyytymätön, kaikesta ahdistunu.

Lyhyiden yöunien väsyttämä.

Epävakaa.

Rajatilaoireileva epävakaa persoonallisuus.

Tiistaina kaikki on hyvin,

keskiviikko menettelee

torstai on jo täyttä helvettiä.

Herään aamulla sohvalta korvasärkyyn,

lonkka puutuneena.

Ei vittu, mä nukun taas sohvalla,

tulpat korvissa

tällä kertaa muun kuin oman unihäiriöni sängystäajamana

kuika kauan pitää jaksaa?

tilanteissa, joissa minä en fyysisesti voi tehdä enempää

minulla ei ole avaimia muuttaa tilanneetta

mutta en minä näinkään jaksa

vittusä menet taas laidasta toiseen heittämällä,

eilen oli kaikki hyvin ja elämä kiilsi,

tänään on kaikki aivan perseestä

Tuhahtelee JunttiPee

Mä tiedän kaikuu vastaushuutoni

mua ahdistaa eniten se,

etten mä ole vittu viikkoihin nukkunut yhtään täyttä yötä

missään muulla kuin Lindan sohvalla.

mun keho huutaa unta

mä meinaan nukahtaa seisaalle

onnistuneesti kahvista vieroitetusta,

on äkkiä tullut 6 kuppia kahvia päivässä kuluttava kärttyperse

uni vaan on mun jaksamiselle niin äärimmäisen tärkeää

kun unirytmi pettää,

kaikki alkaa flippaamaan yksi toisensa jälkeen

ensin mieli täyttyy pienistä aalloista,

neljä päivää myöhemmin myrskyää kunnolla

yksi hyvä yö tasoittaa vähän tilannetta,

muttei se oikeasti ongelmaa poista

ongelma ei asu mun pääni sisällä

mun pään kautta se vaan purkautuu koko maailman nähtäväksi

lopulta mä avaudun naamakirjassa koko maailmalle

musta tuntuu etten mä jaksa tänään pidemmälle

minne katosi positiivinen ajattelu

hyväkarmafengshui

mindfullness

vähäisen unen aikaansaamaan ahdistukseen

Rajatila saa aikaan sen, että väsyneenä kaikki on mustavalkosita

on - off

hyvää - pahaa

in - out

yes no

mitään siltä väliltä en onnistu näkemään

pahinta on ehkä jälkitilat,

nämä päivät hyvin nukutun yön jälkeen,

kun tietää käyttäytyneensä täysin typerästi

täysin itseään vastaan

mutta kun aivot vain sanovat

on - off

~~kyllä~~ - ei

se lisä, että kausin vaihtuessa saa ylipäätään tehdä tavanomaista enemmän työtä itsensä kanssa

yhtäaikaisesti lehtien kuollessa, tuntuu että jokin osa minusta kuolee taas

koteloituu talvea vasten

ehkä tänä syksynä kyllä vähän vähemmän kuin viime syksynä,

mutta silti muutos tuntuu

ruoka muuttuu turvaruoiksi

- päästääköhän mun mieli ikinä kokonaan irti niistä

syömisen tarve tuntuu pakottavalta

olenkohan mä ikinä lopullisesti valmis

toki vähemmän tänään kuin milloinkaan ennen,

ja sitäpaitsi mulla on laatikollinen työkaluja

olisi vaan tahtoa niiden käyttämiseen

kai tämä tästä

mä odotan kyllä sitä syksyä,

jonka saapumista en huomaa.

Rakkaudella,

Sallamari

all black and white

↧

Too tired to Title

September 21, 2014, 4:48 am

≫ Next: Historian ensimmäinen Turku Pride

≪ Previous: Alavilla mailla hallan vaara

Haastoin itseni kokeilemaan jotakin uutta -asioita.

Eilen oli TurkuPride, jonka jälkimainingeissa jäin juhlimaan Turkuun Fetishclubille (kuulumisia tapahtumien osalta luvassa joskus toisella kertaa). Olen viikon valitellut huonoa nukkumista ja ystävämme ehdotti, että lähtee avecikseni bileisiin ja tarjoaa samalla hiljaisen huoneen kodistaan.

Minähän vihaan nukkua muuta kuin kodin (tai oikeastaan kotien, sillä Helsinki-koti on muotoutunut nukkumisen osalta kodinomaiseksi turvapaikaksi ajan saatossa) turvallisessa huomassa. Tai oikeastaan muualla kuin kotona nukkuminen on pelottavaa ja ajatuksena stressaavaa - koska minulla on yhä toistuvia turvarutiineja nukkumisen osalta ja mitä niitä sitten toteuttaa vieraassa ympäristössä.

Olen jotenkuten kasvanut ajatukseen hyvin nukutusta yöstä hotellissa. Hotelliyö ja nukkuminen on toteutettava konmbinaatio, kunhan saan olla huoneessa yksin omassa rauhassani. Toista on ihmisten kotona nukkuminen - yö vieraassa kodissa on paljon harjoittelua vaativa juttu.

Joten rohkeasti päätin ottaa tilaisuuden itselleni - kokeilla miten nukkuminen onnistuu vieraissa.

Kolme aamuyöllä panikoin.

Lupaus oli kyläisännän puolelta täydellisesti lunastettu - oma hiljainen huone missä yöpyä kaikessa rauhassa., minun ja muiden välillä kaksi suljettua ovea.

Silti sydän hakkasi.

Pissatti.

Stressasi.

Ei vaan voinut nukkua.

Kolman hätäpissakerran kohdalla jo hävetti,

vaikka ihan avoimesti olen kertonut reagoivani öisin hädäntunteeseen ravaamalla vessassa.

"Siis sillätävalla, että ei mua oikeasti pissata, mun vatsaan iskee vaan paha tunne, joka ei rauhoitu ennen kun mä menen vesaan. Eikä se tunne ole fyysisesti olemassa, se on vain mun ajatuksissa.

It is ony in my head.

Enkä mä voi sillai nukkua,

koska mulla on sellainen tunne että mä kuolen.

Tai siis, että en mä oikeasti kuole,

mutta että kuolen kuitenkin.

Ja mä rauhotun vasta vessassa."

Häpeä määrä on kaiken avoimuudenkin jälkeen sanomaton.

Miksi mun on pakko tehdä näin,

miks ei vaan voi olla ja nukahtaa.

Mä pidän hereillä taas koko taloa tällä vessaramppauksella.

Aamulla mä pyydän anteeksi,

jos ikinä elän aamuun asti.

Hävetti.

Rukoilutti.

Miks mä en voi olla niinkuin te?

4:20

Seuraavn kerran kello näytti vähän yli kahdeksaa.

Mä siis nukuin lopulta muutaman tunnin.

Iso askel eteenpäin minun toipumisessani.

Aamulla kahvia ja rauhallisia keskusteluja.

Onnitteluja siitä, että mä lopulta onnistuin nukahtamaan.

Ei kysymyksiä, ei anteeksipyyntöjä.

ymmärrystä

yhteisymmärrystä

kun yksi inhoaa vieraita kotonaan, toinen vihaa olla vieraisilla

molemmat totesivat, että hyvä juttu kuitenkin tämä kokeilu

opettavaa ja kannustavaa kummallekin

once and only

Hyvää harjoitusta kummankin elämässä.

Kiitos.

Teksti olkoon kiitos

sekä vertais tukea heille,

joiden mielestä yö oman kodin ulkopuolella on ajatuksena mahdoton.

Ei se mahdoton ole,

harjoitteluvaiheessa haastavaa kylläkin.

You can make it!

toivoa on

Rakkaudella,

Sallamari

↧

Historian ensimmäinen Turku Pride

September 21, 2014, 11:36 am

≫ Next: P333 kuulumisia - syksy inspiraatioita

≪ Previous: Too tired to Title

kuva lainattu Vihreät Turku Pridessä FB sivulta - kuva: Matti Nikama

Eilinen päivä vietittiin ottamalla osaan värikkäseen, tunnelmalliseen ja ihanaan Turku Pride -tapahtumaan. Minä, JunttiPee ja PikkuS kuljimme kulkueessa osana Vihreiden kulkueblokkia.

Salon Seudun Vihreät olivat kulkeessa edustettuna upeasti kahden perheen voimin.

Turku Priden slogan vapaus valita, oikeus olla puhutteli minua miettimäänn, miten monessa eri joukossa minä voin ottaa osaa tälläiseen positiiviseen mielenilmaukseen. Minulla on varaa valita - vihreän blokin lisäksi olisin voinut sijoittautua vaikkapa polyamoristien, biseksuaaliksi itsensä lukevien tai vaikkapa BDSM ryhmittymään itsensä kuuluvaksi tuntevien ryhmittymään.

Niin ja olenhan minä myös seksuaalisen monimuotoisuuden tiedostava kasvattaja joka syli avoinna on kannustaa oman lapsen ystävineen kohtaamaan maailmaan sellaisella asenteella, että jokaisella tulee olla vapaus valita, oikeus olla juuri omanlaisensa yksilö.

Hetken verran vetää nuorta mieltä vakavaksi, kun yhdessä joukolla pohditaan
mitä ne oikein tarkoittaakaan nuo mahtavan kuuloiset sanat VAPAUS ja OIKEUS

Tunnelma pridekulkueessa oli iloinen ja lämmin.

Turunsanomien uutisointi pridemielenosoituksesta saa hymyn kaareutumaan huulilleni uudelleen ja uudelleen, joka kerta kun bongaan uutisen Internetin syövereistä. Varsinainen mielenosoitus - tai no kajautettiinhan me Vihreät iloisena huutokuorona ilmoille lukuisia kertoja reipas iskulause "Rakkaus kuuluu kaikille!". Eikä me suinkaan iskulauseinemme oltu ainoita, paljon puhuttelevaa kannanottoa rakkaudesta ja itsemääräämisoikeudesta kaikuii ilmoille matkan varrella.

Niin ja bongattiin tuon mielenosoituskulkue reitin varrelta yksi vastamielenosoittaja

tarina Sodomasta ja Gomorrasta kyltissään.

bongasin Vinokinon ihanaiset #nunnie tytöt puistojuhlassa

Paljon kiitoksia Turku Priden järjestäjätaholle.
Oli ilo olla mukana kulkueessa.
Kiitokset myös kanssavihreille hienosti organisoidusta ryhmittymästä.

kiitos. kiitos. kiitos.

Hei sinä, juuri sinä, joka nyt blogiani ja tätä kirjoitusta vilkuilet,
olitko sinä mukana Turku Pridessa?
Ehkä me nähtiin, hymyiltiin toisillemme ohikulkiessa iloisina?

Rakkaudella,
Sallamari

↧

P333 kuulumisia - syksy inspiraatioita

September 24, 2014, 5:47 am

≫ Next: Random act of Kindness

≪ Previous: Historian ensimmäinen Turku Pride

Viileän syyssään saapuessa muistuu mieleen jälleen kongreettisesti, että P333 syyskokoelmastani uuppu vielä yksi palanen - viileässä kelissä lämmittvä takki.

Väliaikaisratkaisuksi - oikean takin löytymistä odotellessa - kaivoin varastojen kätköistä pari vuotta sitten Seppälästä ostetun vyöllisen syysviitan. Viitta on kaikkineen ihan kiva, mutta suurien hiha-aukkojen vuoksi aavistuksen epäkäytännöllinen.

Tämän syyskauden lempivaatteekseni on jo nyt valikoitunut kollaasikuvassa esiintyvä mekon kaltainen KappAhl leveähelmainen musta mekko. Ainoa poikkeus kuvan mekoon on täyspitkät hihat, jotka tekevät lempimekostani näihin syyskeleihin täydellisesti soveltuvan monikäyttöisen vaatteen. Kenkiä ja asusteita vaihtamalla yksi ja sama mekko taipuu uskomattoman moneen tilaisuuteen sopvaksi asukokonaisuudeksi.

Millainen on sinun lempivaatteesi tälle syksylle?

Rakkaudella,

Sallamari

↧

Random act of Kindness

September 25, 2014, 6:35 am

≫ Next: If you believe, you will receive

≪ Previous: P333 kuulumisia - syksy inspiraatioita

Random Act of Kindness eli yllätyshyvyys - motiiveista vapaa, odotukseton, sekä spontaani mutta samanaikaisesti tarkoituksellinen, ystävällinen teko toista ihmistä kohtaa, joka lisää sekä tekijän että teon kohteen onnellisuutta.

Suuntasin tänään ensimmäistä kertaa työpaikalle tälläviikolla,
takana kolmen päivän sairasloma heti tämän viikon aloitukseksi.

Työpöydälläni odotti yllätys.

Lahja.

vailla parane pian korttia,
eikä tänään ole syntymäpäivänikään,
tai muu vastaava "tänään on hyvä muistaa" -päivä.

A Random Act of Kindness

Suurenmoinen yllätys työtoverilta.
Elämäni ensimmäinen Bändipaita.

Minäkun kerran erehdyin paljastamaan,

että salaa vähän fanitan ainakin yhtä bändiä

että fanittaisin julkisestikin,

vaikka puuman maineenhan sillä saisi.

Mutta mitä väliä sitä enää tässä iässä on.

Mä oon jo niin aikuinen, että kyllä mä kestän.

Harmittelin siinä sivussa haikeana,

ettei mulla oo koskaan ollut yhtään bändipaitaa,

sillä mä en oikein ole koskaan osannut fanittaa mitää niin tosissani.

Että mä olen vähän sellainen salafanittaja,

tai wanna-be fani,

kaappifani

...mitä niitä nyt on...

teidättehän te,

mä olen niitä jotka ei hienosti osaa kovaan ääneen huutaa ilmoille fanitustaan

musiikin tai juuri minkään muunkaan suhteen

...ja että ehkä mun tyyliini voisi nykyisellään lisätä jonkun sopivasti Kitschin ja muun vaatekaapin kanssa tietyllä tavalla yhteensopivan bändipaidan.

Nyt minulla sitten on sellainen

aito ja oikea 100% official merchandise bändipaita.

Minun vaatekaappiini sopivassa tyylissä.

Random Act of Kidness tuotti iloa jo tänään koko työpäivän.

Minä tepastelin tyytyväisenä ja onnellisena uuden bändipaitani kanssa ympäri toimistoa

nauttien täysin siemauksin fan-girl -hetkestäni.

Olen iloinen ja kiitollinen yllätyslahjasta.

Iloa ja kiitollisuutta on jaettu Instagramissa, Facebookissa kuin myös nyt täällä blogissa.

Kel onnellinen on, se kitollisena sitä maailmalle jakakoot.

kiitos. kiitos. kiitos.

Tämä ensimmäinen bändipaita on ensimmäinen spontaanisti minulle annettu lahja, jonka osaa ottaa vastaan kiitollisena ilman vaivaantuneisuuden tunnetta. Olen projisoinut itseni lahjan antajaksi ja ollut hämilläni ja hyvin vaivaantunut suunnitlleen joka kerta kun joku on muistanut minua - randomisti tai merkkipäivän johdosta. Syömishäiriö, masennus ja epävakaa persoonallisuus ovat piirteitä, joiden kanssa eläessä ihminen helposti luokittelee itsensä (muka)pyyteettömäksi marttyyri antajaksi. Sellaiseksi, joka evää itseltään oikeuden ottaa vastaan mitään ikinä milloinkaan, sillä eihän tälläinen marttyyriantaja heikkouksissaa ole lahjan arvoinen.

But Im over all that now.

Nautin suunnattomasti lahjan saamisesta.

Because we are all worth some gifts.

Minun vuoroni laittaa hyvä kiertämään.

Kiitos lahjasta Anniina.

Lahjasta kiitollisena,

Sallamari

↧

If you believe, you will receive

September 29, 2014, 6:37 am

≫ Next: Syksy - uudet tuulet ja vanhat tutut

≪ Previous: Random act of Kindness

If I die today, I die happy

Tekisi mieli kirjoittaa kymmeniätuhansia sanoja siitä miten vaikeaa on kirjoittaa hyvästä olosta, sillä olisi todellakin helpompaa kirjoittaa kirjoittamisen vaikeudesta kuin yksinkertaisesti hehkuttaa hyvää ja onnellista olotilaa.

Pieni paradoksi.

Vaikeista päivistä ja surullista hetkistä syntyi helpommin tekstiä,

kuin päivistä, jolloin kaikki on helppoa ja hyvin.

Oli helpompaa avata raskaan mielen saloja,

kuin päästää ihmisiä katsomaan sisälle onnellisuuteeni.

Ehkä minua vain pelottaa,

että onko tää oikeasti totta

pysyvää

oikeasti minun

sellaista joka ei lähde pois

jos hetkeksi nyt suljen silmäni

Ehkä juuri siksi onnellisuudesta kirjoittaminen pelottaa hieman.

Making friends

Omistin viikonlopun rohkeudelle.

Astuin rohkeasti ulos omalta turvallisuusalueeltani ja lähdin tutustumaan maailmaan.

Sain kutsun mitä ihanimpiin kotibileisiin ja itselleni epätyypilliseen tapaan vastasin lopulta kutsuun myöntävästi - lupasin, että mä tuun vaan ihan piipahtamaan teidän bileissä.

Luvassa oli täyteen ahdetun omakotitalon verran vieraita ihmisiä ja hyvää menoa.

Pieni ääni takaraivossa huusi aivan helvetin lujaa.

Että mitä vittua sinä siellä teen,

että me suhtaudutaan kaikkiin ihmisiin aivan helvetin varauksella,

ihan vitun keilteisesti

eikä me haluta pitää hauskaa,

eikä varsinkaan olla sen arvoisia että mitenkään voisi olla lupa pitää hauskaa

mitä vittua on hauska?

no means no

ja niinku, mitä nekin ihmisen susta ajattelee kun sä oot tollanen

socially retarded

etkä sä oikeasti tajua ihmisiä

tai siis että

sähän vaan oot

no vittu tollanen

Todellinen minäni on vahvempi,

kuin se pieni ääni takaraivossani enää ikinä.

Sisimmässäni mä tiedän,

että juuri nyt on tullut aika päästää uusia ihmisiä elämään.

Ja uusia ihmisiä tapaa vaan poistumalla oman turvallisuusalueen ulkopuolelle.

Life is out there.

Jaa, että miten kävi?

Että kuolinko mä?

Noup.

tai siis, että en kuollut ja erittäin hyvin kävi.

se ihan vaan hetken piipahtaminen

vierähti aamuviiteen jatkuneeksi laatuajaksi

hengailuksi hyvässä seurassa

löysin rohkeuden itsestäni,

löysin uusia ihmisiä elämääni

Houston,

we have a positive connection.

paljon naurua

samalle taajuudelle viritettyjä ajatuksia

paljon uutta

positiivisia kokemuksia

yhteisymmärrystä siitä,

että maailmassa ei milloinkaan voi olla liiaksi

glitteriä, tylliä eikä vaaleanpunaista hattaraa

mä en kyllä oo koskaan ennen -lauseita

mä rohkenen kokeilla -lupauksia

toi on ihan uutta -ihailevia ihmetyksiä

hyvää onnellista oloa.

aito minä kokemus.

kokemus siitä, että mä voin olla juuri minä.

maailmahan hyväksyy minut juuri tälläisenä,

kun minä nyt osaan hyväksyä itseni
rakastaa kaikkea tätä
itseäni
juuri tälläisenä.

there is the magic formula

to wow someone else,

you first have to fall in love with yourself

antaa lupa itselleen tutkia elämän ihmeellisyyttä

toivottaa ennestää tuntematon ihminen lämpimästi tervetulleeksi elämääni juuri tuollaisenaan

ihastua siihen mitä näkee toisessa ihmisessä,

häneen tapaansa kantaa itseään ja olla läsnä kehossaan,

sitä miten ihanasti lihallinen toinen ihminen osaa olla.

Puolittain ihmetellen ihailla

todeta, että todella joo noin sen voi tehdä.

löytää toisesta ihmisestä

pieni ripaus lisää onnea omaan onnellisuuteensa.

antaa ja saada.

kiitos. kiitos. kiitos.

Kaikki alkoi yhdestä pienestä askeleesta

tarkasti määritellyn turvallisuusalueeni ulkopuolelle.

trust me, tämä seikkailu ei ollut lainkaan epämukavaa.

päinvastoin.

Thanks for this adventure.

You know who you are.

yes you do.

I know it.

Tähän kertomukseen luvassa jatkoa vähän myöhemmin otsikolla,

"Tässä mä nyt olen kun mä kerran lupasin tulla kokeilemaan."

Kiitos.

Rakkaudella,

Sallamari

Kenestä sinä viimeksi ammensit positiivistä voimaa itseesi?

↧

Syksy - uudet tuulet ja vanhat tutut

September 30, 2014, 1:01 pm

≫ Next: After Work Lonkkailua

≪ Previous: If you believe, you will receive

Teetä ja sympatiaa

Viikonlopun aikana blogi sai kevyesti uutta ilmettä. Otsikkopalkki uudistui kokonaan ja välilehtien sisältöä parantelin hienovaraisesti - muutama uusi juttu tuonne Liikunnan Iloa Etsimässä -välilehdelle ja vähän kirjoitusasun oikomista, ei siis mitään kovin radikaalia muutosta tällä kertaa.

Mitäs tykkäätte?

Haikailen itse vielä pientä lisähiomista blogin ulkoasuun ja välilehtiin. Joskaan en vielä ole tarkalleen hahmotellut itselleni millaista hiomista ne tarkalleen kaipaavat - jotakin pientä ja melkein huomaamatonta jopa. Kenties uusi välilehti kaikista hyvistä huuhaa jutuista voisi olla paikallaan.

Mietinnäksi menee.

Ehdotukset ovat tervetulleita,

joskus ulkopuolisen silmin näkee paljon selkeämmin kuin kirjoittajan itsensä vinkkelistä katsoen.

Ihanaa ileveilyä Dinosauruksia ja ihmisiä -teemalla
#dinosandhumans #friendie #järkevää#asiallisetaikuiset
#eiksnoikinvoiskäyttäytyäikänsämukaisesti #oivoi

Vanhoja tuttuja - katogoriaan pääsee tänään ihana sympaattinen kahvihetki ja bloggareiden iltapäiväyhdet Hard Rock Cafe'ssa bloggailun kautta ystäväkseni löytyneen Laran kanssa.

Universumi johdatelee meidät tapaamaan toisemme epäsäännöllisen säännöllisesti Helsingissä. Meidän tapaamiskaupungissa sinällään ei ole mitään sen kummenpaa hassua, paitsi se tosiseikka että kumpainenkaan meistä ei asu täällä Helsingissä ja silti me tavataan aina Helsingissä.

Lara kirjoittaa hassunhauskaa inpiroivaa Aaveplaneetta blogia, jonka minä joskus oman blogielämäni alkuaikoina bongasin lukulistalleni. Sitten me kommentoimme toisiamme puolin ja toisin, päädyttiin lukemaan aktiivisesti toinen toistemme blogeja ja sitäkautta sitten puolivahingossa kerran tavattiin Helsingissä ja ystävystyttiin myös bittiavaruuden toisellapuollella tosielämässä.

Laraa saan kiittää BubbleTea -juomiin tutustumisesta.

Ensimmäisellä tapaamisella me käytiin Helsingin rautatieasemalla Bubble Tea kioskista hakemassa kylmää juomaa. Lara kehoitti rohkeasti kokeilemaan Bubble Teatä ja niine hyvineni minäkin sitten tuohon Bubble Teahen ihastuin.

Laralla on supervinkeä tyyli joka saa minut alituiseen hyvälle tuulelle.
Pieni ihana yksityiskohta Laran asusteista tässä.

Tänään piipahdettiin Bubble Tean sijaan Citycenterin Ouncessa lämpimän teekupin äärellä keskustelemassa elämästä, ihmisistä ja bloggailukokemuksista.

Hämmästeltiin yhdessä ihmisiä ja anonyymiteetin suojiin kätekeytyvien ihmisten julmuutta. Enemmän oikeastaan sitä sitä, mikä on se perimmäinen tarve jota pyritään tyydyttämään bloggareita netin keskustelupalstoilla raadellessa.

Tai minähän en tuollaisesta oikeasti mitään tiedä - blogini on saanut olla koko olemassa olonsa ajan kaikin tavoin negatiivisuudesta vapaalla vyöhykkeellä.

kiitos, kiitos. kiitos.

Toista kuuluu olevan kanssabloggaajan osalta - ja minua surettaa vähän. Ei niinkään Laran puolesta vaan enimmäkseen siksi että joku ihminen on valmis kirjoittamaan toisesta ihmisestä viiltäviä lausuntoja tuntematta tätä ihmistä laisinkaan. Montako askelta tämä armottoman kritiikin koko maailman nähtäväksi heittävä on milloinkaan ottanut kritiikin kohteen kengissä kävellen?

Voiko sitä silloin kritisoida toista ihmistä,

kun oikeasti ei tiedä omakohtaisesti millaista polkua toinen on matkansa varrella kulkenut?

On helppoa katsella kuvaa ja sanoa, että toikin kun on tollainen,

miettimättä oikeasti hetkeäkään syytä omaan ärtymykseensä.

Tai niitä tekijöitä ja omakohtaisia kokemuksia,

joiden vaikutuksesta tuo toinen on tänään juuri tuollainen.

Syitä siihen, mikä saa ihmisen pitämään jostakin asiasta.

Nauramaan jollekin sellaiselle, josta minä tai tuo ei kyllä lämpene ollenkaan?

Miksi tänään tuollaiset vaatteet,

vaikka eilen oli aivan toisenlaiset?

Oikeastaan, tuo ihminen on kyllä aika isonkin himpun verran minusta kiinnostava.

Ehkä sellaisella en alkuukaan käsitä tavalla,

tai sitten enemmän wow elämyksenä,

tai siksi että se saa minut hymyilemään

tai haaveilemaan että olisipa minullakin tai osaisinpa minäkin.

hämmentää

kadehdittaa

ahdistaa

kiukuttaa

ihastuttaa

kummaksuttaa

pelottaa

oudoksutaa

inspiroi
muistuttaa

When ever there is an action,

there is always a reaction behind it to reason it.

Ei anonyymiteetin turvin toisesta ihmisestä negatiivisin sanoin kuvaillen

nettipalstan suojissa avautuminen silti milloinkaan se oikein toimintatapa ole.

Mitä hyvää pahoilla sanoilla universaalissa mittakaavassa voisi saada aikaa?

Miksei mieluummin puhuisi jostakin aivan muusta,

sellaisista minua ihastuttavista ja inspiroivista asioista.

Every word has a value.

Jokainen ajatus on eteenpäin laitettua energiaa.

Liikeelle laitettu energia palaa lopulta ana takaisin lähtöpisteeseen.

One day karma bites your own bum,

sanotaan.

Voisikot huomenna vain inspiroitua ja ihailla?

Rohkeasti luopua niiden pelottavien, hämmentävien ja ehkä vähän hävettävienkin asioiden huomioinnista - keskittyä siihen mikä maailmassa minusta on hyvää ja kaunista?

Rakkaudella,

Sallamari

↧

After Work Lonkkailua

October 1, 2014, 11:02 am

≫ Next: Vieläkö osataan kirjoittaa

≪ Previous: Syksy - uudet tuulet ja vanhat tutut

#meidäntöissäonkivempaakunteidäntöissä
Laudat valmiina lähtöön.

Lähdetiin työpäivän päätteeksi tänään lautailemaan. Meitä piti olla aluksi kolmen naisen skeittideitit, mutta kiireisten aikataulujen vuoksi päädytiin lautailemaan kaksisteen työkaverin kanssa.

Viime syksynä, silloin joskus syyssateiden jo alettua, lupasin pyhästi itselleni että ensi kesänä (tai nyt tänään kun asiaa tarkastellaan niin jo menneestä kesästä tässä siis puhutaan) lautailen aivan taatusti paljon enemmän kuin edeltävänä kesänä. Meinasipa muuten kyllä käydä haastavaksi tuon tavoitteen saavuttaminen varvasmurtuman seurauksena.

Onneksi syksy jatkui vielä kuivana ja lämpinä,

niin että pääsee vielä toteuttamaan näitä suunnitelmiaan.

Neljäs kerta laudalla tänä kesänä tänään - seura hyvää ja keli mitä loistavin.

Tavoitteen lautailun suhteen siis saavutettu.

Houkuttelin skeittiseurani Anniinan kokeilemaan oman lautansa sijaan hetkeksi lonkkariani - ihastuihan se siihen ensi koittamalla. Pieni kipinä oman lonkkarin hankintaan taisi syttyä.

Minä sain vuosien tauon jälkeen tilaisuuden kokeilla tuollaista vakioskeittilautaa. Rehellisesti on sanottava, että hiukan aluksi hirvitti, londboardin kanssa kun sitä on tottunut letkeään ja vakaan oloiseen menoo - toista on tuollaisen pienikokoisen laudan päällä.

Mutta onnistuin minä rullailussa vieraallakin laudalla.

Olihan se hiukan kivaakin.

Hyvällä tavalla haikeilla mielin muisteli niitä päiviä,

kun vielä osasi (rohkeni) tempaista tuosta vain Frontside Ollien.

Mikä hauskinta, me ei oltu ainoat syksyauringosta nauttivat skeittaajat liikenteessä.
Katseltiin salaa ihastellen nuoremman väen temppuilua skeittilautojensa kanssa ja mietittiin sillätavalla hyvässä hengessä, että osattaispa mekin vielä noin. Tai enemmän se kai on kyllä rohkeudesta kuin teknisestä osaamisesta kiinni - kumpainenkin meistä teorian tasolla yhä tietää miten se kuuluista Frontside Ollie irtoaa ja ollaan me sellaiset joskus heitetty kehiin laudan kera - enää ei kyllä tohdi edes kokeilla. Iän karttuessa tulee varsin hyvin tietoiseksi siitä, miten kova vastus asfaltti on, kun siihen reilusta metrin korkeudesta täydellä tohinalla törmää.

Olliet jäi suosiolla nuoremmille.
Me nautiskeltiin cruisailusta.

#skeittaisinjosilloinkunsinäolitvieläkehdossa
#koskaaneioleliianvanhalaudalle

Olen kovasti iloisella mielelä ja kiitollinen iltapäivän hyvästä skeittihetkestä.

Vei tehokkaasti ajatukset irti työpäivän tapahtumista.

Kiitos Anniinalle hyvästä seurasta.

Rakkaudella,

Sallamari

↧